Puheenaihe: Helsingin havittelema uusi museotalomöhkäle jonka nimen ilmeisesti vain Janne G-K-S osaa ääntää joka kerta oikein (ja eräs kaupunkitutkija). Toinen aihe: kuka hoitaisi vanhusten asiat kuntoon ja samalla
organisoisi terveydenhuollon niin että siellä "toinenkin käsi tietäisi mitä se toinen tekee/on tehnyt!" Kuvottavasti tuossa Guggenheim-asian yhteydessä tulee mieleen oma turkulainenkin kiistelyareenamme: toriparkki ja sen
takana, nyt päällä, luikerteleva uusi silta-kiiltomato, jota yritetään saada Suomen kansallismaisemaa pilaamaan... 
Presidentinvaalikeskustelussa (jota en ole kovin tarkkaan seurannut sillä tiedän ketä äänestän joka tapauksessa) on pyöritty Euroopan unionissa ja arvojohtaminen on kulttisana jonka merkityksen harva
ehdokas on tuonut selkeästi esiin. Useimmat vain pyörittelevät sanoja sanomatta mitään. Se ehdokas, joka nostaisi arvoihin eka sijalle vanhusten asiat, esittäen myös konkreettiset toimintamallit, se ehdokas saisi kaikkien
kannatuksen. Luulisin. Oli konkretia sitten presidentille mahdollista tai ei. Vaan mistäs minä tiedän... Kaikkihan me kuitenkin vanhenemme. Hyvillä palkoilla olevat voivat tietenkin taata itslleen ja omaisilleen hoitoa
pidemmälle kuin keskivertokansalainen, niinköhän sysätään loppuvastuu "yhteiskunnalle"?
Entä sitten, kun yhteiskunta ei osaa tai kykene kantamaan vastuutaan? Kun byrokratiassa puhutaan
ja toimitaan toisensa ohi. Kun vanhus on siinä pisteessä ettei ymmärrä, kuka on sukulainen, kuka sairaanhoitaja, häntä ei silloin auta sen paremmin Guggenheimit kuin musiikin sulosoinnutkaan. Molempia tarvitaan, ainakin
musiikkia
, käytännön toimien lisäksi.
Ystäväpiirissäni on parhaillaan eräs vanhushuollon
ongelma. Kun samaan aikaan kaikki tuutit tuuttaavat G-museota, rinnastus on irvokas. Ja hälyttävä.