.. kun hidas ja viipyilevä melodia vangitsee, kun se viimein purkautuu, naps! kun pauhu ympäröi sinut massivisena, vaikuttavana, kauniina, nyt olet
sen sisällä ja Suomen Kansallisoopperan orkesteri soittaa niin hyvin kuin ei koskaan ennen. Ei ”säestä” vaan on tärkeä osa kokonaisuutta. Tristan ja Isolde –oopperan alkusoitto valmistaa
kuulijaa draamaan, siinä toistuu tuttuja teemoja, se imaisee samalla tunnelmaan jota ei ole ennen ollut mahdollista kokea näin. Kaikki on oikein. Wanha Rouva oli musiikin kanssa kahden. Vain
me kaksi.
Se oli Wanhan Rouvan iltapäivä. Lauantaimatinea (klo 14-19) oopperalla oli sellainen huipennus kevätkaudelle etten
toista muista. Toisenlainen kuin muut konserttikauden päättäjäishuiput. Vaikka Ring ja muita Wagner-irtopainoksia on kuultu ja nähty, jopa Wanha Rouvakin, jolla ei ole mahdollisuuksia kiertää maailmalla Wagner-oopperoiden
perässä, on muutaman huippuelämyksen ennen tätä kokenut. Parsifal mariinskilaisten esittämänä Savonlinnassa oli jotain vangitsevaa (Gergijev omisti silloin teoksen menehtyneen ystävänsä, Svjatoslav
Richterin muistolle) ja sitten tuli oman oopperamme Parsifal, jossa johtaja oli eilisillan Tähti.
Kapellimesteri kiittää orkesteria.
Kyllä, kyllä, voi olla vähän pehmoista korottaa Hannu Lintu tähdeksi kaikkien laulavien maailmatähtien joukossa, mutta minkäs voit kun hänen käsissään musiikista tuli vangitseva, luotettava,
kuvaileva maailma jossa kaikki solistit voivat turvallisin mielin antaa kaikkensa, tulkita tuskaa ja onnea. Ja me kuulijat putosimme Wagner-lähteeseen heti alkutahdeilla. Ei ihme että väliajalla joku tuttu kommentoi Wanhan Rouvan habitusta toteamalla
että ”- - - on hurmiossa”. En oikein hyvin nähnytkään ihmisiä ympärilläni, sen verran vain etten pahasti törmäillyt. Voisin hyvin kuvitella että Tristanin musiikki soitettaisiin ilman solisteja
- kyllä minä ainakin menisin kuuntelemaan jos kapellimestari olisi sama kuin nyt.
Enpä muista, että aikaisemmin olisin kuullut oopperassa yleisön huutelevan bravota
ja kiljuvan täyttä kurkkua kapellimestarille jo väliajan alkaessa ja aina väliajan jälkeen ennen seuraavaa näytöstä. Väheksymättä ollenkaan solistikaartia joka oli täydellinen sekin ja sai totisesti
omat aplodinsa. Runsaasti.
28.5.2016
Tristan Robert Dean Smith
Isolde Johanna Rusanen-Kartano
Brangäne
Lilli Paasikivi
Kurwenal Tommi Hakala
Kuningas Marke Matti Salminen
Melot Olli Tuovinen
Paimen, nuori merimies Tuomas Katajala
Perämies
Jussi Merikanto
RSO-konsertin jälkeen http://areena.yle.fi/1-3018875 kapellimestari ja vieraat todistivat, miten
itse ovat Wagneriin tarttuneet – tai Wagner heihin. Wanhan Rouvan tilanne oli aikoinaan paljon proosallisempi: olin tietämätön ja utelias. 1980-luvulla televisio esitti Ringin lauantaisin, ihmettelin silloin, mitä on musiikki
josta niin kohistaan.. ja varasin kaikki ne lauantait Wagnerille. Mikä onni! Näin pienestäkin voi olla kiinni se miten musiikki - ja varsinkin Wagner - pureutuu. Se voi olla uteliaisuus tai kaunis levykansi tai..
Matti Salminen juhli tässä näytöksessä 50-vuotistaiteilijuuttaan. Kansallisoopperan pääjohtaja Päivi
Kärkkäinen toi hänelle ison kukkapuskan - ja aivan samoin kuin viimeksi (Jorma Silvastin erojaiset) mikrofoni meinattiin viedä pois johtajan puheen jälkeen, no, silloin Jorma sanoi että kyllä hänen äänensä
kuuluu ilmankin..