Perjantaina eläkeläinen oli polttaa huushollin. 
Tai siis ei, mutta aivan oppikirjanmukainen mahdollisuus oli olemassa kun hiivatin tietokone vei eläkeläisen
ajatukset ja ajan, ja unohtui että hellalla oli vesikattila kiehumassa. Omituinen, kotiin kuulumaton käry havahdutti. Sekään ei ehkä välttämättä olisi ollut hälyttävää, sillä naapurustossa oli jollakin ollut tapana tuulettaa käytävään omia ruuanlaittohöyryjään
jotka postiluukusta olivat luikerrelleet eläkeläisen nirsoon nenään. Nyt selvittiin säikähdyksellä, mutta asia askarrutti koko päivän. Toinen katastrofimahdollisuus oli – samana päivänä! – kun silitysrauta oli jäänyt irrottamatta seinästä, pikku naksunta
herätti huomion…
Näinhän niitä sattuu vaikka ei kynttilöitä polttaisikaan. Paras lopettaa hellan käyttö kokonaan ja siirtyä pelkästään mikroon..
Lauantaina eläkeläinen kiirehti itäiseen pääkaupunkiin jo pari tuntia ennen kuin ohjelmassa ollut konsertti alkoi, piti mukamas löytää a) uusi takki, b) jotain muuta mukavaa. Vaan eipä ole ison kaupungin valikoimat yhtään sen paremmat kuin tämän vähän pienemmänkään.
Musiikkitalossa ensimmäinen vastaan kävellyt tuttu oli TFO:n edellinen ylikapellimestari, todella mukava tavata hänet pitkästä aikaa. Seuraava tuttu oli eräs muusikko joka tokaisi että mitä
sä täällä teet (haaaaa….!), eläkeläinen kysäisi etteikö muusikko ole töissä kun siellä aulassa palloili. No joo joo, oli, mutta korruptiolippujen saajat olivat häneltä hukassa.
Eläkeläinen oli oman lippunsa ostanut, sillä kertaa taas uudesta ”koeistuttavasta” sektorista. (Väliajalla vaihtoi kyllä vastakkaiselle puolelle salia sillä halusi nähdä millaisen
Keijukaisen suudelman illan vieraileva kapellimestari lennättää.. tai siis
Haltiattaren, vaiks kausiohjelma oli suutelijan keijukaiseksi nimittänytkin.)
Kyllä, kyllä Stravinsky kuulosti hyvältä orkesterin takaakin, ja näytti vielä paremmalta!
Illan kantaesitys, laulusarja Dulcissima, clara, sonans (Matthew Whitthall) oli taas sarjassa
Kuultava uudelleen,
siitä eläkeläinen ei osaa kirjoittaa muuta kuin että jos teoksen tilaajat ovat huippuorkesteri, huippukapellimestari ja taidokas esittäjä, yhdistelmän voi odottaa olevan takuuvarma.
Ja oli! Monitasoinen, jännittävä.
Samalla puolella salia katsomossa sattui myös jonkinlainen sairauskohtauskin, kovin hyöri apuhenkilöitä jonkin kuulijan ympärillä, mutta Suudelma oli niin loppuminuuteilla ettei tilanne häirinnyt esitystä. Näytti myös kuulija toipuvan, eläkeläinen ei tosin
jäänyt seuraamaan, läksikö ylimääräisen ohjelmanumeron aiheuttanut omin avuin vai paareillla, eläkeläinen kiirehti omiin kuvioihin alas backstagelle.
Ja sieltä ruokakauppaan, ison tavaratalon pohjakerroksen ruokaosasto kun on auki klo 22 saakka. Pikavuaro Turkku’ klo 20. Maisemat olivat viime päivinä muuttuneet postikortinkauniiksi, aivastuttavat koivut olivat niin herkässä lehdessä, ojanpientareet
keltaisten ja valkoisten pikku kukkien peitossa, miten näyttikään siltä kuin kaikki talotkin olisi juuri maalattu. Ai niin, eihän eläkeläinen ollutkaan moneen kuukauteen vielä tuohon aikaan, auringon laskiessa ja värittäessä maiseman läpikuultavaksi, ehtinyt
palaamaan konserttikeikalta. Iltapäiväkonsertit ovat mukavia.
Sunnuntaina – lepopäivä? Maitoa ei eläkeläinen ruvennut Helsingistä saakka raahaamaan, maitokissa, selviääkö ilman vielä pari päivää?