Muistan lopettaneeni kahvin juomisen jo niin kauan sitten ettei ensimmäistäkään espressopannua ollut vielä talouteeni tullut. Tavallinen kahvi aiheutti vatsassani huonoa oloa. Kun äidiltäni
meni kahvinkeitin rikki, vein hänelle omani. Taisin kuitenkin olla vähän pulassa, sillä arkiaamujen piristystä minäkin tarvitsin. Siihen löytyi korvaava apu ja lähes lääkkeenomaisesti käyttämäni
kofeiini. Mutteripannu toisensa jälkeen ilmestyi keittiööni.
Tänäkin kirkkaana sunnuntaiaamuna nappasin virkistystä samalla kun kokosin eteisen lattialta aamun
sanomalehdet. Kello oli vasta puoli seitsemän, ajattelin että tästä tuleekin virkku ja ahkera päivä kun olen aikaisin liikkeellä.. 
Rypistyneiden lehtien oikomiseen ja lukemiseen kului pari tuntia. Päätin vielä oikaista istumisasennon kiusaamia jäseniäni, sammutin lukuvalon
ja annoin radion puhua pälpättää taustalla. – Heräsin pari tuntia myöhemmin. Niin että mikä piristävä vaikutus kofeiinilla?
Ajatuksissani
pyörivät voimakkaasti muutamat ystäväni jotka potevat eriasteisia terveydellisiä ongelmia, ovat sairaana, sairastuneita tai odottavat pääsyä tarkempiin tutkimuksiin. Tuntuu epäoikeudenmukaiselta, että kun iän
myötä pääsee ns. vapaalle, eläkkeelle, kun viimeinkin voisi elää omaa elämää, siihen usein tunkee kaveriksi jokin sairaus. Sen vanhuuden (?) ohella. 
Jörn Donner
on ihana esimerkki siitä että ei saa antautua. Häntä on vakava sairaus toisensa jälkeen säikytellyt mutta silti hän kaipaa, vielä kahdeksankymppisenäkin, seksiä ja älyllistä keskustelua (Suomen
Kuvalehti 5/2013), niinpä niin, kukapa ei. - Menen maanantaina kirjakauppaan ostamaan oman ”Mammutin” (n. 1000 sivua), kirjahyllyyni on vain sitten, lukemisen jälkeen raivattava tilaa muiden Donner-kirjojen viereen.
Radiojumalanpalveluksessa kerätään kolehtia vanhustyölle, Hesarissa on tänäänkin useita kirjoituksia vanhustenhuollosta, aihe, vanhat ihmiset, on siis esillä. Samassa lehdessä
on pitkä juttu taloyhtiön isännöitsijän toimenkuvasta, työajasta joka on lähes ympärivuorokautinen. Tuntuu jotenkin nurinkuriselta: vanhatkin ihmiset ehkä voisivat paremmin jos jo työssäoloaikanaan saisivat
rytmittää työn vointinsa mukaisesti. Nyt kun huudetaan eläkeiän korottamista
, en ole kyllä missään
huomannut että siihen pakettiin sisältyisi myös henkilökohtaisen jouston lisääminen. Työaikana siis. Vaikka mistäs minä tiedän, en ole kiemurtelevaa asian käsittelyä jaksanut niin tarkkaan
seurata..
Viime kuukausina elämääni ja keskittymistäni on haitannut ja haittaa ärsyttävän vahvasti talon remonttiasiat,
huomaan sen joka päivä kun/jos yritän saada aikaan jotain muutakin kuin valittamista tai ajatuksettomaan hömppään (= TV) hukkumista. Eräs ystäväni puki hiljakkoin sanoiksi sen mitä ehkä joku toinenkin
ajattelee = luulee, että Wanha Rouvan olo ja elämä olisi mukavaa konsertista toiseen liihottamista. Mutta kuitenkin vain eläköitymistäni seurannut vuosi oli sitä musiikillista kuherruskuukautta!
Viime syksynä päälle hyökkäsi remppastressi jonka loppua ei näy. Kuka nyt sellaista ruikutusta haluaisi
levittää?
Peruutettuja konserttisuunnitelmia tulee aikatauluuni tasaisesti (http://www.classiclive.com/Concerts/2013/February/Opera-music-by-Verdi-and-Wagner).
Ei tule oopperaankaan lähdetyksi vaikka ystäväni solistikunnasta huomauttelee että hän voisi hommata minulle edullisen lipun ja se orkesterimontustakin tullut tarjous on vielä käyttämättä mutta varmasti
voimassa edelleenkin.
Seuraava kulttuuripläjäys kalenterissani on ohjelmoituna vasta helmikuun lopulle, jolloin viimeinkin pääsen katsomaan (Musiikkitalo, katsomo H3) miten Valery
G:n
silmät ohjaavat Helsingin kaupunginorkesteria Itämeri-hyväntekeväisyyskonsertissa. Onkohan kädessään oikein
tahtipuikko vaiko se hammastikun mittainen jatke jota hän joskus on käyttänyt – vai eikö mitään muuta kuin ilmeikkäät sormet..
Mikkelin harjoituksissa vuonna 2008..