Ajatuksena oli keksiä tuohon jotain 'fiksua
ja filmaattista' mutta jo Gustav Mahler keksi aikoinaan jotain mykistävää säveltäessään sinfoniansa nro 4, niin että kun YleAreena toi sen kotiini sormenpäitä kihelmöivänä tulkintana, miksi minä yrittäisinkään keksiä mitään nokkelaa.. Ylen Mahler-sarja on ollut aikakirjoihin merkittävä.♥ Kiitos!
Suru hiipii sydämeeni kun tiedän, että Linnunlaulut ja läheinen kosketus Radion Sinfoniaorkesteriin harvenevat kevään 2021 jälkeen, kuvittelin
olevani aina ja iankaiken Musiikkitalon katsomossa elämässä näitä sykähdyttäviä sinfonisia hetkiä - mutta.. siitä olen onnellinen että Suomen Kansallisooppera on Suomessa ja kohtalaisten Turku-Helsinki -kulkuyhteyksien varrella, mutta siitä olen onneton jo nyt, että oopperassa henkilökohtainen kosketus
muuttuu. Tilanteeseen tulee enemmän hajottavia tekijöitä. Sinfoniakonsertissa olet ♥kahdestaan musiikin kanssa, musiikin ja soittajien, kapellimestarin, solistin.. 
Korvilla ja sisäisellä tunteella on tärkeä osa, näyttämökuva on tilaisuudesta
toiseen jokseenkin samanlainen, voit pistää silmät kiinni ja leijua/upota/täristä/hyppelehtiä
henkisesti/kyynelehtiä musiikin mukana ja olla myös aina ikäänkuin mukana lavalla kiittämässä muusikoitakin joita kapellimestari nostaa orkesterista
esiin.
Ainoa tajunnan lohtu tässä asiassa tällä hetkellä on, että Wanha Rouva aloitti kolmannen kierroksen
Marcel Proustin Kadoneessa ajassa, ensimmäisen osan ensimmäiset kymmenet sivut ovat kuin muistinkin.
Ikävässä voisi sanoa myös: turruttavia.. mut ikävälle ei voi antaa periksi jos aikoo
pysyä Proustin ajatuksenvirrassa mukana, pinnalla.
Ajatukset pyörivät myös iässä, ikään liittyvissä monenlaisissa yhteyksissä, juhlimisessa esimerkiksi. Toteutumattomissa toiveissa.
Joku mainitsi eilen että ’näillä vuosin’ syntymäpäiviä kannattaa aina juhlia. Klisee! 
Näillä vuosin (?) parasta juhlimista on arjen yhteys, siis yhteydenpito
silloinkin kun ei mitään ’virallisia juhlia’ ole.
Niin kauan kuin ei ole liian myöhäistä.