Tapahtumia tai sitten ei

Mikä kaikki on muuttunut..

.. viimeisen vuoden aikana? Tapahtumiin osallistuminen, niistä nauttiminen ja iloitseminen, ystävien tapaaminen, joo, mutta mikä muu? Sitä mietin taas kerran.

 

Olemme nääntyneet ja hapertuneet, kommunikoinnin laatu on suorassa suhteessa tapahtumien ja virikkeiden puuttumiseen. Me itse itsenämme, emmeriitä toisillemme!!??


Huomaan muutoksen, kun mietin entistä, vuosia jatkuneen ja jatkuvan viestivaihdon tyyliä. Kun tämän yksin elävän ystävät ovat pirin pärin ympäri maata.  Kun ei jakseta kuvailla tapahtumia (aina jotakin tapahtuu!) tai ajatuksia, odotuksia, ei edes puhelimessa, puhumattakaan kirjoitetussa viestittelyssä.

 

Kun otat yhteyttä, syntyykö silloin  minkäänlaista keskustelua, ajatustenvaihtoa?? Olen huomannut, että vähän ja suppean muodollista, ikään kuin ajatukset olisivat kadonneet. Ja kun Wanha Rouva tapansa mukaan pyörittelee asioita ja tilanteita plus omia ajatuksiaan niinku ennenkin ja puhuu paljon, siitä ei synny edes väittelyä. Minussako siis kaikki vika?- Tämä on huolestuttavaa!😠😥 Kirjat, sanomalehdet, SK ja muu media ei oikein aina riitä.

Tietenkin on aina ♥Proust, mutku hän ei vastaa vaikka miten ihmettelen, nauran, mietin ..

 

Olen tässä monena kuukautena miettinyt paljon erästä muualla asuvaa ystävääni, jolta viimeisen sähköpostiviestin sain 29.4.2020. Se oli vastaus johonkin viestiini. Sen jälkeen hän ei ole vastannut puheluihin tai sähköposteihin. Joulukortti kyllä tuli – joten ainakin silloin hän oli olemassa. 

 

Pitkän ystävyytemme ajalta voin kyllä hyvin keksiä mahdollisia kommunikaatio-ongelmia ja -esteitä siinä suunnassa, mutta sitä en ymmärrä, ettei ole sisua kertoa, jos ei enää halua/jaksa/huvita vaihtaa viestejä. Niin että se oli tässä, kiitos ja hyvästi!?

 

Tietenkin syyllistän itseäni, ihmettelen että olen jotenkin peruuttamattomasti loukannut häntä, tietämättäni, mutta silti. Voin myös kuvitella/arvailla useitakin muita syitä, miksi juuri tämä henkilö vetäytyy kuoreensa, varsinkin tässä nimenomaisessa maailmantilanteessa. 

 

Suren antoisan ystävyyden kutistumista vain entisten aikojen muistelemiseksi. Tapahtuukohan asiassa mitään muutosta sitku myös me autottomat pääsemme liikkeelle omista kopperoistamme? 🤨

 

Joka tapauksessa,  ♥Suomen Kansallisooppera lähetti oikein paperikirjeen ja tulevan kauden ohjelmistomainoksen. Ihanaa! Vaikka Wanha Rouva ei ollenkaan tiedä, miten täältä sinne Helsinginkadulle matkustaa (ja pois), mutta tulevassa kaudessa on ainakin kolme ehdotonta ❤❤❤ joihin ostan lipun. Arpapeliä ja jännitystä! Onhan tässä jo vuoden aikana pelattukin osta, palauta ja odota lippurahoja -pelejä.

 

Sitä paitsi aikaisemmin oli jo käynyt ilmi, että Swannilla oli taipumus (jota hän nyt vain noudatti johdonmukaisemmin) vaihtaa seurapiireissä saavuttamansa asema toiseen, sellaiseen joka tietyissä tilanteissa paremmin sopi hänen suunnitelmiinsa. Vain ne, jotka eivät kykene hajoittamaan alkutekijöihinsä sitä, mikä heidän havainnoissaan ensi näkemältä vaikuttaa jakamattomalta, luulevat että asema ja yksilö ovat yhtä. Sama ihminen, jos häntä tarkastellaan elämänsä eri vaiheissa, liikkuu yhteiskunnallisen arvoasteikon eri tasoilla piireissä, joitten ei välttämättä tarvitse olla yhä hienompia ja hienompia; ja joka kerta kun jossakin olemassaolomme vaiheessa liitymme tuttavuuden sitein, ensimmäistä kertaa tai toistamiseen, johinkin piireihin, kun tunnemme, että meistä niissä pidetään, alamme aivan luonnollisesti kiintyä niihin ja työntää niihin inhimillisiä juuriamme.”

Marcel Proust Kadonnutta aikaa etsimässä, osa 3 ”Rouva Swannin ympärillä” , sivu 115 (vuoden 1979 painos ).

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

18.08 | 06:22

Upeita teoksia, varmaan livenä vielä hienompia! Kiitti kuvista!

...
15.08 | 12:29

Olipa jännittävä matka, suorastaan vähän liiankin jännittävä!

...
09.07 | 20:25

Upeita kuvia taas. Tommy Taberman on mun juttu.

...
23.05 | 08:51

En oo varma, mut ainakin se kuuluu Espanjalle ja on osa Eurooppaa. Me haettiin sieltä tankkerilla öljyä, vuonna 1 ja 2, en tiiä onks siellä enää sitä!

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS