kalenteri

Elämäni musiikissa – työssä ja vapaa-aikana

Siinä se on, muistelmieni nimi. Ollut jo useita vuosia. Tekstiäkin otsikon alle on kertynyt. En kuitenkaan ymmärrä, miksi lähipiirissäni muutama henkilö aina tasaisin väliajoin muistuttaa: Tee ne! Viimeksi eilen sain viestin (sanatarkka lainaus): ALA KIRJOITTAA OMAELÄMÄKERTAA, JOKA SISÄLTÄÄ SITTEN KAIKKI MYÖS TYÖVUOSIEN TAPAHTUMAT.Hämmentynyt



Well. Kestovastaukseni on ollut, etteivät kertomani ja kokemani hauskatkin tapahtumat ja mielenkiintoiset tilanteet paperille säilöttyinä ole enää yhtään niin kiinnostavia/hauskoja kuin kertoessani niistä livenä, itse innosta puoli metriä ilmassa pomppien, suuresti nauttien ja hykerrellen ja hyristen. Äänetön-ilmeetön-litteä paperi latistaa. Ja muistot muuttuvat. Ja unohtuvat!


Toisaalta, olen useammin kuin kerran erilaisissa tilanteissa ajatellut ja ollut huomaavinani, että eräät elämäni raskaat vuodet ovat rasittaneet myös läheisiäni ”enemmän kuin lääkäri määrää”. En yhtään epäile! Kyllähän omakutoisena terapeuttina toimiminen voi olla raskasta kun ei voi konkreettisesti tehdä muuta kuin kuunnella, empaattinen ihminen haluaisi myös mennä ja iskeä nyrkin pöytään ”tämän on nyt muututtava!” Vihainen Kuuntelemista ei kannata vähätellä, se on äärimmäisen tärkeää niin kuin puhuminenkin.


No, se kriittisin aika on ohi, jäljet jättäen - mutta silloinkin myös musiikki ja muusikot auttoivat ihmeellisesti, ehkäpä vetäen vielä syvemmälle musiikin maailmaan, ottamaan vastaan musiikin lohdutusta. Sitä ei voi oikein sanoilla kuvailla, vaikka joskus olen yrittänytkin,  kun olen sähköpostissa yön hetkinä purkanut ystävilleni tuntojani jonkin järisyttävän konsertin/oopperan jälkeen.   -  Suuresti arvostamani ja ihailemani ystäväSydän on kerran sanonut eräästä musiikkiteoksesta, että jos hän olisi säveltäjä, hyväkin sellainen, hän luultavasti säveltäisi juuri senkuuloista musiikkia, mutta onneksi hän voi nyt vain soittaa sitä. - Me muut voimme kuunnella ja eläytyä, sekin on lahja. Ja kiitos musiikin esittäjille!!! Plus oma kiitokseni myös niille joillekin säveltäjille joita minulla on ollut ilo tavata.


Tämä blogi, jonka osoitetta olen melko säästeliäästi jakanut ja jota kokeilumielessä aloitin 20.12.2011, olkoon siis minimuistelma/-ajatelma, varsinaisten valmistuminen ja kenties julkaiseminen saattaa jäädä perikunnan harkittavaksi ja mahdolliset kunnianloukkaukset pois siivottavaksi… Silmänisku

 


Keskustelin erään ystäväni kanssa kerran siitä, miten vähän jäi mieleen siitä arkielämän ajasta, kun lapsi oli lapsi kotona ja hänen elämänsä (kasvattaminen?), koulu ja harrastukset, kaikki arkipäivän asiat ja niistä huolehtiminen täyttivät päivät. Hyvästäkin tausta-avusta huolimatta päävastuu oli huoltajalla, äidillä. Ei ihan valtavasti jäänyt mieleen yksittäisiä tapahtumia. Vai jäikö?


Musiikki oli kyllä mukana. Ensimmäisen kerran vein lapseni luultavasti kaupunginorkesterin vappukonserttiin ja kerran torilta ostettu iso hieno ilmapallo karkasi konserttisalin aulan kattoon jo ennen kuin päästiin sisälle saliin. Avulias talon henkilökuntaan kuuluva herrahenkilö haki isot tikkaat ja kiipesi katonrajaan hakemaan ilmapallon pikkupojalle ja vappu oli pelastettu. Se oli sitä ”vanhaa hyvää aikaa”… HymyileväMusiikkia syötin lapselleni kyllä monin eri tavoin, ensimmäinen ns. vakavan musiikin ilta koettiin Naantalin kirkossa 1970-luvulla (muistaakseni!), äiti otti riskin ja vei poikavesselin kirkkokonserttiin kuuntelemaan sello-urkumusiikkia. Kaikki meni loistavasti, lapsi oli polvillaan lattialla ja piirteli kirkonpenkillä omia kuvioitaan paperiin joka oli otettu mukaan monivärisen kuulakärkikynän pariksi. Kuuntelimme ensi kertaa sellotaiteilija Arto Norasta, uruissa musisoi Tapani Valsta.

HymyileväTämän viikon lauantaina Arto Noras täyttää 70 vuotta ja sitä juhlitaan täpötäydessä Musiikkitalossa. Sinne matkustan minäkin ja konsertin jälkeen viettämään äitienpäivää itäiselle Uudellemaalle.

Arton tulkintaa Dvorakin sellokonsertosta voi tänään kuunnella ja katsoa striiminä Ylen nettilähetyksessä klo 18.50 alkaen, HKO musisoi mukana Okko Kamun johdattelemana. Yle.fi/klassinen/live

- Katsoinpa Noraksen haastattelun http://yle.fi/musiikki/klassinen/juttuarkisto/sellotaiteilija_arto_noras_70_vuotta_35698.html,

hauska huomata ettei hänkään muista mitään ja että hänelläkin on lämmin suhde Helsingin kaupunginorkesteriin. On hienoa syntyä 12.5. jolloin Suomessa on virallinen liputuspäivä. Kuka muistaa, miksi?


Toinen kuuntelu-/katseluvihje kaikille jotka ovat joskus joutuneet käyttämään firman ns. puhelinpalvelua... TV2:n Kätevä emäntä

http://areena-beta.yle.fi/ng/areena/tv/1496438Leveä hymy.

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

20.08 | 12:22

Vuonna 1956 Suomen ooppera otti nimekseen Suomen Kansallisoopperan. Gooletin, kun jäi kaivertamaan 🤔

...
20.08 | 11:55

Minähän vain toistin papukaijan tavoin illan juontajaa.. en oo tarkistanut, mistä laskeminen on aloitettu..

...
20.08 | 11:50

Odotinkin jo tätä postausta 🤗. Kiitos! Muuten - eikö Kansallisooppera ole kuitenkin vähän vanhempi kuin 50v.?

...
28.05 | 10:32

Ketä häiritsee, ketä näköjään ei tuo mukanahyräileminen. Minä kuulun vaikeisiin tapauksiin. Hyminät ja hörppimiset sun muut häiritsevät vähän, joskus paljon.

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS