Tapahtumia tai sitten ei

Ajattelin ensin että kirjoitan..

.. tänään pelkästään aiheesta "Olen huono lukija".  Huono siksi, että olen jättänyt muutamat hankkimani kirjat kesken, en ole lukenut loppuun. Enkä aio lukea myöhemminkään.

 

Olen sanonut itselleni: ei ole pakko, jos kirjoittaja on muotoillut ajatuksensa niin epäselvästi tai vastenmielisesti ja ahdistavasti, etten pysty löytämään niistä mitään mikä 'ylevöittäisi' mieltäni tai aktivoisi ajatuksiani.



Kuta vanhemmaksi elän, sitä nopeammin aika kuluu ja korona-aikana tärkeämmäksi ovat tulleet mielen virikkeet . Muistot!💋

 

Minun ei ole pakko miettiä, miksi joku omituinen himmeliromaani (aforismikokoelma?) palkittiin F-kirjallisuuspalkinnolla tai miksi törkeä ahdistuksenpurkuteos sai sellaisenaan julkaisuluvan, teos, josta alkuosan olisi voinut joko kokonaan jättää pois tai jäsennellä vahvasti editoituna, siten ehkä kirjoittajan sanomakin koulukiusaamisesta olisi tullut paremmin esiin. 😠  

Nykyistä kotikaupunkiaan olisi sit voinut haukkua erikseen tai jo aikaisemmin tuoda katkeria huomioitaan julkisuuteen.
Tässä koulukiusaamisryöpytyksessä asiat söivät toisiltaan tehot.  - Jätin siis kesken ja vain harmittelin tuhlaamiani euroja.


Huono lukija.  En lue kirjoja, jotka saavat minut niin vihaiseksi teknisellä toteutuksellaan etten pääse/jaksa/halua upota loputtomiin kaivamaan esiin kirjoittajan mahdollista sanomaa.  Aikaa ei ole rajattomasti.

Ja nyt Ukrainan hätä ympyröi maailman, minut mukaanlukien, kun covid-19 vetää henkeä. 


Tänään medici.tv lähetti suorana lähetyksenä Berliinistä Daniel Barenbomin johtaman Berlin Staatskapellen konsertin.


The medici.tv team stands in solidarity with the Ukrainian people and we are proud to bring our community to Berlin to join maestro Daniel Barenboim, the Berlin Staatskapelle, and the Choir of the Staatsoper Unter den Linden in their support of Ukraine. All proceeds from this broadcast, both live and on replay, will be donated to the UN's Ukraine Humanitarian Fund, reaching people on the front lines when they most need it. If you are able and willing to contribute further, we encourage you to donate more on their website.


Koska minulla on käytössä lista Suomessa toimivista avustusorganisaatioista, nautin konsertista vain audiovisuaalisesti.


Konsertin aluksi joku virallinen henkilö kertoi tilanteesta ja pidettiin minuutin hiljaisuus, jonka jälkeen Staatskapelle ja kuoro esittivät Ukrainan kansallishymnin, Mykhailo Verbytsky: "Ще не вмерла України, ні слава, ні воля", myös Barenboim piti oman puheensa (joka täytyy kuunnella vielä uudelleen, saksankieleni ei ole se kaikkein sujuvin).  Sinfoniat olivat Schubertin nro 8 d, 'Keskeneräinen' ja sielun ja hengen hoitaja/parantaja Beethovenin ♥Eroica. - "Pölyt pois Beethovenista"..



Kulutin aamun/aamupäivää Hesarin kanssa. Lehteen oli koottu monipuolinen valikoima näkökohtia ja kannanottoja Ukrainan tilanteeseen, syihin, seurauksiin, mahdollisiin muihin vaikutuksiin. Kiihkottomasti, asiallisesti.



Oman tunnepatoni laukaisi osiossa B9 HS:n Lontoon-kirjeenvaihtajan Annamari Sipilän kolumni "Suomalainen Ukraina-rukous".


- - - "Miten rukoilla silloin, kun elämä on ollut aivan liian hyvää ja vakaata, jotta rukoiluun olisi ollut tarvetta? Miten rukoilla, jos ei halua varsinaisesti rukoilla, jos on agnostikko tai tapakristitty tai ollut muuten vain täynnä perusteetonta elämänhallintaluottamusta?"- - -

- - - " Kiitos, että osaamme yhä itkeä. Sillä eniten itkettää. Niin kauan kuin meitä itkettää, on siis toivoa. Julmuus ja väkivalta ja brutaali mielivalta eivät itketä. Ne saavat vain vihaiseksi."

- - - "Suomalaisena on pakko kiittää myös Suomea. Korjaan: suomalaisena on ilo ja etuoikeus kiittää joka päivä Suomea." - - -



Pitkäkestoisessa lukemisessani, nyt jo toiseen kertaan, on 697 sivua päivän polttavan maailmantilanteen taustaa, Svetlana Aleksijevitšin vuonna 2018 suomeksi julkaistu massiivinen opus "Neuvostoihmisen loppu. Kun nykyhetkestä tuli second handia".


Kirjailija Aleksijevitš esittelee kansiliepeessä: "Minä etsin niitä, jotka olivat kasvaneet tiukasti kiinni aatteeseen, päästäneet sen sisälleen niin ettei sitä saanut repäistyksi irti - valtiosta oli tullut heidän maailmankaikkeutensa, se oli syrjäyttänyt kaiken muun, jopa oman elämän. He eivät päässeet eroon suuresta historiasta, eivät kyenneet jättämään sille jäähyväisiä, olemaan onnellisia sitä vailla."



Onneksi aina voin kuunnella musiikkia. Median ja äänilevyjen lisäksi vaikkapa uusinta uutta, Pēteris Vasks'in sellokonserttoa nro 2 ja alttoviulukonserttoa, jotka Tallinnan kamariorkesteri suomalaisten solistien Marko Ylösen ja Lilli Maijalan tulkitsemina ja suomalaisen kapellimestarin Juha Kankaan johdollaMusic emoticons  esittävät. ♥ Erinomainen tallenne on tehty viime vuonna.



Sisarellani on tänään syntymäpäivä. Onnittelen!Birthday graphics

 

P.S. Hyvää ja mukavaa Naistenpäivää teille/meille/kaikille ensi tiistaina, 8.3., tietysti muinakin päivinä..😉

 

P.P.S. Katsokaa Ylen Perjantaidokumentti https://areena.yle.fi/1-50950490#autoplay=true!!

 

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

08.04 | 20:10

☺♥

...
08.04 | 11:36

Heippa Portugalista! Sinulla näkyy olevan ns. keskipitkän tähtäimen suunnitelma koska lippuja varattuna reilun vuoden päähän. Vointeja kevään odotteluun.

...
23.03 | 20:23

Jäikö sinulta jotain huomaamatta?

...
23.03 | 19:45

Hieno teksti taas sulla! Ihanaa että iltasi oli onnistunut oopperan ja orkesterin osalta! Sait eliksiiriä korvillesi ja silmillesi pitkän kuivan kauden jälkeen!

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS