kalenteri

Kellon ympäri on nukuttava..

.. kun Wanha Rouva tasoittaa elämyselämää tavalliseen arkeen. Viikonlopun lauantai 18.8. ja sunnuntai 19.8. ovat antaneet musiikkia ja kaikkea mitä musiikkiin voi liittyä, melkein enemmän kuin pystyn käsittelemään enkä koskaan voi sanoin ilmaista kaikkea mitä sisimmässäni nyt myllertää. Eikä tarvitsekaan.
Lauantain ohjelman alle jäi Turun Musiikkijuhlien päätöskonsertti, mutta ei hätää, se uusittiin Helsingin Musiikkitalossa sunnuntaina. Onneksi. Onnekseni!



Richard WagnerSydän, lauantai-illan valtias musiikin valtakunnassa, musiikin ja musiikkielämysten. Tristan ja Isolde, Kuningas Marke, Brangäne, Kurwenal.. Radion Sinfoniaorkesteri, konserttisali, taustavideossa avautuva lisäulottuvuus, solistien harkittu liikkuminen niin lavalla, korkeilla yläparvilla - myös kuoro, käytävillä, kaikki ilmaistut ja myös tukahdetut tunteet, tunnelmat, korvaa hellivän ja/tai raastavan musiikin hehkuva hiljaisuus ja pauhu, tietoisuuteen kohoava onnellisuuden ja riemun tunne siitä että saan olla mukana ja elää tämän kaiken.Vau



Tuota kaikkea näkemääni ja kuulemaani hallitsi musertavasti ja taidolla eläytyen - melkein valtavaan kokonaisuuteen kadoten - tukka hulmuten kapellimestari, olympiasoihdunkantaja Esa-Pekka Salonen. Meidän EPSydän.



Solistien kuningatar Violeta Urmana, kuningas Matti Salminen – ja prinssit Ben Heppner, Jukka Rasilainen ja prinsessa Michelle DeYoung. Minun suosikkejani. Kaunisääninen nuori merimies Tuomas Katajala. Kaikessa tässä – ehdottomasti -   rakastettavan menninkäisen Peter Sellarsin ohjaus, hänen joka myös ohjasi koskettavasti Kaija Saariahon Kaukaisen rakkauden.
Vaikeimmin sain kiinni Bill Violan videosta, vaikeasti siksi, kun kaikkea muutakin tuli vastaan niin paljon. Huomaan nyt jälkeenpäin, että keskityin eniten musiikkiin ja lavatapahtumiin ja taustan video tuki kokonaisuutta loistavasti. Omaa keskittymistä oli koko ajan ohjattava vuorokatseluun!

Backstagen onnelliset ja hikiset tunnelmat olivat – niin kuin ennen.
”Still going strong”.Cool

 


Sunnuntain Régne, Amour –konsertti oli iloisuudessaan ihana vastapari edellisen illan draamalle ja paatokselle - surullekin. Jukka Tiensuun nerokas uutuus Mora Topi Lehtipuun kujeilemana herätti yleisön huomaamaan että mitähän vielä tuleekaan.. Väliajan haastattelu antoi lisätietoja teoksesta.

Mora on kuultavissa ja katsottavissa tästä: http://yle.fi/radio1/radio_soitin.html?channel=radio1&clip=1639329.



Musiikkitalon lava, kaunis kuin koru, valkoinen lattia, puolipyöreästi sijoitettu orkesteri, erinomainen Suomalainen barokkiorkesteri, Helsingin kamarikuoro, valloittavat, loistavat solistit Topi Lehtipuu ja Sandrine Piau sekä kaiken tuon kokoava ja kaikessa mukana elävä kapellimestari Hannu Lintu. Meidän Hannu.SydänMy MagicFinger.
Oli ilo olla kuulemassa Herr Vogelin eka kertaa barokkimusiikin johtajana  (lasken tässä Turun konsertin kenraaliharjoitukseksi, sorry), myös hänen ensiesityksensä Sibeliuksen Kullervosta Tapiolassa syksyllä 2010 oli intensiivisyydessään mieleen jäävä.



Helsingin Juhlaviikkojen motto ”2012 syytä altistua uudelle” on aika hyvä, omassa vastaanottokyvyssäni ei kyllä nyt ole näiden kahden ”syyn” jälkeen hetkeen muuta tilaa kuin ensi sunnuntain G-M-M –konsertille (Gewandhausorchester-Messiaen-Mahler), sitten on jo lepuutettava sydäntä ja korvia, ainakin 6.9. saakka..Silmänisku



Eilinen, maanantai, kului kuin jossakin tajunnan tuolla puolen, yöunetkin olivat jääneet lyhykäisiksi endorfiinien jyllätessä maksimiteholla. Mutta viime yö, se taisi tasoittaa hiukan: nukuin keskiyöstä tänään iltapäivään klo 13, välillä vain aamun lehdet silmäillen ja ikkunan avaten.



Tristan ja Isolde kuunneltavissa Areenassa (341 minuuttia, ei kannata säikähtää!) http://yle.fi/radio1/radio_soitin.html?channel=radio1&clip=1594508  noin kuukauden ajan, suosittelen!Hyvä Väliaikakeskustelut avaavat mukavasti teosta meille maallikoillekin.

P.S. Tristan ja Isolde -taltiointi esitetään Yle Teemalla loppiaisena 2013.

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

14.12 | 20:42

Tulipa onnellinen olo kuvakusesta ja muutamista levytysuutisista.

...
08.12 | 16:23

Kiitos vielä Ystävä mahtavasta upeasta konserttielämyksestä!

...
31.10 | 18:41

..

...
31.10 | 18:34

Meillä käännetään yksi 'pääkello' aikaan, loput saa kuka haluaa ja jaksaa, käännellä. Mutta autoni kello on aina mukamasjoajassa. Ei ole myöhästyisen vaaraa.

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS