Oikein piti tavata tavuttain, että
kaikki tuli oikeaan järjestykseen tuossa otsikkosanassa, joka kattaa tämän vastenmielisen, hermostuttavan, mahdottoman tilanteen. Miten päivittää asiaa, josta ei saa otetta? Media nostaa esiin kaikenlaisia tätä outoa tilannetta 'auttavia' asioita joita voisi
kaikesta huolimatta harrastaa. Niinku mitä? Jo vuosia verkkokonsertteja ja oopperaakin verkosta seuranneena Wanha Rouva voi vakuuttaa, etteivät ne korvaa mitenkään live-esitystä! Omalla kohdallani ne vain kuumentavat kaipuuta siihen
että voisi taas istua salissa ja upota musiikin virtaan.. olla pieni osanen sitä samaa maailmaa.♥
Mutta jos näiden kulttuuriverkkojen selailu hivenenkin
antaisi virikkeitä musiikkipassiviselle ihmiselle niin että hän menisi kerran, ehkä toisenkin, vaikkapa vain uteliaisuuttaan mutta avoimin mielin, sinfoniakonserttiin ja oopperaan musiikin takia - väliajalla
samppanjan siemaileminen ja pikkusuolaisen napsiminen tulisi vain bonuksena, samoin kuin tuttujen halaukset sitku tämä piina on ohi, jos sellaista tapahtuisi verkkotilaisuuksien seuraamisen ansioista, niin BRAVO!
Tuo edellä oleva onkin sitä samaa virttä mitä Wanha Rouva on jo vuosia veisannut.
Alkulause on eiliseltä päivältä. Loppuosa tekstistäni meni uusiksi.
Yleisiä huomioita: jos ja kun ihminen vanhenee, monet luonteen ja käytöksen ominaisuudet, perityt ja opitut, yleensä
korostuvat. ”Vanha koira ei opi uusia temppuja”, ei ihminenkään, ainakaan ellei ole harjoittanut aikaisemman elämän aikana sellaista avoimuutta toisia kohtaan että siitä voisi muodostaa ymmärtäväiset
välit. (Sanat, sanomatta jätetytkin, ovat tärkeitä! 😮)
Jos eri piireissä pyörivä ihminen ei innostu sen toisen innostuksesta, niin mitä sitten? Olemme
erilaisia, toimimme eri tavoin.🙃 Tuleeko sitten kitkaa jos toisaalla on sitä avoimuutta, liikaakin (?), ja toisaalla”en minä yleensäkään
asioistani puhu”. Tulee!🤨
Kun ihminen vanhenee, tavatkin kangistuvat. Railo
levenee ja olo jähmettyy juuri silloin, kun ihmissuhteet luonnonlakien mukaan harvenevat ja jäljellä
olevia olisi hyvä tiivistää. Menneen elämän mutkista voi nousta pintaan asioita, vuosien aikana kertyneitä väärinkäsityksiä, joista muodostuu muuri. Koronaakin vahvempi kenties.
Läheisyys ja läsnäolo, erilaisuudesta huolimatta, olisi pitänyt muodostaa jo aikaisempina vuosina, menneiden vuosien poissaoloja on kangistuneissa vuosissa myöhemmin vaikea paikata.. vaikka halua olisi, voimia ei ehkä enää. Voi käydä niinkin että epäonnistuneita sanoja kaivetaan hampaankoloista
esiin ja heitetään silmille vuosia myöhemmin. Loukataan, vaikka ei olisi tarkoituskaan. 😠
Opetellaan käyttämään sanoja harkiten, mutta myös: opetellaan kuuntelemaan mitä toinen sanoo! Vain lyhyet tarkentavat kysymykset ’sallitaan’ ettei ajatuksiaan ja tunteitaan selventävän
oma ajatus katoa. - Useimmilla meistä onkin tässä
rutkasti parantamisen varaa!😮
Tämä 'saarna' ei tarkoita etteikö Wanha
Rouvakin olisi kiusallisen tietoinen omista kommunikointitaidon puutteistaan – mutta en ole ainut! 🤨 mikä
tieto ei yhtään lohduta.. Toisaalta, nämä blogipärskäykset on sellaista kommunikointia, että näihin voi vastata ja tuulettaa ajatuksia, sähköpostini ja puhelinnumeroni ovat entiset.
(Miksi muuten pulssi 
kuuluu korvassani? Menen mittaamaan verenpaineen..😮)