kalenteri

101 itsenäisyyden vuotta

 

Suomen koskettavin Finlandia monipuolisen suomalaisen musiikin konsertin päätteeksi on jotain, mihin ei jaksa kyllästyä. Ei ainakaan tällä konseptilla: RSO & Hannu Lintu, Joonas Kokkonen: Requiem, Sebastian Hilli: Snap Music (kantaesitys), Jean Sibelius: Sinfonia nro 3 C-duuri.

 

Konsertin aloittava Kokkosen Requiem oli tällä kertaa se, joka oli Wanhan Rouvan ’tarkistettavien listalla’. Olen kuullut teoksen livenä kerran ja mieleeni jäi eräs osa, josta aivan spontaanisti sanoin joillekin että sen haluaisin soitettavan omissa hautajaisissani. Vuosien kuluessa unohdin, mikä se osa oli ja koska Requiem vasta nyt on saatu levylle (RSO), en ole voinut tarkistaa tallenteestakaan.

 

Mutku Requiem itsenäisyyspäivän juhlakonsertissa päättyi, tajusin, että viimeinen osa, Lux Aeterna (Adagio) oli se. -  Siispä sinfoniaorkesteri Aurajoen rannalle Kokkosen Requiemin kanssa saattelemaan aikanaan Wanhan Rouvan tuhkat aaltoihin..Hämmentynyt

 

Eli näissä tunnelmissa alkoi konsertti. Sitä ennen olin saanut toivottaa "Hyvää itsenäisyyspäivää!" sympaattiselle emeritus-arkkipiispallemme Kari Mäkiselle ja rouvallensa, matkustimme Helsinkiin samalla bussilla ja ohitin heidät Kampin montun ylätasanteella. Niin luontevasti arkkipiispa vastasi tervehdykseeni että ikävä tuli, hän on ollut virassaan kirkon paras mahdollinen edustaja, Turussahan arkkipiispaan voi törmätä monissa yhteyksissä.. Uusi arkkipiispa, noin puoli vuotta virassa ollut, on vielä uusi ja outo.

 

Mutta konsertista. Joonas Kokkosen Requiemistä ei saa helposti otetta jos ajatusten takareunalla rullaavat sellaiset kuin Verdin ja Mozartin samalla nimellä kulkevat opukset. Italia, Itävalta, Suomi - onhan siinä jo maantieteellistäkin eroa ja aikakausissakin. Kokkosen Requiemilla on sitäpaitsi tunnettu henkilökohtainen tragediatausta. Mukana RSO:n esityksessä olivat myös Musiikkitalon kuoro ja solistit Johanna Rusanen-Kartano ja Ville Rusanen, usein samoissa teoksissa esiintyvä sisaruspari.

 

Valitettavasti Wanhan Rouvan asteikolla tässä juhlakonsertissa Kokkonen jäi vähän Sibeliuksen ja nuoren (28 v) Sebastian Hillin varjoon. Sitä varjoa voi kyllä kirkastaa tulevan leytyksen myötä ja ennen sitä konserttitallenteessa. Hillin Snap Music oli hauska ja rytmikäs, syöksähtelevä,  paljon 'sicksack-tingeltangelia', monipuolista soitinkäsittelyä, mutta ainakaan S-katsomon riville 3 ei tullut minkäänlaista puuroutumisen tai sotkun vaikutelmaa, vieressäni istuva vanhempi herrahenkilö kommentoi myös rouvalleen myönteisen ilahtuneena vähän samansuuntaisesesti.. Yleisössä olevat nuoret kiljuivat erityisen innoissaan suosiota Hillin teokselle.

 

Kun päästiin Sibeliukseen, Wanhan Rouvan autuus kirkastui.Sydän Sibban Kolmonen on niitä sinfonioita jotka voidaan pilata tasapaksulla esityksellä. Vaan ei nyt, ei tietenkään! HymyileväVau (Luottamus on luja edelleenkin..) Sinfonia oli herkkä, kuulas, kuin uusi, mutta toisaalta vanha tuttu. Rakastettavaa musiikkia, jota on hyvä nostaa esiin muiden tutumpien rallatusten joukosta..

 

RSO ja kapellimestari Lintu kiitoksillaCool, takarivin trumpetistit kiitoskättelevät toisiaan, sehän on niin, niin trumpetteja.Hehe
 

Me jotka olemme tottuneet siihen ettei painettu ohjelma RSO:n itsenäisyyspäivän juhlakonserteissa suinkaan kerro koko totuutta, me tap-tap-läiskis-tap -taputimme sitkeästi vielä ohjelman päätyttyä ja siten kerroimme voimalla, mitä itsenäisyyspäivämme vielä kaipasi.. Niinpä kapellimestari Lintu porhalsi vielä kerran lavalle, hypähti korokkeelleen ja Finlandian sävelet purkautuivat saliin.

 

Suomen 101-vuotinen itsenäisyys oli sinetöity.

Sydän

happy

 

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

20.02 | 11:13

Unet ovat ihmeellisiä Varsinkin kun sattumalta jälkikäteen on aivan liikaa yksityiskohtia todisteita, että on nähnyt telepaattista unta. Tulee spooky olo.

...
09.02 | 15:39

Mielenkiintoista, taidanpa pistää tilaukseen kirjastosta! Kiitti vinkistä Ystävä 😊

...
09.02 | 15:26

Sen saisi viiä saunan taa, ellää vieläki...", muisteli lääkintämiesisäni erästä suomalais-sotilasta, joka kohteli venäläisvankia kaltoin.

...
29.01 | 23:08

<3

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS