kalenteri

Johan Ludvig Runeberg 5.2.1804 Pietarsaari–6.5.1877 Porv...

Muisku

 

Mä yhä sua suutelen

    Ja kyllästynkö koskaan? En!

    Nyt sanos, neito, minulle,

    Kuink’ maistaa muisku sinulta?

 

    Sä samoin sitä rakastat;

    Min sulon sinä siitä saat?

    Kuin kysyn, vastineeksi vaan

    Mä muiskun muiskun päälle saan.

 

    Jos huulessan’ ois hunajaa,

    Ei ois se sulle sulompaa;

    Jos sappeakin oisi, niin

    Sen suuteleisit sittenkin.

 

    Se katso vaan, min vastineen

    Voit antaa, jos ken kysyneen,

    Mintähden suuta suulle suot,

    Ja minkä ihan tuosta tuot?

 

    Kovasti kansa tuomitsee,

    Vaan hänestä mi sanelee,

    Kun suuta antaa yhtenään,

    Ei syytä tuntein itsekkään.

 

    En puolestani tiedä, en,

    Min hyödyn siitä voittanen:

    Vaan kuolla tahdon, jos en saa

    Sun huuliasi suudella.

 

[Gustaf Reinhold] B[lom]q[vis]t.

 

 

Den enda stunden

 

Allena var jag,
Han kom allena;
Förbi min bana
Hans bana ledde.
Han dröjde icke,
Men tänkte dröja,
Han talte icke,
Men ögat talte. --


Du obekante,
Du välbekante!
En dag försvinner,
Ett år förflyter,
Det ena minnet
Det andra jagar;
Den korta stunden
Blef hos mig evigt,
Den bittra stunden,
Den ljufva stunden.

 

 

 

Maamme

 

 

Oi maamme, Suomi, synnyinmaa,
soi, sana kultainen!
Ei laaksoa, ei kukkulaa,
ei vettä, rantaa rakkaampaa,
kuin kotimaa tää pohjoinen,
maa kallis isien.


On maamme köyhä, siksi jää,
jos kultaa kaivannet.
Sen vieras kyllä hylkäjää,
mut meille kallein maa on tää,
sen salot, saaret, manteret
ne meist on kultaiset.


Ovatpa meille rakkahat
koskemme kuohuineen,
ikuisten honkain huminat,
täht´ yömme, kesät kirkkahat,
kaikk´ kuvineen ja lauluineen
mi painui sydämeen.


Täss auroin, miekoin, miettehin
isämme sotivat,
kun päivä piili pilvihin
tai loisti onnen paistehin,
täss Suomen kansan vaikeimmat
he vaivat kokivat.


Tään kansan taistelut ken voi
ne kertoella, ken?
Kun sota laaksoissamme soi,
ja halla näläntuskan toi,
ken mittasi sen hurmehen
ja kärsimykset sen?


Täss on sen veri virrannut
hyväksi meidänkin,
täss iloaan on nauttinut
ja murheitansa huokaillut
se kansa, jolle muinaisin
kuormamme pantihin.


Tääll´ olo meill on verraton
ja kaikki suotuisaa,
vaikk onni mikä tulkohon,
maa isänmaa se meillä on.
Mi maailmass on armaampaa
ja mikä kalliimpaa?


Ja tässä, täss´ on tämä maa,
sen näkee silmämme.
Me kättä voimme ojentaa
ja vettä rantaa osoittaa
ja sanoa: kas tuoss´ on se,
maa armas isäimme.


Jos loistoon meitä saatettais
vaikk´ kultapilvihin,
mis itkien ei huoattais,
vaan tärkein riemun sielu sais,
ois tähän köyhään kotihin
halumme kuitenkin.


Totuuden, runon kotimaa
maa tuhatjärvinen
miss´ elämämme suojan saa,
sa muistojen, sa toivon maa,
ain ollos, onnees tyytyen,
vapaa ja iloinen.


Sun kukoistukses kuorestaan
se kerran puhkeaa,
viel lempemme saa hehkullaan
sun toivos, riemus nousemaan,
ja kerran, laulus synnyinmaa
korkeimman kaiun saa.


(suom. Paavo Cajander)

 

 

Vårmorgonen

 

Se, hur herrlig solen träder
Öfver österns böljor redan
Och i guld och purpur kläder
Jorden, leende der nedan!
Dimman skingras, kölden flyktar,
Och naturens dvala lyktar.

Lärkan, nyss på lätta vingar
Buren hit från söderns höjder,
Sjunger, der hon högt sig svingar,
Känslans hopp och vårens fröjder,
Medan, sväfvande mot jorden,
Svaneflocken helsar norden.

Fri och yster dansar vågen
Mellan trädens dunkla stammar.

Ekorn skyndar, glad i hogen,
Till sin mossbetäckta kammar,
Och der långt i djupa skogen
Kuttrar dufvan, öm och trogen.

Vaggad blidt af morgonfläkten,
Grönskar nu på åkern sådden,
Och i hvita vinterdrägten
Springer haren öfver brodden.
Gömd bland buskar under granen,
Spänner jägarn sakta hanen.

Sparsamt närd af lundens kyla,
Tindrar der en sjunken drifva,
Medan ljusa björkar skyla
Källans sorl och tufvans vifva,
Och den nyss uppväckte Necken
Rör sin silfversträng i bäcken.

Sköna vår, hur länge rullar
Ej din vagn kring söderns stränder,
Innan till förgätna kullar,
Till vår nord du återvänder!
Och som vår så tacksam glöder
Ingen barm för dig i söder.

Hör du våra hymner skalla,
Hör du, hvad han tyder, sången:
Att du kommer till oss alla
Såsom friheten till fången,
Att på polens frusna drifva
Finnas hjertan ock att lifva?

Skynda, att åt land och vatten
Väfva nya högtidsskrudar,
Locka fjärlarne ur natten,
Och ur stoftet deras brudar,
Och ur kärleksfulla sinnen
Jaga vinterns kulna minnen!

 

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

20.08 | 12:22

Vuonna 1956 Suomen ooppera otti nimekseen Suomen Kansallisoopperan. Gooletin, kun jäi kaivertamaan 🤔

...
20.08 | 11:55

Minähän vain toistin papukaijan tavoin illan juontajaa.. en oo tarkistanut, mistä laskeminen on aloitettu..

...
20.08 | 11:50

Odotinkin jo tätä postausta 🤗. Kiitos! Muuten - eikö Kansallisooppera ole kuitenkin vähän vanhempi kuin 50v.?

...
28.05 | 10:32

Ketä häiritsee, ketä näköjään ei tuo mukanahyräileminen. Minä kuulun vaikeisiin tapauksiin. Hyminät ja hörppimiset sun muut häiritsevät vähän, joskus paljon.

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS