kalenteri

KUOLEMIA, SYNTYMÄPÄIVIÄ..

.. suruja, iloja, murheita, kipuja, elämää. Siihen – siis elämään – kuuluu kaikkea tuota, joskus sitä kaikkea vain tulee ruuhkassa. Wanhalle Rouvalle siksi että ikää(kin) tulee? Vai onko oikeasti niin, että ”ennen kaikki oli paremmin”? Olen aina ollut teflon-muistinen, jo silloin kun olin nuori/nuorempi. Niinpä omiin muistoihini ennen tapahtuneista asioista ei ole luottamista, ja melkein kaikki ikävät asiat voi aktiivisella unohtamisella tosiaan unohtaakin. Melkein kaikkiSurullinen.

 

Musiikki Music notes music
 graphicson kuitenkin sellaista mikä kaivertaa muistin tauluun jotain, olkoon se sit vaikka sitä elämää. Jotkut tilanteet ja tilaisuudet ovat sellaisia että mieli pyörii niissä eikä aina pysty edes osoittamaan, miksi.

 

 

Yksi mieleenpainunut oli viitisen vuotta sitten RSO:n konsertti Finlandia-talossa, säveltäjä Jouni Kaipaisen neljännen sinfonian kantaesitys. Ennen konserttia F-talon ravintolasalin sivumutkaan oli järjestetty säveltäjän ja kapellimestarin keskustelutuokio, ensimmäisiä niistä jotka lumosivat kuulijat (siis ainakin minut) jo ennen konserttia:

 

Music notes music graphicskaksi älykästä herrahenkilöä juttelemassa Danten Divina Commedia -näytelmästä ja siitä, miten se sijoittuu musiikkiin jonka ensiesitystä odotimme. Oma teflon-muistini ei tietenkään pystynyt säilömään kaikkea tietoa jota meille tarjoiltiin, mutta keskustelun ilme ja keskustelijoiden syvä sivistys ja ilmeinen ystävyys latasivat huikeat odotukset, myös kaihon siitä kun itsellä ei ollut mahdollisuutta samanlaiseen ajatustenvaihtoon.Hämmentynyt Konsertissa RSO:n lisäksi musiikkia tulkitsivat kuoro ja kaksi laulusolistia. Millainen humaus se olisi ollut Musiikkitalossa, sitä sopii vain arvailla..

Jouni Kaipaisen syntymästä tulee 60 vuotta 24.11.2016, silloinhan voisi RSO:lla olla Commedian uusintaesitys Ja levytys samantien.  

 

 

Kun nyt kuuntelen Ylen Elävästä arkistosta löytämääni tallennetta tuosta esityksestä http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/02/17/jumalainen-naytelma-jouni-kaipaisen-mukaan, tulee ikävä ja toisaalta toive/tieto siitä että eläessään niin vaatimattoman oloinen ja ulospäin ”tavallinen” ihminen sai musiikin asiantuntijoilta ja omalta seurapiiriltään sellaiset kiitokset ja sellaisen arvostuksen jota meikäläinen, ulkopiirissä pyörivä tuttu, ei osannut/uskaltanut tunkea esittämään.Epävarma

 

 

Avanti!n Suvisoiton 30-vuotisjuhlien jälkeen heitin ilmaan toivomuksen, että juhlilla kantaesitetty Jouni Kaipaisen pasuunakonsertto Music smileys”Life is...” op. 100 levytettäisiin Commedian op. 93 kanssa, vähintäinkin kohtuullinen toive – vai mitä? (Wau, noin pitkät aplodit! siis Commedian konserttitallenteella. Syystäkin.)

 

 

Kaipaisen musiikkiMusic notes music graphics mitä olen henkilökohtaisesti kuullut ”livenä”, on sellaista kummallisen kiehtovaa josta pitää paljon, mutta jota maallikkona kertakuulemalla ei osaa kuvailla. Jää vain tunne että kuultava uudelleen! Nykymusiikin kohtalona on valitettavasti aika usein jäädä muun musiikin syrjäyttämäksi (ei yksi RSO-pääsky kesää tee..), esityksiä on, mutta niihin mahdollisiin uusintaesityksiin, jotta saisi kuultuun tukevamman otteen, millään ehdi osallistumaan.

 

 

Ehkä tällaisista surkeista muistoista (”miksi en sanonut mitään silloin kuin siihen olisi ollut aika”) syntyi se addiktio joka Wanhaa Rouvaa viime vuosina on ajanut kiitoskierroksille konserttisalien backstagelle. Kun kuitenkin jokaiselle lienee mukava saada henkilökohtaista palautetta jossakin vaiheessa myös meiltä tavallisilta tallaajilta..Hymyilevä

 

 

Taiteilijalle, siitä miten paljon hänen/heidän elämästään kuluu ensin sen opetteleminen että pystyy jakamaan taidonnäytteitään meille muille, on annettava tunnustus! Omassa ajattelussani asia on kääntynytkin sellaiseksi, että ellei sitä kiitosta anneta – syystä tai toisesta – tilanne muuttuu päinvastaiseksi: vastaanhangottelijan oma erinomaisuus nousee esiin tai sitten ollaankin oltu mukana vain joko toisen (esim. Wanhan Rouvan) painostuksesta tai siksi että ”kuuluu asiaan (?) olla salissa” mutta ei sit enää kiittämässä. Taide-elämysten analyytikot olkoot asia erikseen, kiitos annetaan kun tunnetaan iloaHymyilevä, hämmästystäHämmentynyt, kiitollisuuttaSuukko. M.O.T.

 

 

Jouni Kaipaisen kirjoituksia on käsiohjelmissani tallessa paljon, herkullisia tekstejä, tarkkoja, maallikollekin ymmärrettäviä analyyseja, salavitsikkäitä huomioita.Hehe Muistissa myös kokemuksiani Kaipaisen ja Linnun käymistä ohjelmakeskusteluista. 

 

 

Poiminta Elävän arkiston sivuilta:

Teema esittää marraskuussa 58-vuotiaana kuolleen säveltäjä Jouni Kaipaisen muistoksi uusintana konsertin, jossa sai kantaesityksensä Ylen tilaama Kaipaisen viulukonsertto, solistina Christian Tetzlaff. RSO:ta johtaa Sakari Oramo. Konsertti nähdään sunnuntaina 29.11.2015 klo 12.50 ja uusintana lauantaina 5.12. klo 17.25.

 

 

Nyt on sitten parhaillaan menossa vuoden musiikillinen syntymäpäiväviikko. Kapellimestari, toinen kapellimestariSydän , tenorisolisti, orkesterimuusikko. Ohohoh. Kaikkea hyvää heille kaikille!Roses clip art

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

14.12 | 20:42

Tulipa onnellinen olo kuvakusesta ja muutamista levytysuutisista.

...
08.12 | 16:23

Kiitos vielä Ystävä mahtavasta upeasta konserttielämyksestä!

...
31.10 | 18:41

..

...
31.10 | 18:34

Meillä käännetään yksi 'pääkello' aikaan, loput saa kuka haluaa ja jaksaa, käännellä. Mutta autoni kello on aina mukamasjoajassa. Ei ole myöhästyisen vaaraa.

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS