Sormiini on jostakin tarttunut lehti, joka on pinoissani pyörinyt sisäosa auki taitettuna: Bayreuth elää myyteistä, Richard Wagnerin elämä ja taide
ovat yhtä suurta teatteria. Huomaan, että melkein koko lehti on omistettu Wagnerille. Syykin on selvä, Suomen Kansallisoopperan uusi rakennus oli juuri valmistunut
ja oli tiedossa, että Nibelungin sormus - Ring tullaan esittämään uudessa oopperatalossa.
Pikku laatikossa sivulla 20 on maininta siitä, miksi ja
miten Turkuun perustettiin Suomen Wagner-Seura. Sysäyksen perustamiseen antoi negatiivinen lehtikirjoittelu ja Tampereella esitetty hieno Parsifal. Turun pääkirjaston musiikkiosastolle kutsuttiin Hannu Taanila puhumaan Wagnerista, tilaisuudella
oli vetävä otsikko ”Vaarallinen Wagner”. Taanilan tehokkaasti provosoiva, mutta asiallinen esitys sysäsi seuran toiminnan hyvään alkuun, itse liityin jäseneksi numerolla 27. (Nyt, 20 vuotta myöhemmin, jäseniä
on useita satoja.) Minut ajoi mukaan uteliaisuus. Olin 1980-luvulla katsonut TV:stä lauantaisin esitetyn Ringin, koska siitä (ja Wagnerista) niin kovasti kohuttiin. Halusin nähdä ja kuulla, miksi. Halusin kuulla lisää.
– Se oli menoa, se!
Rondo-lehden Wagner-kirjoittelussa on mielenkiintoisia väliotsikoita, Bayreuthista on juttua monta sivua: Viimeinen monarkia, Rituaaleja ja perinteitä, Akustiikan
ihmeitä, Kiistoja kulisseissa, Irti ideologioista, Puolustuspuhe, Kohti suvereenia ihmistä. Esitellään John Tomlinson, baritoni, otsikolla ”Vuosikymmenen ylijumala”, Wotanin silloinen suosittu esittäjä.
Professori Eero Tarasti ruotii yleistä Wagner-kirjoittelua ”Wagnerin puolustus” -kirjoituksessaan, väliotsikot Wagner vastaan Wagner, Wagnerin musiikki on kiehtovaa, mutta vaarallista.
Se tekee sairaaksi., Wagner ja naiset ja Wagner on puhtaasti saksalainen ilmiö – jonka senkin Tarasti todistaa vääräksi.
Lehden päätoimittaja Harri
Kuusisaari otsikoi juttunsa Rengas sulkeutuu, palataan myyttiin. Nibelungin sormus heijastaa aikaa ja yhteiskuntaa. Sieltä viimeinen väliotsikko ”Hitauden hurmiota” puhuttelee minua erityisesti – nautin suunnattomasti
Wagnerin musiikkimaailman ajasta, sen hitaasta kulusta, siihen voi upota ja unohtaa kaiken muun.
Kai Amberla on haastatellut Rondoon kahta säveltäjää, jutun otsikko on Wagnerin
varjo vilvoittaa. Einojuhani Rautavaara ja Magnus Lindberg ovat säveltäjät joiden suhdetta Wagnerin musiikkiin jutussa kysytään – vastaukset ovat kiinnostavasti erilaisia. Tietenkin, olivathan herrojen lähtökohdat
ja senhetkiset asematkin keskenään hyvin erilaiset. Vuonna 1994.
Oma lemmikkini Wagnerin oopperoista on 
Parsifal, ajaton, koskettava. Kuuntelen parhaillaan toista omista levyistäni, tämä on mariinskilaisten
versio, se toinen on se jota aikoinaan yhtenä vaihtoehtona minulle suositteli asiantuntijaystäväni: Hans Knappertsbuschin johtama, Bayreuthin
juhlaviikoilla äänitetty vanha, menneen ajan suuruuksien kokonaisuus, jota yleensä soitankin. - Nyt on taas ilmestynyt uusi levytys jota on kehuttu…