Hyvää Armas Einar Leopold Lönnbohmin päivää! Tunnemme hänet paremmin Eino Leinona. Suomenliput liehuvat tiukassa tuulessa, aurinko paistaa, pyykkikone ahertaa, Wanha Rouva
plärää runokirjoja.. tässä pari (oudompaa) Leinoa Liisa Majapuron toimittamasta kokoelmasta ”Sulle laulan...”
Minä
Minä oli alussa.
Minä
kasvoi luona Kaikkivallan
ja
kaikki oli se Minä.
Minä on maailman ajatus,
työn tulos tuhannen voiman,
alku, loppukin elämän.
Muut on muotoja: sisällys
ylin vaan on yhteisjärki.
Itseys on
ihanin mahti,
minkä sait sa syntymässä:
älä anna pois ikinä!
Pyhä on yksilön
perintö.
Kaitse taiten kalleutta
tai jos tuhlannet, katoa
niinkuin tähti taivahalta:
sammu tyhjyyden tulena!
Kaikki on sinussa: aika,
ijäisyys, elämä, luonto,
isänmaa ja ihmiskunta,
siemen suurimman, vähimmän.
Itse riiput itsestäsi,
muista, minkä tahdot verran,
tie on tehty, määrä pantu,
vuori noustava: vapaus.
Kulje kohti korkeinta
oman onnen kukkulata,
täytä,
minkä tiedät, tahdot,
täytät, minkä tiedät, tahdot,
täytät tahtoa jumalan,
nousten nostat taivonkantta,
painunet, eloa painat,
tulet taakka itsellesi,
muille pilvi päivän tiessä.
Toinen – toinen
Toinen kaikkensa minulle antoi,
toinen ei antanut mitään.
Ja sentään kaikkeni hälle ma annoin,
joka ei antanut mitään.
Toista ma kiusasin kuolohon saakka,
toinen kiusasi mua.
Ja sentään lemmin ma kuolohon saakka
häntä, ken kiusasi mua.
Lietsovi toinen liekkiä julmaa,
toinen vaieten palaa.
Ja sentään seuraan ma liekkiä julmaa –
rakkaus vaieten palaa.
Ja tässä jotain muuta,
tunnelmia Tommi Tabermannin tapaan:
Tämä on se kohta.
Salama on hetkeksi
seisahtanut taivaalle
ja kurjet löytävät
etelän sulistaan.
Tämä on se kohta yötä,
kukkuroillaan meistä.
Tämä on se kohta.
Edemmäksi emme
pääse, takaisin
emme tahdo,
tähän emme
voi
kauaksi jäädä.
Tähän kohtaan
haluaisin painaa pääni.
Tulla lähelle
vaatii sinulta voimaa,
paljon
väkevää
voimaa
Olla lähellä
vaatii sinulta
rohkeutta,
paljon
paljasta rohkeutta
Päästää lähelle,
sisälle,
vaatii sinulta
vain
uskoa toiseen ihmiseen
Koska jokainen
suudelma
saattaa olla se viimenen
me suutelimme
kerta kerran jälkeen
kuin ensimmäistä kertaa
Kotilo
Kotilon,
kaukaisen meren lailla
humisee sydän
Niin kauan
kuin kuulee
sydämen humisevan,
niin kauan
kuin korva ja sydän
ovat yhtä,
ei tarvitse
pelätä ketään
eikä yhtään mitään
Viimeiseksi sanaksi
on suudelma
paras