.. ja S niiku sininen. Siinä viikon ässä-anti
(ja niinkuttelu). Tarkoittaa - kuten jokainen arvaakin - Metropolitan-oopperan taltiointia Richard Straussin oopperasta Ruusuritari (Der Rosenkavalier). Ja: Radion sinfoniaorkesterin kauden päätöskonsertin loppunumeroa, herra Straussin
Alppisinfoniaa (Eine Alpensymphonie, opus nr. 64), kuuluisa mm. siitä että käyrätorvia tarvitaan runsaasti enemmän kuin orkesterien vakiokalustoon kuuluu. Niinpä RSO:kin oli hälyttänyt Suomen Käyrätorviklubin
hätiin ja komeasti kajahti vaskien kumu. Ei sen puoleen, komeasti kajahti koko konsertti.
Wanha Rouva ei ihan valtavasti jaksanut koko
aikaa innostua Metin Ruusuritarista. Kaksi mielipiteeseeni vaikuttanutta oleellista seikkaa: Se, että olen ko. oopperan nähnyt vuosien aikana Suomen Kansallisoopperan lavalla 3 kertaa ja se, että elokuvateatterin istuimet ovat lyhyelle
Rouvalle kauheat.
Neljän tunnin istunto elokuvateatterissa koettelee fysiikkaa, vaikka molemmat väliajat käyttäisi seisoskeluun
ja jaloitteluun. Siinä tuskaillessa saattaa esityksestä mennä muutama loistokas juttu ohikin.. Kaikesta huolimatta vääntäydyin viime lauantaina Kinopalatsiin Ms. Renée Flemingin vuoksi, sillä Ruusuritari oli
Metin tähden jäähyväisnäytäntö. Kyllä, kyllä hän oli loistava Marsalkatar. Paras mitä olen nähnyt ja kuullut. Jää mieleen. Ei hän varmaan laulamista lopeta. Oopperaroolien vetäminen
lienee raskasta, suokaamme siis Ms. Flemingille leppoisaa jatkoa ja uusia kuvioita.
Marsalkatar laulaa elämisen vaikeuksista.. (Kuvakaappaus valkokankaalta.)
RSO:n Strauss sen sijaan kolahti
Wanhaan Rouvaan syvältä. Fyysinen olotilani oli erinomainen, musiikki ympäröi ja mukana iltaa nauttimassa oli myös ystävätär, jota viime aikoina olen harvoin tavannut. (Tosin, kun käytännön syistä
vaihdoimme paikkoja, pääsimme 'resuneeraamaan' konsertin kokemuksia pikaisesti vasta konsertin jälkeen.) Mutta siis, S myös niinku sininen, illan teema. Ja Strauss.