uutisia

Tasa-arvoista tautiaikaa..

.. ihan valtakunnallinen liputus. Tasa-arvon ja Minna Canthin kunniaksi Suomenliput liehuvat aurinkoisessa tuulessa.

https://saaristomeri.utu.fi/osprey/

Seilin sääksikamerakin on viritetty ja Saaristomerellä tuulee niin että vielä rappiolla oleva pesä keikkuu huolestuttavasti. Viime vuonna ensimmäinen pesäpaikan katsastaja taisi tulla jo huhtikuun alkupäivinä. (Ei taida kuva olla ihan sääksen näköinen, mutta muuten..♥)

 

Wanha Rouva on kuulemma maailmaa kurittavan epidemian riskiryhmässä ja vielä sellainen ettei sitä itse oikein tahdo uskoakaan, kas kun tämä olo ja elo on aina vähän riskaabelia, samanlaista, hallinnassa oleva astma, krooninen poskiontelovaiva eikä lämpökään nouse, ei millään silloinkaan, kun muuten huomaan olevani flunssassa. Huumaavaa 'kuumetta' podenkin esimerkiksi Musiikkitalossa.. (Kaatuukohan tuo sääksenpesätorni..😲)

 

Neuvojia ja varoittelijoita nyt riittää. Ainakin silloin kun Wanha Rouva ottaa yhteyttä ja kyselee sukulaisten ja ystävien vointia,  joskus toisinkin päin. 

 

Wanha Rouva suree ja ahdistuu taiteilevien 💋kulttuurirakkaitten tilanteesta. Me muut olemme odottavalla kannalla mutta he, jotka meitä ilahduttavat ja virkistävät musiikilla, teatterilla, kuvataiteilla jne jne jne, he ovat vaikeuksissa. Emme osaa niitä kaikkia kuvitellakaan. 🤨 Vaikeuksissa olemme kyllä me muutkin jotka etsimme ja saamme elämän eliksiiriä ja lohdutusta taiteesta. Sitku tilanne joskus rauhoittuu, miten kauan kestää ennen kuin tuo elintärkeä kulttuurimaailma on saatu edes jonkinlaiseen toimintaan? Ahdistaa..

 

Niin hienoa ja tarpeellista kuin kirjallisuus onkin, se ei koskaan voi korvata henkilökohtaista kosketusta musiikkiin, musiikin tekijöihin ja muuhun vuorovaikutuskulttuuriin! Ei koskaan.😥

 

Wanha Rouva on lamaantunut. Vaiks nyt tulikin tällainen odottamaton siivous-, järjestely- ym kotitöiden periodi, ei jaksa, ei pysty, ei kykene muuta kuin toivomaan, että edes netti pysyy pystyssä niin että voin katsoa ja kuunnella RSO:n tallenteita ja medici.tv:n valikoimaa. Ja joitakin Kansallisoopperan esityksiä. Miten käy Arten Beethoven-juhlien? 😮Tuleeko tallenteista juhlia? Entä Kansallisoopperan Valkyyria? Tai..

 

Pintapuoliset lohduttelut eivät nyt riitä. Mutta kaikella rakkaudella, te kaikki jotka olette Wanhaa Rouvaa pitäneet virkkuna ja järjissäni , olen ainakin 'hengessä mukana'. Tapaamme taas joskus. Tai/vai voisimmehan tavata nytkin? 😉 Alle 10 hengen..

 

Noh joo. ♥Kullervo lohduttaa, vähän.

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.

vuf | Vastaa 20.03.2020 10.54

Yritän taittaa potilasmäärän piikkiä, jotta olisi tilaa sairaalassa kaikille tarvitseville. Ekstrovertit säälittävät, paitsi jos eivät tottele. Sisua kotoiluun!

Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

20.05 | 12:49

Ei Maaritin kanssa.. muuten kyllä. Edes.

...
20.05 | 12:37

Rankat ajat. Ei 'oikeita' konsertteja. Rankat ajat taitavat kaivata samat, eli rankat huvit. Onnea vain jäätelöpäiviin, peräti jäätelökesään Maaritin kanssa..?

...
19.05 | 19:14

Voi voi sääksillä on tyhjän pesän syndrooma pahuksen varikset

...
09.05 | 16:32

On hänellä "magig fingers" tai siis molemmilla ;)

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS