.. ja aamuina en osaa kuvitella Tempur-petiä ihanampaa, mihin uppoaisi ja missä vaeltaisi unessa ja valveilla ja muistoissa.. 
Aamulla puoli neljä sammutan valot, herään vähän noin 3 tunnin kuluttua, poistan korvatulpat ja avaan Yle Radio Ykkösen minivolyymille. Käännän kylkeä. Nukahdan.
Kun herään muutamaa tuntia myöhemmin, ajatus vie koko ajan edelliseen iltaan enkä muista, koska viimeksi olisin näin hymyillyt heräillessäni. Usein. Lempeä
hymy heijastaa onnea, sanoisin. Edellisen illan kokemukset rauhoittavat. Nukahdan taas, radiossa on uusi miellyttävä-ääninen mieskuuluttaja (nimi meni uneliaalta Wanhalta
Rouvalta ohi), osaa lausua kaikki nimet oikein ja kauniin rauhallisesti.
Kaikki ympärilläni sopii täydellisesti uneliaan onnelliseen olooni,
jopa ne unenpätkätkin joissa vilahtaa sellaisia ihmisiä, jotka ovat aiheuttaneet aikoinaan Wanhalle Rouvalle ahdistusta - koettu musiikillinen ilta on höylännyt kulmia niistä henkilöistä: Mitä välii! 
Minullahan on jotain mikä antaa voimaa ja rauhaa..
Radion
sinfoniaorkesteri. Luotan, ja se on ollut luottamukseni mittainen. Niinku nyt eilenkin. Ja ylikapellimestari Hannu Lintu. Konsertissa monenlainen ohjelma, jonka alussa orkesteri ja kuukauden ajan ympäri maapalloa vierailukonsertoinut ylikapellimestarinsa
tempasivat yleisön Lutosławskin jännittävään maailmaan. Sinfonian nro 2 'laatikoiden', Musiikkitalon konserttisalin täyttävien sävelten, rytmien ja kapellimestarin innostuksen yhdistelmä oli valtava!
JOS teos olisi ollut ohjelman lopussa, emme olisi päästäneet
johtajaa, Hannu Lintua kiitoksilta pois koko iltana. Näitä tilanteita on sattunut ennenkin.. Olikin siis fiksua sijoittaa Lutosławski konsertin alkuun ja päästää yleisö väliajalle ihmettelemään,
mitä olikaan koettu. 
Teos alkaa yksittäisillä 'tirpuilla' siellä täällä, kohoaa ja paisuu voimakkaaksi sointimassaksi jossa välipaikoissa häilyy jännittävää
matalaa jousisointia ikäänkuin eri aleatorisia laatikoita yhdistävänä mattona. 
Tai sitten ei? Wanha Rouva
ei hallitse aleatoriikkaa yhtään jotta osaisi selitellä, vaikka periaatteessa jo ymmärrän mistä siinä on kyse.
- Vaikka paikkani T-katsomon
eka rivillä oli kokonaisuutta ajatellen loistava, yksittäiset soittajat, heidän taituroimansa soitinsoolot näkee ja kuulee vasta Areenan taltioinnista. Audiovisuaalista, nääs.
Ja uusien silmälasien tarve..
Kapellimestari Hannu Lintu ja Radion sinfoniaorkesteri kiitoksilla Lutoslawskin jälkeen.
Esitys viritti yleisön - täpötäydessä salissa - aivan erinomaiseen juhlatunnelmaan ja odottamaan jälkipuolen Tšaikovskeja ja Prokofjevia. Ehkä ohjelman
seuraavat teokset myös vapauttivat orkesterin 'normaaliin' musisointiin..
Tšaikovskin Rokokoomuunnelmat sellolle ja orkesterille, Prokofjevin sinfoninen
sarja Sota ja rauha pyöristivät tiukkaa kuuntelua vaatineen hienon konsertin, antoivat tilaa haaveilulle ja puhtaalle nautinnolle. Antavat edelleenkin Areenassa.
Kun myöhemmin kuuntelin kapellimestari Hannu Linnun väliaikahaastattelun Areenasta, mielessäni häivähti Svetlana Aleksijevitšin
Naisella ei ole sodan kasvoja -romaanin kohtalot.. sotaa ja rauhaa. Ja rakkautta.
Lutosławski oli kuitenkin Wanhalle Rouvalle se, mikä
ohjelmassa etukäteen eniten kiinnosti. WAU! ♥ Ihana tunne, kun odotukset täyttyvät! Koko illan. Tilanne, jota on aika vaikea kuvata. Vaikea jopa ihan itsekseenkin ajatella.
Kun harmaan ja tihkusateisen viikon (= koko syksyn) keskelle pelmahtaa tällainen elämyspaketti, olihan se odottamisen arvoista. 
Ja ystävä on ystävä. Aina ei monta sanaa hurlumheissä vaihdeta, mutta luonteva yhteys on olemassa. Eilen koko backstageporukka pyöri illan solistin ympärillä. Silti kaikki muusikot
ansaitsevat kiitoksen ja kunnioituksemme, vaikka emme ehkä aina osaa sitä ymmärtää. Ja kertoa heille.
Illan solisti, kiinalais-australialainen
sellisti Li Wei Qin, on yksi näitä musiikin ihmelapsia: kilpailuvoittoja, solistiesiintymisiä, opettamista. Ilmeisen huumorintajuinen muusikko, hän lauloi ja soitti solistinumeronsa jälkeen ylimääräisen
(sello: Joseph Guadagnini 1780)! Siitä ylimääräisestä keskusteltiin vilkkaasti
ja sen alkuperää arvuuteltiin backstagella. Wanha Rouva ei valitettavasti voinut jäädä seuraamaan, mikä oli vastaus, mutta tunnelma oli korkealla katossa vielä kymmeneltä illalla kun Myöhäisillan kamarimusiikki
oli päättynyt.
Tässä tahmaisessa kuvssa etualalla olevat epämääräiset hahmot
ovat Petri Aarnio
, viulu, Ossi Tanner, piano ja Li Wei Quin, sello.
RSO:n perjantaikonserteissa on usein ylimääräinen
bonus, ns. Myöhäisillan kamarimusiikki. Muusikot esittävät jotain joko yksin tai yhdessä. Muistan mm. Magnus Lindbergin soolopianistina, harpisti Xavier de Maistren kamarimuusikkona orkesterin soittajien kanssa ja nyt
eilen nuori pianisti Ossi Tanner, RSO:n konserttimestari Petri Aarnio ja sellosolisti Li Wei Qin lahjoittivat meille, saliin kuuntelemaan jääneille, Tšaikovskin Pianotrion a-molli. Nuori, parikympinen pianistilahjakkuus,
varhais- ja myöhäiskeski-ikäiset sellisti ja viulisti, hurmaava yhdistelmä!
Ja se Tsaikkarin Pianotrio.. Täydellisen illan täydellinen
päätös. Muistoja, muistoja.♥
Pohjolan Liikenteen nuori kuljettaja ja keski-ikäinen turkulainen taksiautoilija olivat kohteliaita
ja ajoivat hyvin, tosin taksi meinasi kuskata Wanhan Rouvan jonnekin huitsin nevadaan, oli kuullut osoitteen Luostarinkatu Mestarinkaduksi! Eipä ole ennen tuotakaan sattunut.
Ende gut, alles gut, prima!