uutisia

.. mitä parhainta esimerkkiä jota tarjolla maailmalle – ja kotimaahan – siitä mikä taiteessa ja kulttuurissa ja sivistyksessä on merkittävää:

Hannu Lintu, kapellimestari

Karita Mattila, sopraano

Anssi Karttunen, sello

Kari Kriikku, klarinetti

plus heidän lisäkseen pitkän ja työntäyteisen syksyn jälkeen

kauden viimeisessä(kin) konsertissa uskomattoman uhkeasti ja innoittuneesti soittanut Radion Sinfoniaorkesteri.

Nämä loistokkaat esittävät taiteilijat ja heidän lisäkseen

säveltäjät Magnus Lindberg, Kaija Saariaho, Jean Sibelius,

Jouni Kaipainen.  

Sunnuntaina kaikki tämä autuus samassa nautinnollisessa iltapäivässä

ranskalaisittain maustettuna:

Claude Debussy ja Maurice Ravel!

Tilaisuus joka piti kokea ja elää. Teema-kanavan perjantaina tarjoama, melkein sama ohjelma oli vain kalpea ennakkoviesti siitä, mitä tapahtuu kun tv-kamerat ovat poissa ja koko tuo taiteellisen lahjakkuuden, intohimon ja taidon paketti avautuu meille onnellisille jotka saimme olla mukana..

Sunnuntaihin oli otettu lisänumero, marraskuussa menehtyneen säveltäjän Jouni Kaipaisen musiikki Nyo ze honmak kukyo to klarinetille, jousiorkesterille ja japanilaiselle temppelikellolle dabachille (jota soitteli RSO:n japanilainen muusikko, Naoki Yasudako?), kuusi minuuttia uteliaisuutta kutkuttavaa ja ajatuksia herättävää sävelkulkua, joka oli muokattu Kaipaisen klarinettikvinteton kolmannesta osasta. Solistina siis klarinettivelho Kari Kriikku, pohjalainen.

Hieno, hieno, sanoisin rakastettavan nerokas, humisevalla jousimatolla liikkuva, kahden erilaisen klarinetin ja erikoisen kellon heläysten yhdistelmä joka jäi vaivaamaan. Koska ja missä tuon saisi kuulla uudelleen? 

Konsertin musiikin ja tekstin laulava tulkki oli Ms. Mattila joka on nyt niin huikeassa vedossa etten muista koskaan kuulleeni. Tai nähneeni. Jopa orkesterin taakse H-katsomoon Karitan säteily ja dramaattinen eläytyminen Sibeliuksen Luonnottareen iski Wanhaan Rouvaan niin että henki salpautui ja kyyneleet nousivat silmiin.

Mitä siinä oli? Mikä sen vaikutuksen teki? Perniön likka, niin kuin backstagella madamea halatessani häntä tituleerasin, hän on nyt niin huipulla kuin voi huipulla olla. Tietysti tässä huumassa ja vaikuttavassa tulkinnassa suur-osallisia olivat myös kapellimestari Lintu♥, vuolaasti kiitelty orkesteri ja suudeltu konserttimestari Petri Aarnio!☺

Karitan toinen soolonumero, Kaija Saariahon Mirage, jossa kanssasolistina oli sellisti Anssi Karttunen, oli taas toisenlainen, vaan ei kuitenkaan yhtään heikommin vaikuttava, ei ei. Sopraanon ja sellon vuoropuhelua, kanssalaulantaa ja kähisemistä, saumattomasti draamaa yhdessä rakentaen – onhan Mirage sävelletty juuri näille taiteilijoille. Kyllä Saariaho luottotaiteilijansa tuntee, huomaan.

http://yle.fi/progressive/fynd/RSO/20151812_suomi.pdf

tuossa on 18.12. konsertin käsiohjelma josta löytyvät monipuoliset kuvaukset konsertin ohjelmasta – ja Hannu Linnun muistosanat Jouni Kaipaiselle.

Kello on nyt 2 yöllä, Wanha Rouva ei oikein pysty ajattelemaan sitä että nukkumaankin pitäisi mennä, huomisin on paljon puuhattavaa – joulu mokoma tulee aivan liian pian - vaikka en ollenkaan harrasta ns. joulupuuhia. Huomaan, että kiukutteleva jalkani haittaa arjen askareita enemmän kuin voisi luullakaan.

Juuri nyt, tällä öisellä hetkellä, haluaisin katsoa perjantain konserttitallenteen digiboksilta tai Areenasta, sillä jotenkin illan ensimmäinen soolonumero, Magnus Lindbergin Sellokonsertto nro 2, on lipsahtanut mielestäni. Oliko syy siihen kenties se edessäni olevalla rivillä istunut seurue, joka ei millään ollut rauhoittua kuuntelemaan konserttilavan tapahtumia, vaan yhtä ja toista piti keskenään supista ja sipistä ja rapistella käsiohjelmia. Isot ihmiset! Hyi.

Eikun joo. On pantava kone nukkumaan ja itsekin kömmittävä sänkyyn. Hunajaiset tunnelmat mielessä. Ehkä jatkan vielä jossakin välissä, ilta oli niin täydellinen että johonkin sitä pakahduttavaa tunnelmaa on purettava. Tai sitten ei. Kell’ onni on, se onnen kätkeköön.. ?

Maanantaiaamulla, itse asiassa aamupäivällä

Olen nyt lukenut kaksi ”julkista raporttia” perjantain konsertista, toinen on kuivakka ja – anteeksi vaan – mitäänsanomaton miehen kirjoittama Hesarissa ja toinen Höblässä naisen sanailema. Molemmat varmaan (?) tuotettu henkilökohtaisesten mieltymysten mukaisesti ja Karita vie kummallakin suuren osan käytettävissä olleesta palstatilasta. Kuten heti alkuun Höblässä: Att läktarna var proppfulla berodde antagligen på fenomenet Mattilas drivkraft. Världsstjärnan levererar hela paketet, med praktfulla dräkter, teatraliska kyssar på medmusikernas kinder, en knäböjning framför konsertmästaren – och den varmt glänsande, mäktiga sopranrösten.  Hesari ihan otsikoi kirjoitelman ”Karita Mattila hehkui shamanistista vimmaa”. Hm. Orkesterin ja solistien takana istuneena voin kyllä kuvitella noin, mutta.. konsertissa oli niin paljon muutakin kuin sahmanismia (meksikolainen loitsu Saariahon teoksessa).

No, oli mukavaa kun kerrankin Wanha Rouva sai kertoa omat kiitoksensa kaikille konsertin tärkeille henkilöille: kapellimestarille♥, solisteille♥, toiselle suomalaissäveltäjälle♥ (mihin se Magnus katosi?), orkesterille♥ jota sai edustaa suloinen () soolosellisti – ja eräälle ”meidän talon entiselle”♥, joka oli säveltäjä Kaipaisen rakas. - Joulupussukan sai "paljasjalkakreivi"..

Jälki-istunnossa ravintola Bravuriassa hesalaisen ystävättären kanssa Wanha Rouva oli tosi tylsää seuraa: Rouvan ajatus ja puhe katkeili ja poukkoili, ei mitään tolkkua. Anteeksi! Olisi tarvittu paljon enemmän aikaa jotta musiikillisen illan huuma olisi hellittänyt..