Aamun lehti toi uutisen: taas on yksi ystävä lähtenyt, siirtynyt tekemään kehitysyhteistyötä ylös pilven reunalle. Kaksi vuotta nuorempi kuin minä.
Olimme joskus samassa työpaikassa ja vietimme yhdessä vapaa-aikaakin, huumori kukki samoilla aalloilla – kerran myös Aurajoessa.
Työkalu
Järkäleistä raskaimmat
siirtyvät lopulta
kuiskaten
puhumalla.
Tulee epätodellinen olo kun lukee ja/tai kuulee noita uutisia. Yhä
useammin. Illalla käteeni tarttui Tommy Tabermannin runoja, Kipeästi keinuu keinumme ja Valikoidut runot 1970-1977. Huomasin että minulla on useita Tabermannin romaanejakin, ensimmäisen niistä, Suudelma,
olen nähtävästi saanut lahjaksi eräältä ystävältä. Mitähän hänellekin nykyään kuuluu? Kirjan välissä oli pari arvostelua, toinen oli otsikoitu: Trubaduuri pahan noidan pauloissa.
Otin kynän käteen ja rupesin selailemaan runoja. Kehystin ne, jotka tänä iltana minua eniten puhuttelivat. Tässä on kirjaston ja omien kirjojen oleellinen ero!
Haluan piirtää isot huutomerkit sellaisiin ajatuksiin ja lauseisiin, jotka minua puhuttelevat ja joista olen iloinen että joku on osannut ilmaista asioita/tunteita siten että voisin itsekin ne allekirjoittaa, jos vain olisin keksinyt.
Minä, joka en muista mitään, löydän paikat kirjoista helpommin kun ne on jotenkin merkitty, kuin sivuja plaraamalla ja yrittämällä muistaa. Jos siis
joskus haluan palata asiaan.
Runot ja Proust ovat niitä joihin useinmiten palaan.
Kolme mahdollisuutta
Sanot: ikuisesti.
Se merkitsee
että tahdot
luovuttaa
sydämesi
päivä kerrallaan.
Sanot: ei koskaan.
Se merkitsee
juuri sitä, tai
naurat ennen aamua.
Sanot: katsotaan.
Se merkitsee
etten löydä unta
moneen, moneen yöhön.
Vaikka tuo taitaa olla rakkausruno, siinä on ajatusta muuhunkin.
Olen kotikissa. Minun ei tarvitse matkustella ulkomaille
ollakseni tyytyväinen elämään tai tajutakseni vähän maailmaa. Luulen. Toivon että saan sen minkä maailmasta pystyn omaksumaan, parista sanomalehdestä ja rakkaasta Suomen Kuvalehdestä, netti ja TV mukaan lukien.
Ehkä kotimaassa pysyminen on myös puolustusmekanismi, sillä budjettini ei koskaan kestäisi edes edullisia kaukomatkoja. Varsinkin, jos/kun matkustamiseen tulisi himo.
On kuitenkin yksi mukava kaupunki tuossa lännensuunnassa. Lähellä, helppo mennä. Sopivasti vanha, riittävän iso ja pieni, paljon vettä,
iloisia ja hyvännäköisiä ihmisiä, valtava museotarjonta, katukahviloita ja -ravintoloita, historiaa. Siihen kaupunkiin liittyy olennaisesti Allsång på Skansen ja erityisesti tilaisuuden alku- ja loppulaulu Stockholm
i mitt hjärta.. Tänään tuli kesän ensimmäinen tv-lähetys ja jopa suorana YleFemmalta. Tuntui hyvältä. Unohdin sen tunnin ajaksi kaikki murheelliset ajatukset ja kaihoisat muistot.
Variksenpoikaset ovat varmaan nukkumassa jo. Sade on lakannut, ukkosen jyrinä loppui jo alkuillasta. Pistänpä ikkunan auki.
Viimeinen
Kohta olen viimeinen,
hän sanoo, kuin silmiä
rystysillä hieroen.
Hän joka on niin vähän
näistä välittänyt.
Enemmän kuin kuolemaa
alkaa hänkin pelätä
ettei häntä lopulta
ole kukaan saattelemassa.
Runot Tabermannin kokoelmasta Kipeästi keinuu keinumme
Stockholm i mitt hjärta 8.-11.7.