kalenteri

Sairauskertomus ja parannuskeinoja..

 

sneezeKun flunssa iskee, kysytään aina  'onko sulla kuumetta'. Ja jos/kun sairastaja kuuluu siihen osaan väestöä, ettei lämpö nouse normaalia kummemmaksi, vaikka olisit miten kipeä tahansa, se kysely vie ikäänkuin pohjaa siltä että olet ihan "kunnolla" sairas. Töissä sain kokea tietynlaista epäluuloa, sillä aina oli ensimmäinen kysymys, onko kuumetta. Meikäläinen, räkiessään ja pärskiessään tai äänettömänä/ääni käheänä, olisikin ollut sopiva asiakaspalvelussa.. ☺


Wanha Rouva on, niin kauan kuin muistan eli siis ainakin alakoulusta saakka, kärsinyt hengitystieongelmista. Kurkku, keuhkot, se alue . Muistan jopa sellaisen ajan, kun jouduin olemaan koulusta poissa pitkään, niin lääkäri tuli kotiin tutkimaan/hoitamaan. Se oli sitä vanhaa hyvää aikaa..


Aika looginen seuraus tästä kaikesta oli, että työpaikkani ollessa väistötiloissa vanhassa koulurakennuksessa, Wanhalla Rouvalla pitkien allergia- ym tutkimusten jälkeen diagnosoitiin astma ja joitakin allergioita. Kukaan ei silloin nostanut esiin sitä, mikä nykyään on koulurakennusten perusongelma: erilaiset saasteet itse rakennuksessa! Olisikin mielenkiintoista tietää, miten isoja puhdistuksia Aurakadun koulun rakennuksessa tehtiin ennen kuin se avattiin kaupungin nuorisotiloiksi.. vai tehtiinkö mitään.


Tämänkertainen tautitilanteeni ei siis ole uusi. Oireet ovat ne yhdet ja samat. Koska kuitenkin olen välttynyt tältä riesalta muutaman vuoden (tässä rajuudessa), yllätyin. SairasPuolitoista viikkoa olen potenut, ääntä ei tule ja jos tulee, se on käsittämätöntä raakkumista, yskä on hurjaa, väsyttää, kummallista kun kuulee oman hengityksensä, jopa ruokahalukin on mennyt mikä sinänsä on hyvä juttu sillä en voi lähteä kauppaan - enkä sen puoleen osaa kenellekään kauppalistakaan antaa. Odottelen vielä muutaman päivän ja lähden sitten itse hakemaan - jotain. Vähiin käy kuitenkin herkutteluhetket, sillä Lennustakin tuli lasku -  siis Lenovo M700:sta - ei koirasta.. ☺


Wanhan Rouvan taudin kovuutta kuvastaa sekin, että useamman Hesarin jutut on vain silmäilty, Turkkaria ei sitäkään, sen sijaan tv:n aivotonta hömppää on kulutettu tuntitolkulla. tv_smiley_02 (Saa maata soffalla ja torkahtaa välillä..)  Yhden päivän kulutin tässä tietokoneella katsomalla ja kuuntelemalla YouTubesta Leevi Madetojan oopperan Pohjalaisia - kiitos Pirkanmaalla asuvan ystäväni, joka oli linkit  löytänyt. SE ei ollut hömppää!  (Ilmeisesti ei Tampereen modernisoitu Pohjalaisia ollut hillittömästi häntä ihastuttanut..Silmänisku)


Ylen tekemä taltiointi on vuodelta 1980 (!), orkesterina loistava (jo silloin) RSO, johtajanaan pohojalaanen Leif Segerstam (s. 2.3.1944 Vaasa).  This is something!!!Vau  Ooppera on mannaa ja hunajaa eteläpohojalaasen sielulle, silmille ja korville. Kuvaukset on tehty aidoilla paikoilla, ihan oikeilla Pohjanmaan lakeuksilla, vanhoissa pihapiireissä ja taloissa, murre on luontevaa, kaikki lauluosuudet upeita. Monet laulajat ovat nyt jo poissa tai vetäytyneet estradeilta (ei tietenkään Jorma Hynninen ☺), monet voi kymmenien vuosienkin takaa tunnistaa tutuiksi, kaikki myös näyttelevät hyvin ja luontevasti, tunteet näkyvät kasvoilla lukuisissa lähikuvissa ja kaikissa rehvakkaissa tai murheellisissa tai raivokkaissa tai alistuneissa eleissä ja ruumiinkielessä. (Harrin Jussin esittäjäkin on säilyttänyt muutamat jo vuonna 1980 opitut maneerinsa aivan viime vuosiin saakka.. )


Tulipa vain mieleen, että onko nykyaikana enää montakaan laulajaa joka osaa eläytyä rooliinsa niin hyvin ja luontevasti ja samalla laulaa loistokkaasti, tyyliin sopivasti kuin nämä "pohjalaiset". He oikeasti elivät sen tarinan.  -  Asiaa pohtiessani ja esittäjien taitoja ihaillessani kummeksuin, ettei ohjelmasta ole tehty mitään helpommin katsottavaa, DVD:tä esimerkiksi.Epävarma Tässä tuotannossa siis orkesteria johtaa Leif Segerstam, studio-ohjaaja on ollut Heikki Yrttimaa, apulaisohjaaja Tetra Frey-Torpo, tuottaja ja ohjaaja oli Hannu Heikinheimo, erityisesti hänelle 10 pistettä ja papukaijamerkki! No joo, Leifille kans..

https://www.youtube.com/watch?v=fmDBbPiNKeE&t=2175s

https://www.youtube.com/watch?v=v-rtUfgo2EI

https://www.youtube.com/watch?v=tRLpjI5sJTA&t=1514s

https://www.youtube.com/watch?v=zG1SGgppdu8

 

 Leif Segerstam, onnea syntymäpäivällesi!Suukko

 

 

 - Ai niitä parannuskeinoja?  Musiikki, uni, tropit, pillerit jotka yrittävät irroittaa keuhkoista limaa, ja kurkun puhdistamiseksi rapisevaa juomaa..  

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.

flunssakaveri epsoosta | Vastaa 02.03.2017 05.45

Tauti jatkuu täälläkin Lääkäri määräsi antibiootit ja kortisonit, eiköhän vihdoin tauti hellitä! Onneksi jaksat blokata

Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

28.05 | 10:32

Ketä häiritsee, ketä näköjään ei tuo mukanahyräileminen. Minä kuulun vaikeisiin tapauksiin. Hyminät ja hörppimiset sun muut häiritsevät vähän, joskus paljon.

...
21.05 | 13:04

Sitä on noissa kapellimestareissakin kaikenlaista ulkopartituurillista hörppijää ja viheltäjää. Tarttis tehrä jotain. Myötätuntoni on puolellasi.

...
05.05 | 23:11

Myöhästyneet syntymäpäiväonnittelut täältä! Siis "erään syntymäpäivän" vastikään viettäneelle seuralaiselle! Terv. Krooninen muuttolintu, konsertin missannut.

...
27.02 | 20:20

Juu kiitos muuten kyllä, mutku se Turun konserttisali on niin korva-epäystävällinen, etten voisi käydä kuuntelemassa niin antautuen kuin Musiikkitalossa.. ☺

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS