kalenteri

Kukkia ja perkeleitä

 

Uskomatonta, miten laaja kuvataiteen maailma on! Edelleenkin hämmästyttää myös, miten hieno museo Turussa on Wäinö Aaltosen museo, tuttujen kesken Wäiski. Tuossa ihan Wanhan Rouvan kodin lähellä. Nurkan takana.

http://www.museot.fi/museohaku/index.php?museo_id=21852

 

 

Aurinkoisena sunnuntaipäivänä oli ihan pakko lähteä ulos -  kamera, Museokortti ja sateenvarjo mukana. Kävelyretken päämääränä yliopistonaikainen työtoverini Tuulikki.

 

Well, alkumatkasta rekisteröin lauantaiyönä päättyneen DBTL:n (Down By The Laituri) kaupunkifestivaalin jälkiä kadulla ja jokirannassa. Miltähän näyttäisi, jos roskiksia olisi riittävästi? Nyt – ja joo, olen näitä näkymiä vuosien aikana ennenkin taltioinut - vuodesta toiseen tilanne on sama. Pitkä pätkä Itäistä Rantakatua on ko. festivaalin neljän (?) päivän aikana suljettu liikenteeltä. Aurajokeen pudonneista/hukkuneista ei kyl ole tietoja, sellaiset tapaukset ovat ajoittuneet tavalliseen elämänaikaan..

 

Tälle välille sijoittuu myös ns. Hämähäkkitontti, jolle Turun isot (big) klassisen musiikin herrat Salminen ja Segerstam ovat propagoineet uutta konsertti- ja oopperataloa. Turhaan ovat. Hävetköön, Turun kaupunki!Vihainen Epäilläänkö Turussa, ettei sellainen paikka ja sen tilaisuudet toisi kaupunkiin rahaa yhtä paljon kuin kevyen musiikin sotkuiset festarit joiden siivoaminenkin kyl maksaa?

 

Niin tai näin, Wanha Rouva on jo ajat sitten luopunut uuden (turkulaisen) musiikkitalon toivosta ja käyttää sen alan hyvinvointiinsa itäisen pääkaupungin tarjontaa.Cool Haluan huomauttaa, että olen aktiivinen ja uskon, etten ole siinä ainut.. Jos meillä Turussa olisi Musiikkitaloa tai Kansallisoopperan taloa vastaava tila, myös Helsingistä (ja muualta) tulisi Turkuun enemmän kulttuurimatkailijoita. (Siksiköhän myös Topi L muuttaa Turun Musiikkijuhlilta Helsingin Juhlaviikoille? Isommat ympyrät..)Epävarma

 

Kuvataiteessa tilanne ei ole yhtä kamala. Wäiskin Heikki Marila –näyttely - matkalla Tuulikin luo – myllersi ajatuksiani. Rekisteröin myös ihanan huomion, että nopeasti ajatellen kummallinen näyttely aktivoi ajatuksiani ja tunnelmia yllättävän paljon. Onneksi näyttely on Wäiskissä vielä koko elokuun ja osan syyskuun alkuakin, joten voin valita vuorokaudesta jonkin hiljaisen ajankohdan ja mennä syventämään/selkiyttämään tuntemuksiani.

 

Heikki Marila on turkulainen (syntynyt Lahdessa) taiteilija. Hänen nimensä tuli isosti tunnetuksi  vuoden 2014 Carnegie –palkinnon myötä.

 

”Carnegie Art Award

Carnegie Art Award on perustettu merkittävien pohjoismaisten taiteilijoiden tukemiseksi ja tämän päivän maalaustaiteen edistämiseksi. Tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran syksyllä 1998. Syksystä 2003 lähtien vuosittainen tapahtuma muuttui joka toinen vuosi toteutettavaksi. Tapahtumaan kuuluu neljä osaa: kiertonäyttely, näyttelystä koottu kirja, näyttelyn taiteilijoista kertova elokuva sekä palkinnot neljälle taiteilijalle.

Carnegie Art Award on suunnattu taiteilijoille, jotka ovat jonkun Pohjoismaan kansalaisia tai asuvat Pohjoismaissa. Myös aikaisemmin Carnegie Art Award -näyttelyyn osallistuneita taiteilijoita voidaan nimetä uudestaan.

Kaikki nimetyt taiteilijat on kutsuttu osallistumaan enintään viidellä taideteoksella Carnegie Art Awardin teosvalintaan. Edellytys on, että teokset on toteutettu kahden viime vuoden aikana, jotta näyttely heijastaisi pohjoismaisen maalaustaiteen nykytilaa.”

 

Heikki Marilalle palkinto tuli rehevistä kukkamaalauksista, yes, vaikuttavia, kyllä, niin teknisesti kuin tulkinnallisestikin. Siihen tulkintapuoleen Wanhalla Rouvalla ei ole enempää kykyä eikä haluakaan, mutta hyvännäköisiä ja monella muullakin tapaa kiinnostavia Marilan kukka-asetelmat ovat.

 

Wäiskin ko. näyttelykokonaisuus, Kukkia ja perkeleitä, on ajatuksia herättävä. Oli taustalla mitä tahansa, oli taiteilijalla jotain henkilökohtaista tai vain taiteellista syytä, niin tai näin, ainakin Wanhassa Rouvassa valtavan isot maalaukset herättivät mietintää. Se taas vaatii ainakin yhden uuden käynnin museossa. (Aaah, ihana Museokortti!)  Nyt sunnuntaina olin kuitenkin matkalla Tuulikin luo.

 

Ystäväni Tuulikki. Kun tulin vuosikymmeniä sitten Turkuun (johon olin rakastunut jo luokkaretkellä 14-vuotiaana), yksi työpaikkani oli Turun yliopiston hallintovirasto, silloinen nimitys rehtorinvirasto. Jostakin luentosalista oli muodostettu tila ja yksikkö, jossa neljän työntekijän voimin pidettiin kunnossa ja päivitettiin yliopiston henkilökunnan ansioluetteloita  l. nimikirjaa. Meiltä oli helppo tilata selkeä ja oikea tiedosto kun haluttiin tuoda esiin niin omia saavutuksia kuin erilaisten työsuhteiden kestoa jne. - Ihana työympäristö! Mutta ei siitä nyt enempää kuin että työhuoneemme yhdessä nurkassa istui Tuulikki ja Wanha Rouva (silloin nuorempana rouvana) toisessa..

 

Tuulikki on uskomattoman sinnikäs 90-vuotias yksineläjä. Jos hänestä aika jättää ennen Wanhaa Rouvaa, tulen olemaan eräiltä osin tyhjän päällä, sillä Tuulikki liittyy kiinteästi turkuelämäni alkuvuosiinkin, työelämä kun on niin vaikuttava asia. Yliopiston jälkeen Wanhalla Rouvalla tuli kaikenlaista muuta niin yksityisesti kuin uuden työelämäalueen kohdalla.

 

Musiikki ja muusikot syöksyivät elämääni konkreettisesti..Sydän

 

 

Marila-valokuvat erikseen, myöhemmin.

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

11.11 | 10:17

Mukavampi se on salissa istua 'jaktoilla' kuin bussiasemalla odottamassa sinne huitsin nevadaan melkein päätymistä. :)

...
20.08 | 12:22

Vuonna 1956 Suomen ooppera otti nimekseen Suomen Kansallisoopperan. Gooletin, kun jäi kaivertamaan 🤔

...
20.08 | 11:55

Minähän vain toistin papukaijan tavoin illan juontajaa.. en oo tarkistanut, mistä laskeminen on aloitettu..

...
20.08 | 11:50

Odotinkin jo tätä postausta 🤗. Kiitos! Muuten - eikö Kansallisooppera ole kuitenkin vähän vanhempi kuin 50v.?

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS