Kuiva konserttikesä. Viimeisin musiikkielämys livenä toukokuun lopussa. Ei varaa lähteä viettämään Boris-aikaa
Savonlinnaan. Onneksi oli/on Museokortti.. (Auts! olinhan minä sentään Porvoossa Avanti!n Suvisoitossa kesäkuun lopussa☺.)
Eilen, lauantaina 15.8., tämä kuiva
kausi päättyi. Tavallaan. Tuli musiikillista hyvääoloa, mutta ennen kaikkea tuli musiikkiin liittyvien ystävien ihania tapaamisia. Minun toinen perheeni ON musiikkimaailmassa!
Päivällä osallistuin
eka kertaa Arkkipiispan kotikonsertti –tapahtumaan. Päivä oli kaunis ja aurinkoinen ulkoisestikin. Kaunis Turun tuomiokirkon ympäristö viritti mielen hyville aalloille. Vanha, mielenkiintoinen arkkipiispan residenssi vei pois
turhan ulkopuolisen, pinnallisen ja virtaviivaisen maailman.
Arkkipiispa Kari Mäkinen Seija-puolisoineen oli vastaanottamassa vieraat. Humps miten veikin Wanhan Rouvankin sanattomaksi kun kätteli Suomen kirkon mielestäni
parasta pääkaitsijaa.
Sattumalta löysin istumapaikan josta oli hyvä näkyvyys esiintyvään
duoon, Adrian ja Valeria, poika ja äiti. Ennen konserttia tapasin taiteilijoiden (maailman sympaattisimman) ukin/isän Araik Resjanin, joka oli viulunsoiton lehtori entisessä työpaikassani ja joka venäläissyntyisenä
maahanmuuttajana (Kajaanin kautta) oli huikean tyytyväinen siitä että ”kanslian hirmu” näki hänen vierautensa läpi ja auttoi tarvittaessa käytännön asioissa niin häntä kuin pianonsoiton
opettajana toimivaa puolisoaan.
Residenssikonsertti oli siis pääasiassa ihanien tuttujen tapaamista ja hämmästelemistä siitä, että solistina esiintyvä Adrian (17 v) soitti ukkinsa valmistamalla viululla.
Olin unohtanut tuon Araikin viulunrakentajapuolen. Ja sen miten musiikki kulkee geeneissä sukupolvesta toiseen.
Juu, tapasinpa
siellä myös eka kertaa tänä kesänä Turun musiikkijuhlien taiteellisen johtajan, Topi Lehtipuun. Taas yksi sarjassa sydämellisiä ihmisiä sen lisäksi,
että Topin musiikillinen maailma
vaikuttaa Wanhan Rouvan mieleen niin sopivalta..
Residenssikonsertin jälkeen
piispantalossa oli järjestetty yhteen viehkeään tilaan kahvitilaisuus, mutta Wanha Rouva jätti sen väliin. Oliko virhe? Poistuessani sain kuitenkin korjatuksi sisääntulon mykkyysmokani (oman seurakuntani ja) Suomen kirkon
päämiehelle, onnistuin edes muutamalla sanalla ilmaisemaan kiitollisuuteni niin konsertista kuin tapaamisestamme.
Ja sain kuin sainkin otetuksi valokuvia Resjanin perheestä ja myös musiikkijuhlien taiteellisesta
johtajasta, lähinnä itselleni dokumenteiksi. Jouduin myös itse muutamaan heidän (Resjanin perhe) valokuvaansa, joten ihan huonoa vaikutelmaa en ole työurani aikana jättänyt? siis heille, tärkeimmille, oppilaille ja opettajille.
Sitten. Ruokakaupan (ja Alkon André Clouet Grande Réserve Blanc de Noirs Brut
) kautta kotiin muutamaksi tunniksi, Turun musiikkijuhlien päätöskonsertti alkoi illalla vasta klo 20.
Olin tajunnut päivän aikana että olin totaalisesti unohtanut
miettiä miten kiittäisin Topia hänen suunnittelemistaan 2000-luvun musiikkijuhlien ihanista linjoista ja niiden ohjelmista! Siis nopeasti tekemään keskipäivän
valokuvista edes jonkinlaista kiitoskorttia.
Runsas viikko sitten, erään arvostamani rakkaan kulttuurihenkilön vasemmasta suupielestä tullut kommentti jäi mieleeni ja – tänään sunnuntaina,
paikallisesta urheilulehdestä musiikkijuhlien toiminnanjohtajan kommentteja lukiessani - sain ystäväni maininnalle konkreettisen vahvistuksen! En siis enää sure sitä, että oma juhlamatkani pitenee..
Illan melkein hämärtyessä suunnistin Turun konserttitaloon ”kapulanvaihtokonserttiin”. Aaaah, siellä törmäsin
musiikkiperheeseeni jo ennen konsertin alkua. Meidän Matti ja hänen turkulainen satelliittinsa Ari pitivät Wanhalle Rouvalle seuraa ennen konserttia. Kummallista, meillä, ihan eri tasoilla liikkuvilla, on kuitenkin niin hyvät
vibat.. toki Mattiin tutustuin (?) jo yli 30 vuotta sitten ja Arikin on pyörinyt piireisssä..
Konserttitalon
yläaulassa tapasin yhden entisen työtoverini Turun-työelämäni alkuvuosilta. Ilahduttava tapaaminen. Ko.henkilö ei tietääkseni ollenkaan ole sellainen musiikkifriikki kuin esim. Wanha Rouva, mutta onneksi hänellä
on läheinen ystävätär, joka vetää mukanaan tilaisuuksiin kuin nyt eilen.
Ja sit. ”Juhlakonsertti”
alkoi. Wanha Rouva oli ostanut itselleen paikan permannolta, alunperin huudellakseen Topille herjojoa (miks jätät meidät!
)
– mutta myös testatakseen salin akustiikkaa. Voinko koskaan enää kuunnella Turussa turkulaisten konsertteja??? Heidän kotisalinsa akustiikka kun on niin kova ettei Wanhan Rouvan vanhat korvat kestä musiikkia niillä paikoilla,
joissa olen tottunut istumaan ja kuulemisen lisäksi seuraamaan orkesteria ja sen työskentelyä.
Noh,
korvien ja kameran kannalta illan paikka oli ihan tyydyttävä. Permanto, rivi 5.
Lähellä istuessani sain valokuvia sen mitä pystyin keskittymään kuvaamiseen. Kovimmat, ohjelmaan valitut rymistelymusiikit
myös puhalsivat yli. Ei kyllä ihan kaikki..
Ihmettelen, miksi ohjelmassa esiintyville oopperalaulajille oli valittu
mikrofonit?! Ja sit, kyllä yleisössä istuva meidän Matti olisi esittänyt Satumaa-tangon huomattavasti loistokkaammin
(ja ilman mikrofoneja!) kuin sinänsä hyvä opperalaulaja Waltteri Torikka..
Ohjelma oli kummallinen. Show. Olen aivan varma, että me kaikki noin 1000 kuulijaa odotimme koko konsertin ajan Topia näyttämölle.
Juu, lopussa hänet sit saimmekin Kapulanvaihdossa (symbolisena esineenä tahtipuikko seuraajalle, Ville Matjeveffille), mutta syystä tai toisesta tai kolmannesta Topi oli esillä vain kurjan vähän.
Rakastan Topin barokkilaulua!
Onneksi meillä röyhkeillä (lue: minä) oli, niin sekä väliajalla että konsertin jälkeen, nopea oikopolku lavan kautta backstagelle jossa sain vuodattaa kaihoni ja kiitollisuuteni Helsinkiin muuttavalle taiteelliselle
johtajalle..
Yes, kyllä me tapaamme vielä.
Jos elämme.
Ohjelmassa ennakoitu konsertin kesto (2 h) ei pitänyt alkuunkaan, parin tunnin konsertti kesti melkein kolme..
Valokuvat joko eri liitteinä tai sit erillisessä
Valokuva-albumissa.