kalenteri

Liikaa ja liian vähän perjantaina

Menomatkalla PL:n kuljettaja oli häiritsevän savolaismurteinen (anteeksi savolaiset!), kuulutukset epäselvät, mutta ajo sujui sutjakkaasti mikä tietysti olikin pääasia. Ruuhka Helsingissä oli karsea. Perjantai-iltapäivä kello 15:n jälkeen kun Wanha Rouva oli saapumassa kaupunkiin. Suolattua sohjoa oli esimerkiksi koko Kampin aukio täynnä, kuhmurainen katu, samoin reitti Kiasmaa kohti ja kaiken kukkuraksi tuli se kuuluisa Helsingin viima – ei ihme, että siinä taspainotaiteillessa vanha vuoden takainen, jo muka parantunut nilkkavammani ärsyyntyi. Asiaa taisi edistää myös edestakainen käveleminen Kiasmassa, mutta ei se ennen ole kulkua haitannut! Museo siis.

 

 

Kiasma oli pullollaan opiskelijoita, museon sisälämpötila kohosi tuntien aikana kummasti. Kuka käski tunkea sinne opiskelijailtapäivänä? No ei kukaan. Paitsi ehkä Wanhan Rouvan kukkaro, sillä sain kohtalaisen edullisen, viimehetken bussilipun sellaiseen vuoroon että jäi sopivasti noin 2 tuntia aikaa käydä silmäilemässä Kiasman näyttelyt niin että tiedän, miten nopeasti on varattava uusi, kunnollinen tutustumiskäynti. Ihana Museokorttihan antaa mahdollisuuden tällaisiin pikapyrähdyksiinkin.

 Wanha Rouva Kiasmassa.

 

Kiasma sitäpaitsi oli sopivasti reitillä. Wanha Rouva oli onnistunut saamaan paikan Musiikkitaloon RSO:n Mahler-konserttiin. Niin, Gustav Mahlerin Sinfonia nro 3 d-molli. Sinfonia joka vaatii antautuvaa vastaanottoa jota taas saattaa koetella teoksen massiivinen kesto, ja – niin, enhän ole muusikko joten en uskalla analysoida, mitä kaikkea se esittäjiltä vaatiikaan. Itse koin ensimmäiset ”tippa linssiin” –hetket heti alussa, kun komea käyrätorviheimo koko muhkeudessaan (8) latasi sinfonian alkutahdit ja torvien pehmeä, pullea soundi kajahti saliin ja trumpetit tuikkivat väleihin kirkkaita helistyksiään.

 Music notes music graphicsMinut ympäröi musiikki ja odottava tunnelma.

 

 

Miten Mahler osaakaan tuon? Hämmästyn joka kerta, vaikka jo rupeavatkin olemaan tuttuja ne melodiat joita orkesteri ja sen kapellimestari nyt loihtivat meille. Supersankarit!  Piukassa oli sali, pitkään loppuunmyyty, ja toisaalta, paljon oli kuulemma tyhjiä paikkoja, minun suorassa näkökentässäni noin 10. Joku tolkku tuohon pitäisi saada!Hämmentynyt Tai sitten kaikki konsertit uusintoina, niin herkullisia kuin nämä perjantai-iltojen yksittäiset namut ovatkin.. ja lipunostokielto tiettyyn kausikorttimäärään M-talon lähimaastossa asuville. Vihainen

 

 

Wanhan Rouvan ajatus harhailee. Kummako tuo: kello on 03.18 ja rupesin tässä samalla sivusilmällä katsomaan illan tallennetta Areenasta.

 

 

Oma paikkani, joka muuten oli loistava☺, oli sen verran kaukana lavasta että yksittäisten soittajien suoritukset osin jäivät huomaamatta, minähän haluan katsoa ja kuunnella, kas kun elän mukana. Tunteellinen maallikko joka ei osaa pysyä etäisenä eikä neutraalina. Ei sit millään! Kissaihmistä ei oikein voi komentaa..

 

 

Niin monta niin paljon niin koskettavaa. Ja onneksi ei hosuttu! Nettitallenteen mukaan sinfonia kesti nyt 105 minuuttia, mistä se käsiohjelmaan tempaistu 99 min oli saatu? Ja aina ne super-aplodit päälle. Ensimmäinen osa 35 min. Sitten noin minuutin pituinen tauko jonka alussa solisti tuli lavalla. Ja niin edelleen. - Itse nautin suunnattomasti kaikista hidastuksista ja monitasoisesta jousien ja puhaltimien yhteissoittokuvioinneista. Hyvin olisin voinut vielä kuunnella yhden osan näiden alkuperäisten viiden lisäksi.Hehe

 

 

Seuraava tippa linssiin –kohta tulee aina siinä kun alttosolisti aloittaa osuutensa ”O Mensch! Gib acht!”, se konkreettisesti kääntää uuden lehden tässä tarinassa. Tarinaa oli kertomassa Michelle DeYoung, vanha tuttumme Juhlaviikkojen 2012 Tristan ja Isolde –oopperasta jossa hän lauloi Brangänen osan. Samanlainen villi vaalea kiharapehko, ja nyt minusta hänen äänensä pääsi paremmin esiin, kun esityksen ”juoni” oli helpompi kuin Tristanin draamamyllerrys. – Kuulin myöhemmin jonkun moittivan Ms. DeYoungin äänen vibratoa (huojuntaa), mutta en minä ainakaan kokenut sitä häritseväksi, vaikka olen aika herkkä ärsyyntymään ainakin mieslaulajien vibratosta. Se oli se tunnelma! Se maaginen lohdutus ja rauha. Ei siinä pienet vibrat haitanneet. Ms. DeYoungin äänen väri on syvän tumma.

 

 

Zarathustran laulu keskiyöllä:

Zarathustran laulu keskiyöllä

Kuule tarkasti, oi ihminen!

Mitä kertoo syvin keskiyö?

Nukuin,

heräsin syvästä unesta:

Maailma on syvä,

syvempi kuin päivä tietää.

Syvä on sen tuska,

vaan ilo sydämen tuskaa syvempi.

Tuska haluaa sen katoavan

mutta ilo mielii ikuisuutta –

syvää, syvää ikuisuutta!

 

Zarathustras Mitternachtslied

O Mensch! Gib acht!

Was spricht die tiefe Mitternacht?

Ich schlief!

Aus tiefem Traum bin ich erwacht!

Die Welt ist tief!

Und tiefer als der Tag gedacht!

Tie fist ihr Weh!

Lust tiefer noch als Herzeleid!

Doch alle Lust will Ewigkeit –

Will tiefe, tiefe Ewigkeit!

 

Friedrich Nietzsche teoksessa

Also sprach Zarathustra

 

Kuorot (Cantores Minores ja Musiikkitalon Kuoron naislaulajat) tulivat mukaan kertomukseen tässä.

 

 

Mutta ennen näitä, kolmannessa osassa, Comodo (Scherzando,  Ohne Hast), orkesterikudoksen yllä leijailee ihana trumpettimelodia jostakin kaukaa – no, Musiikkitalon parvelta tai ilmeisesti yläparven eteisestä, ovi auki, en tiedä, vain kuulin, en nähnyt. Uskomaton suoritus! Ja soitin oli postitorvi. Kauniin ja lempeän suorituksen loihti vieraileva virtuoosi, Suomen Kansallisoopperan trumpetin äänenjohtaja Touko Lindell, ”Tokke”. Kiitos Tokke!