Olen ajatellut addiktioita, tänään lähinnä omiani. Eli siis vaikkapa tyyliin "mitä ottaisin mukaan autiolle saarelle"? Asia pulpahti pintaan kun huomasin käyttäneeni
aamulla 2 tuntia sanomalehtien lukuun vaikka lehdet olivat tavallista laihemmat.
Tiedän heti että
yksi addiktioni
on tietokone ja sen monipuolinen maailma. Se on uskollinen ja vastaa
aina kontaktiini. Oletan että laajakaista toimii moitteettomasti edelleenkin... ja harvat kieltojen läpi pujahtavat mainokset deletoidaan heti.
Tullessani tänään tarkistamaan meilit pistin samalla taustalle Areenasta kuulumaan pari TV:n ajankohtaisohjelmaa, joissa käsiteltiin mm. vanhustenhoitoa. (Yle Areenan
aakkosellinen ohjelmahakemisto näyttää selkeästi sen, miten monipuolinen Yleisradion ohjelmatarjonta on. Varsinainen löytölaari!)
Kun ajankohtaistoimituksen vanhusohjelmat oli selvitetty, eksyin kolmanteen, kerran (?) viikossa tulevaan elämäntaito-ohjelmaan jota muulloin en katso. Siinä
toimittajan kanssa kaksi äitiä pohti selviytymistään rankoista elämänvaiheista - se asia erikseen, mutta se mikä minut taas kerran pysäytti, oli yleistoteamus että on elettävä
enemmän tässä hetkessä eikä "sitku"-elämää, kun emme voi tietää mitä tulevaisuus tuo. Ohjelman kummankin päähenkilön elämänkulkua muutti läheisen kuolema, joka onkin peruuttamattomin muutoksen aiheuttaja.
Meillä on läheisiä enemmän kuin muistammekaan. Paradoksi? Ei mielestäni. Läheisen ei tarvitse olla juuri tuossa kyljessä kihnuttamassa, sen ei tarvitse olla sukulainenkaan, se voi olla
joku muu joka on tullut tärkeäksi syystä tai toisesta tai on aiheuttanut mielihyvää tai antanut jotain uutta tietoa itsemme rakennusaineiksi. Joku henkilö tai asia.
Sellaisessa maailmassa on monta kohtaa joissa tulee vastaan "sitku". Jos jätän asian hoitamatta tänään vaikka voisinkin, jos en ota yhteyttä mukavaan tuttuun, edes nopeasti kuulumisia
tiedustellen, jos siirrän mieltä askarruttavan kysymyksen selvittämistä - miltä sitten tuntuu, kun tilaisuus menee ohi eikä
asiaa voi enää korjata tai saada vastauksia?
Ei sen tarvitse olla näin monimutkaista, mutta monenlaista se on, se tässä ja nyt eläminen.
Verotoimistoon menen kuitenkin vasta huomenna.