kalenteri

KIRJAN, RUUSUN JA MAAN PÄIVIÄ..

vietetään tänä viikonloppuna. No, mitä se nyt on tällä kertaa Wanhan Rouvan pienessä elämänpiirissä? Rehellisesti sanoen, ei mitään erikoisempaa juuri näinä kyseisinä päivinä. Paitsi tietenkin, että olen korvin/silmin merkkipäivät huomioinut.

 

 

Yhden hyvin nukutun viikon jälkeen yöni ovat palautuneet samaan hermostuttavaan rytmiin: valveillaoloja keskellä yötä – oli täysikuu tai ei. Väkisin nukkuminen aamuyön sanomalehtien lukemisen jälkeen sitten kaappaakin koko aamupäivän, ja kas, taas onkin pian ilta. Ajatukset harhailevat, eivät pysähdy missään. Keskittyminen nolla.  Epävarma Ei ruusuja eikä edes kaksi keskeneräistä kirjaakaan innosta.



Kohtalaisen tylsä vuorokausirytmi.



Mietin - näin eläkeläisenä - muutamaa ystävääni, joista yksi jäi noin vuosi sitten eläkkeelle, toinen ja kolmas ja neljäs jo useampi vuosi sitten, eräs valmistelee jäämistä tämän vuoden aikana ja sitten ovat he, joilla eläköitymisestä on jo niin pitkä aika että nykytila on muodostunut tavalliseksi. Ja sit on kuulemma sellaisia♥ joiden työelämä voi jatkua aina 90-vuotiaaksi saakka.. ☺ joten eläkeläisen elämä taitaa olla täyttä hebreaa heilleSurullinen.



Itselläni on eläköitymisen 6-vuotismerkkipäivä kuukauden kuluttua. Yön mustina tunteina sen päivän ja illan♥ muisteleminen antaa yleensä rentouttavan mielen ja jännittynyt kroppakin antaa unelle periksi.



Sivuhyppy: eilen on tullut Yle Radio 1:n puhelintoivekonsertti, teemana kevät ja keväinen musiikki ja toimittajina ’lempparini’ Riikka Holopainen ja tuttuni, tietokirjailija Pekka Hako, hän joka kokosi mm. entisen työmaani 50-vuotisjuhlakirjan (se onkin aivan toinen juttuHehe. Pekasta tulikin tämän ohjelman myötä uusi radiotoimittajalemppariniHyvä. Lähetän uusintatoivomusterveisiä Yleen!



Nyt kuuntelen lähetystä Areenasta http://areena.yle.fi/1-4011239#autoplay=true ja heips, miten hienosti ja tyylikkäästi Pekka aloitti puhelujen vastaanottamisen! Tuonne olisi nyt Wanha Rouvakin voinut soittaa. Siis jos olisin muutakin tehnyt eilen kuin takunnut uuden tietokoneen uuden käyttöjärjestelmän uusien ohjelmien kanssa..



Mitä olisin toivonut, jos olisin tiennyt tuon ohjelman ajoissa? Ideahan oli kevät. Opetusalalla työskentelevät ovat lukuvuoden kovimmissa paineissa keväällä, joten kyllä se kevätriemu on tietoisesti etsittävä. Aina se ei onnistu. (Omaa ’viimeistä kevättäni töissä' mietin.) Mutta siis jos. Kun radion ohjelma-aika on rajoitettu ja monta kuulijaa/toivojaa halutaan mukaan, en ehkä olisi saanut toivettani toteutetuksi (Mahler Sinfonia nro 2 c-molli, 'Ylösnousemus') kokonaan, mutta sopivilla saatesanoilla ehkä osan sinfonian jostakin osasta.. Miksi tuo Mahlerin Kakkonen, varmasti olisi monta muutakin sopivaa/sopivampaa kevätlaulua.Silmänisku Joo-o, mutku tämä liittyy Wanhan Rouvan oman elämän toiseen kevääseen, siihen eläköitymiseen, ylösnousuun ikävistä muistoista ja eläkkeelläolon alkamiseen.. siihen unohtumattomaan Sydänkonserttiin Sydän Tampere-talossa 26.5.2011.



Vaan eipäs muistella kaatunutta maitoa (☺).  Radion toivekonsertti oli ja meni. Uusia odotellaan.

 



Äsken ohjelmassa toiveensa esitti taiteilija Hannu Konola (Taidekappeli Turun Hirvensalossa), siinä toiveessa tuli monen tutun ihmisen nimi esille. Ja heräsi useita ajatuksia! - Maailma on niin pieni.



Wanha Rouva harhailee.  {#smileys123.tonqueout} Viimeöinen sanomalehtien luku jäi vähän kesken, eroja Hesarin ja Turkkarin uutisoinnissa tuli taas kerran esiin. Turkulaiset etusivujen jutut ovat työtä, työpaikkoja ja mielipidesivujen isoin juttu julistaa ’Suomi tarvitsee lisää insinöörejä’. Mainosten seasta saattaa, ehkä, löytyä jotain muutakin, maailmanpolitiikkaa esimerkiksi tai Suomen hallituksen sekoiluja (siistittynä esityksenä) – mutta kulttuuri, ah, se rajoittuu kirjaesittelyihin ja popparimusiikkiin ja satunnaisesti teatteriin. ENKÄ NYT KERRO, MITÄ MUUTA KULTTUURIUUTISOINTIA kaipaan..



Hesarin sunnuntaisivuilla, sitku pääsivuilla on kahlattu maailmanpolitiikka ja Suomen uusimmat politiikkajutut, on iso juttu ’Ihmisen paras kaveri’. Ellet ole lukenut lehteä, arvaatko, mikä tai kuka tuo kaveri on? Ei koira, ei toinen ihminen, ei.. vaan: Facebook. Hämmentynyt Ilmankos Wanha Rouva tuntee itsensä eläkeläistuttujen joukossa aika usein yksinäiseksi. Olen niin hidasälyinen, etten ymmärrä, mitä FB:stä saa sellaista mitä ei tavallisella puhelinkeskustelulla/sähköpostilla/sanomalehdistä saa. Ai niin, tirkistelyä! Mutta siihenkin auttaa google tai iltapäivälehtien verkkosivut. Tietokone ja/tai älypuhelin varastaa aikaa aina. Joko kodin puuhista, sukulaisisilta tai ystäviltä. Tai kirjoilta.



Wanha Rouva päätti eilen,että huushollin viikkosiivoukset saavat jäädä  joko tulevalle maanantaille tai viikolle vapun jälkeen, sillä sunnuntai on lepopäivä ja eilinen kului pääasiassa tietokoneella. Yritin opetella valokuvien käsittelyä uusilla ohjelmilla ja muuhunkin verkosta saatavaan tietoon upposin. Ensi viikolla on monenlaiset uudet kujeet kuten samppanjaostosmatka Princessillä ja tanssi-Kullervon uusintaensi-ilta Suomen Kansallisoopperassa.

 

 

Siis en koskaan halua olla kaveri Facebookin kanssa, mutta kylläkin niiden ystävien kanssa joita vielä muutama on. Soitankin tämän puhelintoivekonserttiohjelman jälkeen eräälle heistä, hänellä on aika vaikeaaItkevä nyt. Tai lähetän tekstiviestin ja kysyn, koska voisimme keskustella puhelimessa.

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

16.11 | 23:45

Ihana ja kaunis ja loistava kommentti illasta. Valitse joku tai kaikki,jokainen kumminkin on totta. Koska alat kerätä yhteen kirjaan nämä mus.talo elämyksesi.

...
11.11 | 10:17

Mukavampi se on salissa istua 'jaktoilla' kuin bussiasemalla odottamassa sinne huitsin nevadaan melkein päätymistä. :)

...
20.08 | 12:22

Vuonna 1956 Suomen ooppera otti nimekseen Suomen Kansallisoopperan. Gooletin, kun jäi kaivertamaan 🤔

...
20.08 | 11:55

Minähän vain toistin papukaijan tavoin illan juontajaa.. en oo tarkistanut, mistä laskeminen on aloitettu..

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS