.. sataako, eikö sada, onnistuuko Wanha Rouva pääsemään Musiikkitaloon kuivin varpain? Kas näin: kun ottaa reissuun mukaan sateensuojan ja kahdet kengät mutta ei aurinkolaseja, ei myöskään
sada! Aurinko paistaa. Monimielinen aurinko..
Wanhan Rouvan syysjuhlakausi alkoi Alban
Bergin oopperan Wozzeck merkeissä, kallis (ja kuitenkin neljä kuukautta ennakkoon ostettuna edullinen☺) lippu oli hankittu jo huhtikuussa, kerran oli kuunneltu/katsottu YouTubesta aiheesta tehty elokuva
ja sitten vain halpislipulla itäistä pääkaupunkiamme kohti. Tsirp!
Ilta
oli TAPAUS. Liput olivat loppuneet ajat sitten ja ilmassa oli oikeasti juhlan tuntua. Ja miksi? En kyllä muista kuulijoista tiedä mutta itselleni paketissa oli kaikki mitä juhlalta osasin odottaa. Emme me ole Suomessa tätä teosta viime
vuosina kuulleet tai nähneet, joten uteliaisuuttakin mukana.
Wikipedian mukaan teos on esitetty Suomen Kansallisoopperassa vuonna 1967, siis Bulevardilla, vanhassa oopperatalossa. Silloinen kapellimestari
oli muuten tämän W:n näyttämösovituksesta vastaavan, nyt Helsingin Juhlaviikkojen johdosta eroavan Eric Söderblomin isä. (sic!) Näyttämöllepano oli nyt sen verran monimuotoinen, että epäilen
kokonaisuutta ohjaamassa olleen myös kapellimestari Hannu Linnun, jonka idea, Söderblomin mukaan, tämä Wozzeckin juhlille tuominen oli. Kiitos Hannu!!!
Kopioin tähän tekijöiden ja solistien nimet suoraan ohjelmatiedoista:
Radion sinfoniaorkesteri, Hannu Lintu, kapellimestari, Erik Söderblom, näyttämösovitus
Wozzeck – Florian Boesch,
baritoni
Marie – Karita Mattila, sopraano
Kapteeni – Hubert Francis, tenori
Tohtori – Tuomas Pursio, bassobaritoni
Rumpumajuri – Christian Juslin, tenori
Andres – Tuomas Katajala, tenori
Margret
– Anna Danik, mezzosopraano
1. käsityöläinen - Nicholas Söderlund, bassobaritoni
2. käsityöläinen - Aarne Pelkonen, baritoni
Narri – Simo Mäkinen, tenori
Dominante – valmennus
Seppo Murto
Die Singknöpfe – valmennus Anna Sandström
Kaikki luetellut lukuisat solistit olivat erinomaisen tärkeitä
huumaavassa kokonaisuudessa, sillä oopperan esittäminen konserttiversiona on vaikeampaa - kuin normaalisti oopperanäyttämöllä - myös esittäjille. Luulisin.
Mukana
oli kuorojakin Dominante ja Die Singknöpfe (lapsikuoro, laulunappulat☺) ja visualisoija Petteri Tikkanen, jolla oli vaikuttava osuus kuvittaa salin kolmelle isolle valkokankaalle online
heijastettavia tyyliteltyjä piirroksia oopperan tapahtumista. Niitä oli mahdollista halutessaan katsoa, niillä oli merkityksensä. (Lisätietoja kuvittajahenkilöstä vaikka tästä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Petteri_Tikkanen.)
Kaiken valtavan kokonaisuuden perusta ja kivijalka olivat Radion Sinfoniaorkesteri
ja ylikapellimestari
Hannu Lintu.
Joskus aina, tapahtumiin lähtiessä
ja niihin osallistuessa, Wanhan Rouvan valtaa heti päivän alkuminuuteilla ihana odotuksen kutina. Viime perjantaina, siirtääkseni vähän tuonnemmaksi sitä
kutinaa, piipahdin menomatkalla M-taloon Arkadian Alkossa (sanovat että se putiikki on Suomen A:n lippulaiva?) ja ostin samppanjaa.
Arvasin, että aihetta kuplille
tulee olemaan. 
Tämä lauantai, jolloin olen mielialojani kirjannut,
on ollut ”asioiden hoitamista”, en siis valitettavasti päässyt lataamaan muistiin uunituoreita hehkuja jo heti yöllä tai edes aamupäivällä. Kuvittelin, että nukun noin kahdesta aamukahdeksaan ja
sit lähden iltapäivällä asioille.
No joo joo, yöllä oli kirkas täysikuu (lähtiessä oli nautittu tietty allergia-
ja nuhalääke) ja kun endorfiinitkin jylläsivät täysillä, niiden yhteisvaikutuksena en voi sanoa nukkuneeni koko yönä.
Suunnitelmat muuttuivat hiukan. Ei se mitään.
Saapuessani erittäin hyvissä ajoin Musiikkitaloon tapasin heti aulassa ensimmäisen
tutun
joka on hiljakkoin siirtynyt Juhlaviikkojen palvelukseen. Tunnelma oli jo liukkaassa nousussa! Kaikki hymyilivät. Ainakin ne, jotka
huomasin.. hapannaamoja yritän olla huomaamatta tai sitten ohimennen ihmettelen, mitähän ikävää heille on sattunut.
Sitten
tulikin vastaan tuttu rouvapari jonka kanssa vaihdettin kevyet kesäkuulumiset.
Kun aikaa oli, yritin sitten soittaa yhdelle ”meidän talon entiselle”, jonka niin usein olen sattunut tapaamaan ulko-oven luona lähtiessäni konsertista. Eipä vastannut. Mutta kuin käskystä
tämä nuori nainen yhtäkkiä olikin selkäni takana, todella iloinen tapaaminen ja kuulumisten vaihtoa, sain hänen uuden
puhelinnumeronsa.
Jahas, ja seuraava tuttu olikin taas ”meidän talon entisiä” jonka kanssa juteltiinkin pitkään kunnes salin ovet
avattiin. (Toivotan hänelle onnea tulevassa koesoitossa!)
Väliajalla halasimme Juhlaviikkojen uuden johtajan kanssa ja sain (tavan mukaan?☺) pikku-pikku vihjeen ensi kesästä,
me molemmat olimme jo siinä vaiheessa oopperan ensimmäisen näytöksen jälkeen aivan höttösillämme, lavalla kun kaikki oli niin super!
Moikattiin myös sen rakkaan ystäväni mukavan avecin kanssa joka kiireessään huikkasi normaalit kohteliaisuutensa ja että ”tavataan sitten tuolla alhaalla” – No, emme tavanneet nyt, mutta se on toinen juttu.
Väliajan keskustelukavereihin kuului myös Suomen Wagner-seuran Peter, jota en ollut nähnyt pitkään aikaan, olen nykyisin aika passiivinen wagneriaani. Meillä on yhteinen ystävä jolla ei kaikki
ole hyvin.
Kaikki tämä ennen kuin
Wozzeckin hiljalleen hiipuva loppuhuipennus klo 21.17 oli ohi.
Tunnelma siis oli nousussa koko ajan vaikka siellä yleisössä ehkä oli joitakin sellaisia patsastelijoita jotka eivät syystä tai toisesta käy säännöllisesti Musiikkitalon tilaisuuksissa (tai
joita en ainakaan minä, ulko-rso:lainen ole nähnyt), mutta jokainen meistä taisi tietää, että oli menossa TAPAUS. Once in a lifetime. Turustakin ainakin kapunginjohtaja ja musiikkijuhlien toiminnanjohtaja ja TFO:n nykyinen
ylikapellimestari olivat vakoilemassa miten tehdään hienoa musiikki- ja näyttämötaidetta..
Sillä sitä se oli. Vaikka nuo concertante-oopperat vaatinevat yleisöltä
tiukempaa seurantaa kuin normaali oopperaesitys, jokaiselle kyllä tuli selväksi että maailmanluokan esityksessä saimme olla mukana.
Wanha Rouva oli siis ostanut lippunsa hyvissä ajoin. Valitsin sen saman paikan (S-katsomo rivi 1), jossa istuin 9.9.2011 noin viikko sen jälkeen kun ihana Musiikkitalomme
oli avattu. Olisi ehkä pitänyt ottaa paikka vähän alempaa, sillä pikkuisen oli vaikeuksia uida vastavirtaan täpötäydessä yleisömeressä backstagelle pyrkiessäni.
Yksi tähtäimeni (!) oli kapellimestarin lisäksi illan supertähti, Karita Mattila, joka Marien roolissa latasi roolihahmoonsa kaiken tuskan ja muut tunteet loistavalla äänellään (erinomaisessa
kunnossa!) ja lavakarismallaan. Kyllä Karita ansaitsi tiukat syleilyt lavalla.. 
. Wanha Rouvakin pääsi kiittämään Karitaa
backstagen hurlumheissä – oopperalla kun se ei ole koskaan ollut mahdollista.
Juna-aikataulujen rukkaaminen
ei meikäläiseen vaikuta tällä tietämällä muuten kuin ehkä kerran vuodessa Tampere Filharmonian suuntaan.. eläkeläiselle niin
sopiva bussi-halpislippu (Pohjolan Liikenne, 8€) oli perjantaina klo 22-vuoroon, joten en jäänyt liian pitkäksi ajaksi sekoilemaan hurmaantuneen porukan sekaan vaan läksin kipuamaan vaatenaulakolle jossa minua palveli se tietty ihana
naulakkopoika joka aina huomioi asiakkaansa henkilökohtaisesti.Näkemiin!
Täydenkuun aikaan Musiikkitalosta kotia kohti.
Alkavalla viikolla on kauden varsinaiset avajaiset..
Sunnuntaina
Onneksi en ole musiikkiarvostelija! Jos aihetta,
palaan asiaan.. Muutaman oman valokuvan lataan nähtäville myöhemmin.