Suomen koskettavin Finlandia monipuolisen suomalaisen musiikin konsertin päätteeksi on jotain, mihin ei jaksa kyllästyä. Ei ainakaan tällä
konseptilla: RSO & Hannu Lintu, Joonas Kokkonen: Requiem, Sebastian Hilli: Snap Music (kantaesitys), Jean Sibelius: Sinfonia nro 3 C-duuri.
Konsertin aloittava Kokkosen Requiem oli tällä kertaa se, joka
oli Wanhan Rouvan ’tarkistettavien listalla’. Olen kuullut teoksen livenä kerran ja mieleeni jäi eräs osa, josta aivan spontaanisti sanoin joillekin että sen haluaisin soitettavan omissa hautajaisissani. Vuosien kuluessa unohdin, mikä se osa oli ja koska Requiem vasta nyt on saatu levylle (RSO), en ole voinut tarkistaa tallenteestakaan.
Mutku Requiem itsenäisyyspäivän juhlakonsertissa
päättyi, tajusin, että viimeinen osa, Lux Aeterna (Adagio) oli se. - Siispä sinfoniaorkesteri Aurajoen rannalle Kokkosen Requiemin kanssa saattelemaan
aikanaan Wanhan Rouvan tuhkat aaltoihin..
Eli näissä tunnelmissa alkoi konsertti. Sitä ennen olin saanut toivottaa "Hyvää itsenäisyyspäivää!"
sympaattiselle emeritus-arkkipiispallemme Kari Mäkiselle ja rouvallensa, matkustimme Helsinkiin samalla bussilla ja ohitin heidät Kampin montun ylätasanteella. Niin luontevasti arkkipiispa vastasi tervehdykseeni että ikävä tuli, hän on ollut virassaan kirkon paras mahdollinen edustaja,
Turussahan arkkipiispaan voi törmätä monissa yhteyksissä.. Uusi arkkipiispa, noin puoli vuotta virassa ollut, on vielä uusi ja outo.
Mutta konsertista. Joonas Kokkosen Requiemistä ei saa helposti otetta jos ajatusten takareunalla rullaavat sellaiset kuin Verdin ja Mozartin samalla
nimellä kulkevat opukset. Italia, Itävalta, Suomi - onhan siinä jo maantieteellistäkin eroa ja aikakausissakin. Kokkosen Requiemilla on sitäpaitsi tunnettu henkilökohtainen tragediatausta. Mukana RSO:n esityksessä olivat
myös Musiikkitalon kuoro ja solistit Johanna Rusanen-Kartano ja Ville
Rusanen, usein samoissa teoksissa
esiintyvä sisaruspari.
Valitettavasti Wanhan Rouvan asteikolla tässä juhlakonsertissa Kokkonen jäi vähän Sibeliuksen ja nuoren (28 v) Sebastian Hillin varjoon. Sitä varjoa voi kyllä kirkastaa tulevan leytyksen myötä ja ennen sitä konserttitallenteessa. Hillin Snap Music oli hauska ja rytmikäs, syöksähtelevä, paljon 'sicksack-tingeltangelia', monipuolista soitinkäsittelyä, mutta ainakaan S-katsomon riville 3 ei tullut minkäänlaista puuroutumisen tai sotkun vaikutelmaa,
vieressäni istuva vanhempi herrahenkilö kommentoi myös rouvalleen myönteisen ilahtuneena vähän samansuuntaisesesti.. Yleisössä olevat nuoret kiljuivat erityisen innoissaan suosiota Hillin teokselle.
Kun päästiin Sibeliukseen, Wanhan Rouvan autuus kirkastui.
Sibban Kolmonen on niitä sinfonioita jotka voidaan pilata tasapaksulla esityksellä. Vaan ei nyt, ei tietenkään! 
(Luottamus on luja edelleenkin..) Sinfonia oli herkkä, kuulas, kuin uusi, mutta toisaalta vanha tuttu. Rakastettavaa musiikkia, jota on
hyvä nostaa esiin muiden tutumpien rallatusten joukosta..
RSO ja kapellimestari Lintu kiitoksilla, takarivin trumpetistit kiitoskättelevät toisiaan, sehän on niin, niin trumpetteja.
Me jotka olemme tottuneet
siihen ettei painettu ohjelma RSO:n itsenäisyyspäivän juhlakonserteissa suinkaan kerro koko totuutta, me tap-tap-läiskis-tap -taputimme sitkeästi vielä ohjelman päätyttyä ja siten kerroimme voimalla, mitä itsenäisyyspäivämme
vielä kaipasi.. Niinpä kapellimestari Lintu porhalsi vielä kerran lavalle, hypähti korokkeelleen ja Finlandian sävelet purkautuivat
saliin. ♥
Suomen 101-vuotinen itsenäisyys oli sinetöity.
