kalenteri

Lokkeja ja variksia pihapiirissä..


.. ja Saaristomeren sääkset Seilissä, omalla työpöydällä☺.

 

 

 Seuraan pihavaristen pesänrakentamispuuhia. Suoraan ikkunani alla sisäpihan toisella reunalla on valtava, seitsemän talokerroksen korkuinen tuplakuusi (talossamme on 8 asuinkerrosta). Kuusen latvuksissa oli kerran variksenpesä jonka jotkut intoilijat saivat määrättyä hävitettäväksi. Parin vuoden tauon jälkeen varikset ovat taas uskaltautuneet tutulle reviirilleen. Mutta voi! keskellä isoa kaupunkia ( Turun vahvistettu väkiluku oli 187 604 vuodenvaihteessa 2016-2017)  meren läheisyydessä lokit ovat liidelleet kaupunkilinnuiksi kilpailemaan, paitsi helposta roskisruokailusta, myös pesäpaikoista. Niin tässä Wanhan Rouvan kotipihallakin. Tummat ja vaaleat linnut kilpailevat keskenään ja hätyyttelevät toisiaan. Lokit ovat aika röyhkeitä. Mutta varis on ovela (viisas). Äsken, erään ilmassa tapahtuneen mittelyn jälkeen, varis sukelsi kuusen alaoksistoihin ja siellä, piilossa, kiipi ylöspäin runkoa pitkin pesää kohti.☺



Naapurikoulun katolla oli lokkikoti jonka kaupungin kiinteistöhuolto julmasti rikkoi. Tänä keväänä siinäkin suunnassa on taas näkynyt lokkien kaartelua ja tähystysistumista katon reunalla. Ehkä lokkitietotoimisto on vihjannut, että St. Olof's Skolanissa on alkamassa mittava remontti joten olisi paras tutkia rakentamismahdollisuuksia muualla. Ollaanko siis siirtymässä kadun toiselle puolelle? Tähän Wanha Rouva reagoi kiukkuisena: NIMBY!  Not in my front yard. Vihainen

 

Suurehko tietokoneen näyttö takaa lintuhavaintoja♥ kauempaakin (Silmänisku): http://saaristomeri.utu.fi/osprey/. Miten noin isot linnut mahtuvat samaan pesään? Turun ammattikorkeakoulun ja Turun yliopiston tirkistelyikkunasta - anteeksi, havannointikameran kuvista - väitetään, että nyt siinä mukana on myös ääni. En kyl oo vielä mitään kirkunaa tai muuta kohinaa kuullut. Taitavia rakentajia nuo(kin) ovat. Ja sitten kun munat ilmestyvät pesään niitä haudotaan herkeämättä, aina on jompi kumpi vanhemmista pesällägroups_cuddle. Tämä sääksipalveluhan on toiminut jo aikaisempina vuosinakin. Toivotaan lämpimiä ja vähäsateisia öitä. On surkeaa seurata, kun tuuli ja sade pieksee korkealla olevaa pesää ja sen asukkaita. (Vau! NYT kuului sääksien ääntelyä! Oli enempi vingahtelua kuin kirkunaa. Tuuli suhisee, pöllyttää höyheniä. Kello on 12.20 torstaina 6.4.)

 


Hesarin Torstai-sivuilla olikin tänään juttu jonka otsikko on: 'Lintujen katselu ja kuuntelu suojaa stressiltä. Siivekkäät vierailijat ikkunalaudalla tekevät kerrostaloelämästäkin parempaa.'

No, ikkunahan tuo tietokoneen ruutukin on..



Kysymys kuuluu: miten Wanha Rouva voi irrottautua tästä esimerkiksi huushollin siivoamista varten? Hämmentynyt Ilmeisesti Herra Sääksi on se, joka jatkuvasti käy hakemassa oksia ja risuja pesän rakennusaineiksi ja sitten niitä revitään ja nakerretaan pienemmiksi osasiksi. Rouva kuikuilee ympärilleen että missä Hän viipyy..

 

 

Oho, nyt yllätti lemmenleiska♥♥ sääkset.. Taas.  Aurinko paistaa Saaristomerelläkin. Mostly Sunny

 

Lintulisätietoja (7.4.):

Herra Sääksi on nimeltään Vasuri, rengas vasemmassa jalassa, herra on hiukan solakampi kuin rouva Sääksi, jonka nimi on Tilda (rengas oikeassa koivessa). Molemmat tämän pesän entisiä asukkaita. Asioista jotain tietävät ennustavat munien pyöräytyksen tapahtuvan huhtikuun lopulla jonka jälkeen alkaa odotus.. näkyvätkö poikaset korkeiksi rakennettujen pesän 'seinien' takaa. Ja miten se lentämisen opettelukin sitten sujuu.

Birdie

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

27.02 | 20:20

Juu kiitos muuten kyllä, mutku se Turun konserttisali on niin korva-epäystävällinen, etten voisi käydä kuuntelemassa niin antautuen kuin Musiikkitalossa.. ☺

...
27.02 | 19:57

Sinut pitäisi palkata TS-urheilulehteen kirjoittamaan paikallisen orkesterinne konserteista tällaisia eläväisiä kuvauksia, jotka taviskin myöntää osuviksi.

...
06.02 | 21:26

Sama rukous hänen ja kaikkien muiden edellä menneiden puolesta. Oheista kuvaa kauniimin ei aihetta voisi käsitellä.

...
05.02 | 17:34

Samoin! Ei löytynyt kiireessä täällä Fazerin torttuja, jotka Aamulehden raati oli parhaiksi havainnut. Syötiin lähikaupan.. Tulipa syötyä oikeaan aikaan edes.;)

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS