.. mitä parhainta esimerkkiä jota tarjolla maailmalle – ja kotimaahan – siitä mikä taiteessa ja kulttuurissa ja sivistyksessä on merkittävää:
Hannu Lintu, kapellimestari
Karita Mattila, sopraano
Anssi Karttunen, sello
Kari Kriikku, klarinetti
plus heidän lisäkseen pitkän ja työntäyteisen syksyn
jälkeen
kauden viimeisessä(kin) konsertissa uskomattoman uhkeasti ja innoittuneesti soittanut Radion Sinfoniaorkesteri.
Nämä loistokkaat esittävät taiteilijat ja heidän lisäkseen
säveltäjät Magnus Lindberg, Kaija Saariaho, Jean Sibelius,
Jouni Kaipainen.
Sunnuntaina kaikki tämä autuus samassa nautinnollisessa iltapäivässä
ranskalaisittain maustettuna:
Claude Debussy ja Maurice Ravel!
Tilaisuus joka piti kokea ja elää. Teema-kanavan perjantaina tarjoama, melkein sama ohjelma oli vain
kalpea ennakkoviesti siitä, mitä tapahtuu kun tv-kamerat ovat poissa ja koko tuo taiteellisen lahjakkuuden, intohimon ja taidon paketti avautuu meille onnellisille jotka saimme olla mukana..
Sunnuntaihin oli otettu lisänumero, marraskuussa menehtyneen säveltäjän Jouni Kaipaisen musiikki Nyo ze
honmak kukyo to klarinetille, jousiorkesterille ja japanilaiselle temppelikellolle dabachille (jota soitteli RSO:n japanilainen muusikko, Naoki Yasudako?), kuusi minuuttia uteliaisuutta kutkuttavaa ja ajatuksia herättävää sävelkulkua,
joka oli muokattu Kaipaisen klarinettikvinteton kolmannesta osasta. Solistina siis klarinettivelho Kari Kriikku, pohjalainen.
Hieno, hieno, sanoisin rakastettavan
nerokas, humisevalla jousimatolla liikkuva, kahden erilaisen klarinetin ja erikoisen kellon heläysten yhdistelmä joka jäi vaivaamaan. Koska ja missä tuon saisi kuulla uudelleen?
Konsertin musiikin ja tekstin laulava
tulkki oli Ms. Mattila joka on nyt niin huikeassa vedossa etten muista koskaan kuulleeni. Tai nähneeni. Jopa orkesterin taakse H-katsomoon Karitan säteily ja dramaattinen eläytyminen Sibeliuksen Luonnottareen iski Wanhaan Rouvaan niin
että henki salpautui ja kyyneleet nousivat silmiin.
Mitä siinä oli? Mikä sen vaikutuksen teki? Perniön
likka, niin kuin backstagella madamea halatessani häntä tituleerasin, hän on nyt niin huipulla kuin voi huipulla olla. Tietysti tässä huumassa ja vaikuttavassa tulkinnassa suur-osallisia olivat myös kapellimestari
Lintu♥, vuolaasti kiitelty orkesteri ja suudeltu konserttimestari Petri Aarnio!☺
Karitan toinen soolonumero, Kaija Saariahon Mirage, jossa kanssasolistina oli sellisti Anssi Karttunen, oli taas toisenlainen, vaan ei kuitenkaan
yhtään heikommin vaikuttava, ei ei. Sopraanon ja sellon vuoropuhelua, kanssalaulantaa ja kähisemistä, saumattomasti draamaa yhdessä rakentaen – onhan Mirage sävelletty juuri näille taiteilijoille. Kyllä Saariaho
luottotaiteilijansa tuntee, huomaan.
http://yle.fi/progressive/fynd/RSO/20151812_suomi.pdf
tuossa on 18.12. konsertin käsiohjelma
josta löytyvät monipuoliset kuvaukset konsertin ohjelmasta – ja Hannu Linnun muistosanat Jouni Kaipaiselle.
Kello on nyt 2 yöllä, Wanha Rouva ei oikein pysty ajattelemaan sitä että nukkumaankin
pitäisi mennä, huomisin on paljon puuhattavaa – joulu mokoma tulee aivan liian pian - vaikka en ollenkaan harrasta ns. joulupuuhia. Huomaan, että kiukutteleva jalkani haittaa arjen askareita enemmän kuin voisi luullakaan.
Juuri nyt, tällä öisellä hetkellä, haluaisin katsoa perjantain konserttitallenteen digiboksilta tai Areenasta, sillä jotenkin illan ensimmäinen soolonumero,
Magnus Lindbergin Sellokonsertto nro 2, on lipsahtanut mielestäni. Oliko syy siihen kenties se edessäni olevalla rivillä istunut seurue, joka ei millään ollut rauhoittua kuuntelemaan konserttilavan tapahtumia, vaan yhtä
ja toista piti keskenään supista ja sipistä ja rapistella käsiohjelmia. Isot ihmiset! Hyi.
Eikun
joo. On pantava kone nukkumaan ja itsekin kömmittävä sänkyyn. Hunajaiset tunnelmat mielessä. Ehkä jatkan vielä jossakin välissä, ilta oli niin täydellinen että johonkin sitä pakahduttavaa tunnelmaa
on purettava. Tai sitten ei. Kell’ onni on, se onnen kätkeköön.. ?
Maanantaiaamulla, itse asiassa aamupäivällä
Olen nyt lukenut kaksi ”julkista
raporttia” perjantain konsertista, toinen on kuivakka ja – anteeksi vaan – mitäänsanomaton miehen kirjoittama Hesarissa ja toinen Höblässä naisen sanailema. Molemmat varmaan (?) tuotettu henkilökohtaisesten mieltymysten
mukaisesti ja Karita vie kummallakin suuren osan käytettävissä olleesta palstatilasta. Kuten heti alkuun Höblässä: Att läktarna var proppfulla berodde antagligen
på fenomenet Mattilas drivkraft. Världsstjärnan levererar hela paketet, med praktfulla dräkter, teatraliska kyssar på medmusikernas kinder, en knäböjning framför konsertmästaren – och den varmt glänsande,
mäktiga sopranrösten. Hesari ihan otsikoi kirjoitelman ”Karita Mattila hehkui shamanistista vimmaa”. Hm. Orkesterin ja solistien takana istuneena voin kyllä kuvitella noin, mutta.. konsertissa oli niin paljon
muutakin kuin sahmanismia (meksikolainen loitsu Saariahon teoksessa).
No, oli mukavaa kun kerrankin Wanha Rouva sai kertoa omat kiitoksensa kaikille konsertin tärkeille henkilöille: kapellimestarille♥, solisteille♥, toiselle suomalaissäveltäjälle♥
(mihin se Magnus katosi?), orkesterille♥ jota sai edustaa suloinen (
) soolosellisti
– ja eräälle ”meidän talon entiselle”♥, joka oli säveltäjä Kaipaisen rakas. - Joulupussukan sai "paljasjalkakreivi"..
Jälki-istunnossa ravintola Bravuriassa
hesalaisen ystävättären kanssa Wanha Rouva oli tosi tylsää seuraa: Rouvan ajatus ja puhe katkeili ja poukkoili, ei mitään tolkkua. Anteeksi! Olisi tarvittu paljon enemmän aikaa jotta musiikillisen illan huuma olisi hellittänyt..