.. on kirjan nimi. Kokoelma säveltäjä Kaija Saariahoon liittyviä kirjoituksia jotka tyylikkään kauniisiin kansiin on koonnut ja toimittanut Pekka Hako. 280 sivua tiivistä
tekstiä, sormiani kutkuttaa ja silmät viistävät koko ajan kirjaan, johon tutustumiseen minulla ei ihan vielä ole aikaa. Aika, niin! Aika, paikka, elämä on Pekan kirjoituksen otsikko. - Odotan jännittäviä ja ajatuksia herättäviä hetkiä kun pääsen uppoamaan tuohon maailmaan.
Eilinen ilta Musiikkitalossa oli minulle taas kerran ”rusinat pullasta”. Pulla lienee musiikki ja konsertti yleensä, rusinoita olikin sitten
oikein roppakaupalla pitkin iltaa. Tunsin olevani etuoikeutettu ja kiitollinen siitä että saan nauttia musiikista ja myös tuntea musiikkiin tavalla tai toisella liittyviä ihmisiä. Ahmin ympäröivää atmosfääriä
koko illan, alkaen siitä kun astelin Musiikkitaloon sisään myöhään iltapäivällä ja tapasin ensimmäisen, tärkeän tutun. Sain säveltäjän henkilökohtaisen omistuksen kirjaan
jossa oli jo kirjantekijän terveiset minulle. - Saariaho on erikoinen ihminen, sillä hän saa tällaisen muutaman tapaamiskerran tutunkin tuntemaan itsensä tutuksi. Konsertin jälkeinen halaus backstagella vain
vahvisti sitä tunnetta.
Backstagella sain kiittää myös Dawn Upshawta - plus tietenkin myös muita pullan rusinoita..
Musiikki,
jolla Saariahoa eilen onniteltiin, oli ilmeisen ”toivelaulullinen”, muistaakseni ohjelmasta kirjoitettiin, että konsertin tarkka sisältö on yllätys päivänsankarille ja se julkistetaan vasta noin viikkoa ennen konserttia.
Alkumarssi, Boccherini-Berion Ritirata notturna di Madrid ja sitä seurannut Ravelin Hanhiemo-sarja olivat hieno esisoitto väliajan jälkeen tulevalle Saariahon La Passion de Simone –oratorion konserttiversiolle. Taustalle projisoitiin
säveltäjän puolison Jean-Baptiste Barrièren suunnittelema syntymäpäivälahja, tanssillinen video, solistina lauloi Kaukaisesta rakkaudesta ikuisiksi
ajoiksi mieleeni jäänyt Dawn Upshaw, orkesterina oli RSO ja kapellimestarikorokkeella iltaa johti (parturissa käynyt) Esa-Pekka.
Tämän esityksen video sulautui musiikkiin mielestäni paremmin kuin Tristanissa taannoin – mutta onhan sen tekijälläkin toisenlainen suhde säveltäjään..
La Passion de Simone http://areena.yle.fi/tv/1711524 on Areenassa marraskuun puoliväliin, kuunnelkaa ja katsokaa! Rauhassa.
Konserttia edelsi Salosen ja Saariahon keskustelu säveltämisestä, siinä oli sanavirtuositeettia ja vakavaa + hauskaa ajatustenvaihtoa jota
olisin mielelläni kuunnellut kauemminkin kuin sen vaivaiset noin 25 minuuttia.
Tänään on Wanhalla Rouvalla sitten vuorossa viiden tunnin toisenlainen tilanne: Andriy Zholdakin
muotoilema Kirsikkapuisto Turun kaupunginteatterissa. Huomenna olisi entisellä työpaikallani konsertti johon pitäisi jaksaa lähteä, tiistaina taas Helsinkiin. Voipi olla että jotain jää väliin. Valitettavasti.
Eipä palloministerikään ollut eilen Saariahon syntymäpäivillä, en ainakaan tungoksessa nähnyt. Ja mitä tekemistä hänellä ja minulla on keskenämme?
Ei yhtään mitään! Tulipa vain mieleen.
P.S.
Saariaho-haastattelu http://areena.yle.fi/tv/1705654 (ei kylläkään Esa-Pekan kanssa tehty, mutta on muuten hyvin musiikkia yleensä ja erityisesti Saariahon musiikkia kuvaileva).
P.P.S. Yöllä kello 01. Kaksi kolmesta Zholdak-Tsehovista
riitti! Anna Karenina, yes yes, Morbror Vanja , yes - Kirsikkapuisto kärsi katsojaepäystävällisestä lavastuksesta joka peitti osan näyttämön tapahtumista ja kun replikointi oli vieläkin epäselvempää
kuin edellisissä - jos mahdollista - ja kun teatterin penkit oli uusittu siihen kirottuun tyyliin joka pysäyttää meikäläisen jaloista verenkierron - niin 4,5 tuntia väliajankin kanssa oli kestokykyni rajoilla. Taiteellisesta
vaikutelmasta en siis oikein voi sanoa mitään..