.. nuorekas Tapiola Sinfonietta (25-vuotisjuhlia viettävä, onnea!), MagicFinger vierailevana johtajana ja suomalainen viulistitähti Petteri Iivonen solistina – siinäpä
kattaus joka pisti Wanhan Rouvan lauantaipäivällä raahautumaan bussiasemalle, toisen kerran samalla viikolla, ja matkustamaan täpötäydessä bussissa tuuliseen Helsinkiin ja iltapäiväkonsertin jälkeen jännittämään
paluumatkaa lumimyrskyssä. Hyvin kuitenkin ajoneuvon ja matkustajat hallinnut kuljettaja, huumorintajuinen nainen, piti bussin tiellä, vakaasti ja varmasti.
Tällaiset kokonaisvaltaiset virkistyspaketit saavat minut jotenkin kestämään sen verenpainetta nostattavan revohkan, joka putki- ja sähköremonttiin
valmistautuvassa kodissani vallitsee, on ollut akuutti jo puoli vuotta. Mutta se on alue josta en oikein halua kirjoittaa
, se on jokapäiväistä
ja jatkuu vielä useita kuukausia valmistelu- ja lopputöineen. Syksyä odotan – tai elokuuta jolloin vietetään niitä 60-vuotisjuhlia.. liput on jo plakkarissa molempiin mariinskilaisten konsertteihin.
Mutta koska en ole musiikkikriitikko, tässä vain eilisen tunnelmista jotakin. Yleisö oli erilaista kuin ns. kausikonserteissa, ja TAAS Tsaikovski sai aplodit konserton eka osan jälkeen.
Käyttöohjeet viimeinkin ohjelmien väliin, please!
Yllättäviä kohtaamisia ennen konserttia, ventovieraiden kanssa, väliajalla
mukava tuttavatapaaminen viimeisen työpaikkani ensimmäisen johtajani kanssa (Bachia aamutuimiin, juoksua Ruissalossa lounasaikaan – eipä ihme että professori on edelleenkin, ikävuosistaan huolimatta, nuorekkaampi kuin moni nuori!).
Konsertin jälkeen tapasin pari Tapiolan muusikkoakin joita en ollut vuosiin tavannut, toinen heistä oli yksi niitä "meidän talon entisiä".
Tsaikovskin viulukonsertto
sytytti paikka paikoin villiin menoon niin solistin, orkesterin, kapellimestarin kuin konserttimestarinkin. Oli hykerryttävää seurata kolmen ykkösherran antautumista musiikille: MagicFinger oli valppaana vauhdissa kapukorokkeella ja konserttimestarin
jalka vipatti tahdissa koko konserton ajan, heidän välissään taituroi solisti kahdestaan viulunsa kanssa, välillä ”vain me kaksi”, välillä kapellimestarin kanssa vauhtiin lentäen.
Ihanaa kun on tuttuja teoksia.. voi seurata visuaalista(kin) toteutusta..
Illan päätti Robert Schumannin Sinfonia nro 3 Es-duuri, ”Reiniläinen”. Olen niin kapea-alainen sinfonioiden kuuntelija, että Schumanniin en ole jaksanut
perehtyä. Liian paljon Wagneria ja Verdiä, isoja teoksia.. Illan mittaan tuli mieleeni tästä reiniläisestä, että ellei sitä olisi soitettu ja johdettu niin hyvin, siis HYVIN
ja vangitsevasti, pitkästynyt olisin. Vaan nyt orkesteristakin näki että heillä oli ilo soittaa ja se myös kuului. Kapellimestarin kiitoskierros tapahtui ainakin yhtä monta kertaa kuin solistinkin. Kiitoksia jaettiin molemmin
puolin: johtaja nosti esiin soitinryhmiä ja soolosoittajia ja orkesterin kiitostömistys kapellimestarille ei ollut loppua millään. Yleisö vain mylvi innoissaan
, jos ei koko aikaa ääneen niin ainakin henkisesti.
Kyllä minulla oli hyvä ja ihan vilpitön syy kiittää backstagella kapellimestaria siitä että hän opettaa minut kuuntelemaan Schumannia.
Ai
niin, alkunumerona oli Sibelius-Akatemian sävellyksen professori Puumalan uutuus (kantaesitys edellisenä iltana Tapiolassa), pikku kappale joka mennä vilahti Wanhalta Rouvalta
ohi, ainakin näin ensimmäisellä kerralla.
P.S. Radionauhoituksen perusteella yleisö Tapiolassa ei taputtanut kesken konserton..