.. toteutuneita - tai sitten ei..
Onneksi en tarkkaan lukenut asiantuntijoiden kritiikkejä Sebastian Fagerlundin (käsittämättömän upeasta) ensioopperasta Höstsonaten/Syyssonaatti. Eilistä iltaa en voi miettiä pelkästään uskomattoman hienona oopperana. Teoksen pohjana oleva Ingmar Bergmanin elokuva muodostaa Bassen oopperan kanssa sellaisen
latauksen, että ns. normaaliin olotilaan palautuminen kestää. Ajatukset singahtavat niin laajalle että niiden kaappaaminen takaisin arkielämään on – hankalaa.
Vaikka olin hiljakkoin katsonut Bergmanin elokuvan
uudelleen ja lisäksi tämän oopperan suorana verkkolähetyksenä Suomen Kansallisoopperasta, niin kun lopulta itse istuin oopperan täpötäydessä salissa, kaikki taustakokemukset sulautuivat miljoonakertaisen mielenkiintoiseen
ja vaikuttavaan musiikkiin joka pauhasi, uikutti, kimmelsi, kilahteli suoraan edessäni. Jonte (John Storgårds)
urakoi johtajana vuoroin rillit nenällä, vuoroin ne pois huitaisten. Oopperaorkesteri
soitti viisinkertaisen urakkansa päätteeksi upeasti.
Säveltäjä kiittää orkesteria
Karun kauniisti ja hyvin oivaltavasti lavastetulla näyttämöllä käytiin rajua elämäntilanteiden selvittelyä maailmalla menestyneen
taiteilijaäidin ja hänen vaikutuspiirissään olevien/olleiden ihmisten kesken. Henkisesti ja ruumiillisesti rampautuneet tyttäret, puolisot, rakastaja, putkinäköisesti primadonnaa ihaileva yleisö, tyttären tavalla
tai toisella kuolleet lapset ja ’sijaislapseksi’ hoitokodista tyttären kotiin, pappilaan, tuotu pikkusisko – uskon, että kuvio sellaisenaan tai osina koskettaa useamman ihmisen elämää kuin mitä olisi välttämättä
oopperalla eilen huomannut..
Suosionosoitukset olivat valtavat – syystä. Joku kuitenkin taisi myös olla kuulemassa ja katsomassa vain syksyn kohutapausta. Kuten se vanhempi pariskuntakin, joka istui samalla rivillä kuin Wanha Rouva. Pariskunnan
rouva ihmetteli väliajan päättyessä miehelleen että ”Onhan tämä suomalainen ooppera, miksi ne laulaa ruotsiksi” ?!! (En nyt jaksa jatkaa ajatuskulkua joka mielessäni tuosta
kysymyksestä automaattisesti läksi purkautumaan..)
Oli ihana rutistaa väliajalla ’
meidän Bassea’
johon tungoksessa törmäsin. Käsiohjelmani kuittaus kuvastanee säveltäjän suosion aiheuttamaa uupumusta: vain parhaalla tahdolla ja tietämyksellä siinä voi nähdä nimen Sebastian Fagerlund.. 
Mutta se ooppera. Yhden oman mokan tunnistin: ei olisi saanut valita lippua viimeiseen näytökseen, nyt ei enää ole mahdollista mennä
tarkistamaan ajatuksia ja/tai katsomaan plus kuuntelemaan eri paikalta ja eri yksityiskohtiin eläytyen. Aina joskus olen tähän samaan ongelmaan törmännyt, mutta tästä eteenpäin yritän ohittaa kustannuskysymykset
silloin kun ohjelmistoissa on teoksia, joiden tiedän/arvelen olevan yhtä katsomis-/kuulemiskokemusta suurempia. Onneksi Bassen Höstsonaten on verkossa muutaman kuukauden ajan https://areena.yle.fi/1-4088315?autoplay=true. On ihan hyvä kuunnella sitä ilman
kuvaakin, musiikki vivahteineen nousee paremmin esiin.
Ystävättäreni, joka oli nähnyt Syyssonaatin jo ennen Wanhaa Rouvaa, sanoi ”Ooppera oli siis vaikuttava kun heräsit niin varhain.” Juu-u, vaikuttavampi kuin jaksan yhden
henkilökohtaisen katsomiskokemuksen perusteella kuvaillakaan. ’Varhain herääminen’ oli viittaus viestiini että olin nukkunut viime yönä kahdesta kahdeksaan.
Aamu ei kyllä ollut ollenkaan sellainen leppoisa,
hitaasti aukeava kuin olisi voinut toivoa. Sanomalehdet eivät olleet odottamassa eteisen lattialla, vieläkään (klo 14.30) ei posteja näy! Hesari lupasi lähettää erikseen päivän lehden, Turkkarin sivut totesivat
vain lakoonisesti: Jakelu alueella on myöhässä. Totta! (
Hesari tuotiin klo 15, Turun Sanomia ei.)
Päätin
siis tulla lukemaan lehdet tietokoneelta. Pääasiassa käyttämäni selain Firefox oli päivittänyt itsensä ja hukannut siinä samassa AdBlock -mainostenesto-ohjelman! 
Krrrrhhh! En kyennyt lukemaan asiauutisia päällekäyvän mainosroskan seasta.. Onneksi atk-etätukeni sai yskän repimästä kurkustaan sen verran ääntä että sain ohjeet ohjeisiin, joilla AdBlockin uudelleenasennus
kävi ihan helposti. - Muutamia eilisen valokuvia tutkiskelin, ja ehkäpä tämän päivän aikana saan tämän vajavaisen tunnelmakoosteen blogiinkin.
Syyssonaatin roolitus oli melkein täydellinen:
monikymmenvuotinen suosikkini Anne
Sofie von Otter taiteilija-äiti Charlotte Andergastina oli sormenpäitään myöten diiva joka ei osannut kuulla, mitä tytär
valitti. Ei ylpeä diiva, mutta omassa kuplassaan pyörivä. Tyttären patoutuneen vihan ja pahanolon purkaus, äiti ei sitä kuullut vaikka kuuntelikin. Äidin ajatuksiin nousivat vain samoina aikoina tapahtuneet omat, niin hyvät kuin huonotkin hetket, hän ei osannut linkittää omaa toimintaansa
tyttären pahanolon purkauksiin. Eikä tytär ymmärtänyt äidin erilaista maailmaa. Puhuttiin pitkään toistensa ohi.