.. oli ja meni. Jos tuollaisen onnittelukortin (erillisessä oheiskuvassa) on joskus saanut, mieli pysyy iloisena vuosikymmenet.. eikö totta?
Ainakin Wanhalla Rouvalla.
Tämän kummallisen kesän aikana olen katsellut ulkomaisia lämpötiloja (esim. Aspen, Colorado, koko kuluneen viikon yli 20
plussalla..) vaiks ei nämä 15 lämpö(?)asteen kesäpäivät ihan kamalasti ole Wanhaa Rouvaa haitanneetkaan, kas kun eläkeläisen loma jatkuu jatkuu ja jatkuu..
Kuluneen
viikon ponnistus lienee kirje, jota olen vääntänyt kaukaiselle ystävättärelle. En vain oikein tiedä, mistä kirjoittaisin muuta kuin mitä blogissanikin olen vuodattanut. (Tietenkin ne pitäisi aina joskus lukeakin.
)
Toki elämä muttuu erilaiseksi viidessäkymmenessä (50) vuodessa, mutta ihan kokonaan en sitä suostuisi uskomaan. Kuulumisia välittäessäni
huomaan, että jossakin jotenkin elämä muttuu, jossakin ei.
Olen jonkin konsertin jälkeen tässä
blogipurkauksessani ihmetellyt ”voiko näin onnellinen olla” - ehkä useamminkin kuin yhdessä. Mutta kun ajattelen pitkää elettyä elämääni, mahtuuhan siihen
niin hyvää kuin huonoakin.
Vaan Wanha Rouvahan ei ole maailman napa (ihan totta!
), minun oma vointini on vain yksi osa lähielämääni. Enkä halua jämähtää koettuun huonoon oloon jos vain suinkin keksin jotain, millä pääsen siitä ohi.
Jos raportoin vain tässä ja nyt, se tarkoittaa vain sitä etten millään aina jaksa kirjoitella kaikista mielessäni pyörivistä ajatuksista ja kysymyksistä,
kun tässä virtuaalisessa yhteydenpidossa (?) vain niiltä saa kommentteja jotka muistavat lukea/ajatella/vastailla/kommentoida. Olemme siis edelleenkin bittiavaruudessa.
Kirje sinne jonnekin lähtee kyllä ensi viikolla, mutta en ole ollenkaan varma, onko siitä kenellekään mitään iloa. Pitäisikö
jättää siis lähettämättä? Muuttaako vuosien muovaama erilainen elämä, erilaiset olosuhteet, kokonaan meidät ihmisinä?