.. on esimerkiksi sitä, että kun pitkälti puolenyön jälkeen on ruvennut nukkumaan ja kun aamulla herää, voi lopuksi hyvillä mielin jäädä omassa rauhassa peiton mutkaan mietiskelemään edellisen päivän kuvallisia ja arkkitehtuurisia vaikutteita ja kuunnella samalla esimerkiksi Muistojen bulevardin kevyen musiikin muistoja Red sails in the sunset, Suurten uutisten päivä (= It's good news week), I love you because (Jim Reeves, laulu), Ti regalo gli occhi miei (Sulle silmäni annan) ja niin edelleen.

Kaikki Wanhan Rouvan aikaisemmat, heinäkuun kahdelle viimeiselle päivälle tehdyt suunnitelmat lensivät ulos ikkunasta torstaiaamuna, sillä takana oli Keskellä Viikkoa Kevyesti Helsingissä.

Amos Anderson taidemuseo. Jo paikkana harvinainen, entinen vauras yksityiskoti jossa pieteetillä säilytettyihin ja tyylikkäästi sisustettuihin tiloihin on sijoitettu hieno taidekokoelma.

Amos Valentin Anderson oli suomalainen liikemies, lehdenkustantaja, kansanedustaja ja mesenaatti eli taiteen tukija. Toimi vakuutusalan liikemiehenä, teollisuusyrittäjänä ja  talouslehtien kustantajana. Suurin lehdistä oli Hufvudstadsbladet, jonka päätoimittajana Anderson myös toimi 1922–1945.

Anderson omisti osuuksia kirjapainoista ja hankki kiinteistöjä Helsingin keskustasta nykyisestä Forumin korttelista ja sen liepeiltä. Hän tuki monia kulttuurin muotoja.  Anderson oli kansanedustaja (Ruotsalainen_kansanpuolue ) ja presidentin valitsijamies 1937, 1940 ja 1943. Hän lahjoitti Tamminiemi- huvilan presidentin asunnoksi.

Nyt Föreningen Konstsamfundet on rakentamassa (jos kaikki lupa-asiat järjestyvät) Lasipalatsiin ja Narinkkatorin alle uutta taidemuseota. En vielä tiedä, mitä mieltä asiasta olen. Sen kuitenkin tiedän, että AmosA:lla on käytävä useammin!

Keskiviikkopäivä oli aurinkoinen, se takasi Wanhalle Rouvalle museoissa väljät tilat, pääasiassa japanilaisia ja muita ulkomaalaisia turisteja kulki harvakseltaan taidetta ihailemassa.

AmosA:n jälkeen vuorossa oli Helsingin Taidehalli. Britti Julian Opie on esillä ensi kertaa Suomessa, pidin Opien töistä, joten sielläkin sain aikaa kulumaan – ja valokuvia otetuksi.  Taidehallin sivuilta esittelyä:  ”Julian Opien kädenjälki on yksi nykytaiteen tunnistettavimmista. Graafisesta kuvakielestään tunnetun taiteilijan näyttelyssä nähdään niin maalauksia, veistoksia kuin videoitakin.” - Juu, tunnistettavia olivat mutta enpä ollut koskaan ennen tiennyt taiteilijan nimeä..

Kiasma, sinne rupesi jo olemaan kiire! Ismo Kajanderin näyttely oli kokonaan näkemättä ja muita jo kerran katseltuja piti tavata/nähdä/kokea/tuntea uudestaan. Kiasmassakin sai nauttia auringonpaisteesta, ihanaa!

Olin ajatellut käydä S- tai K-ruokakaupassa ennen bussille menoa, mutta en jaksanut enää kävellä yhtään ylimääräistä metriä vaan laahustin suoraan Kamppiin ja lähestulkoon samantien bussiin. Illan viimeinen erikoispika Turkuun läksi 19.30. Taputin itseäni olkapäälle yli neljän (4) tunnin tiukasta kuntokävelystä.. jonka teho ehkä hiukan laimeni, kun Turussa koukkasin la-aseman Hesburgerin kautta hakemassa mega-aterian. (En kerro tarkemmin, mitä siinä on, ne jotka tietävät, tietävät, toiset tutustukoon..)

Päivää varjosti vain se että ystäväni, jonka kanssa monet, monet näyttelyt on yhdessä nähty, sai flunssakuumeen eikä päässyt mukaan tälle kierrokselle, joten urakoin kaikki elämykset yksin.

Aamulla venytellessäni sängyssä edellisen päivän kuvaelämykset pyörivät vielä mielessäni. Päivä kuitenkin kasasi niiden päälle muuta mietittävää, niin että en osaakaan enää  hehkuttaa. En muuta kuin että vielä, vielä pitää käydä imemässä vaikutelmia (ja valokuvia) muutamista jutuista ennen kuin tulee seuraavia ihmeteltäviä tilalle. Kiitos ja kumarrus uudelle Museokortille, joka jo nyt, kohta yhden käynnin jälkeen on ”maksanut itsensä takaisin” kahdessa kuukaudessa, vaikka eläkeläisten pääsymaksut ovat aina hiukan normaalia hintaa edullisemmatkin.