kalenteri

Kansainvälinen sananvapauden päivä..

.. oli 3.5.   Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10. tai 11. artikla. (Hesarin mukaan 10., lippiputtikokoisessa vihkosessani ”Perusoikeuteni Euroopan unionissa" 11.) Koskee siis meitä kaikkia ihmisiä. Mitä se sitten käytännössä tarkoittaa? Näin tavallisen näpyttelijän kannalta asiaan ei tule kiinnitettyä huomiota muutoin kuin tiettyjen ulkomaanuutisten kohdalla. Mutta kuka tietää, miten paljon esim. Suomenkin lehdistössä jää julkaisematta erilaisia mielipiteitä ja asioita, joita joku jossakin päättää siirtää sivuun esim.” tilanpuutteen” vuoksi.Vihainen

 

Ja tässä pääsenkin yhteen lempiaiheeseeni. Paikallisen urheilulehden sisältö ja ulkoasu. (No joo joo, eivät ole ihan kaikkia mielipidekirjoituksiani julkaisseet, mutta siitä ei nyt ole kysymys.) Narisen sitä, että lehdessä on maxikokoisia mainoksia ja minikokoisia asiajuttuja tai uutisia. (Paitsi tietenkin urheilusivuilla..)  Kirjoitetaan pääkaupunkiseudun teatteri- yms tapahtumista,  mutta huomattavasti vähemmän turkulaisista tai varsinaissuomalaisista ja niissä paikallisissa jutuissakin ovat valokuvat isompia kuin asiateksti.  Pienempien kuvien ja mainosten joukkoon mahtuisi enemmän myös monia mielipiteitä ja taustoittavia artikkeleita. - Mihin muuten kuivui Euroopan kulttuuripääkaupunki 2011:n vaikutus?

 

Aina välillä kuitenkin uutisoidaan paikallispolitiikan kiemuroita kohtuullisen laajalti. (Ja mitä kaikkea jääkään kertomatta..Järkyttynyt)

 

Tänään oli valokuvien kanssa esitelty vastavalitut Varsinais-Suomen kansanedustajat, viisi kysymystä kullekin:  perhesuhteet, kuuluuko ammattiliittoon, etu- tai kansalaisjärjestöön ja mikä on asema, millaisia omistuksia tai asemia yrityselämässä – ja onko auto ja jos on niin millainen.

 

Oli audia ja mersua ja volvoa ym paitsi Ville Niinistöllä, joka ilmoittaa että polkupyörä, joukkoliikenne, omat jalat, rullaluistimet ja mahdollisuus yhteiskäyttöautoon riittävät hänelle. Stefan Wallinin vastaus oli ”Käyttöautona Mercedes Benz ML350 vm. 2006”. Minkälaisia muita autoja hänellä on??Hämmentynyt

 

Järjestöt, joissa edustajat ovat jollakin tasolla mukana, ovat hyvin monenlaisia, eipä kerro edustajista oikein mitään. Lisäksi kansanedustajilta oli kysytty, mikä on tärkein Varsinais-Suomen asia, jossa aikovat valvoa maakunnan etua. TS:n mukaan vastauksissa esiintyi 58 asiaa. Lehti nostaa esiin mm. liikenteen (tunnin juna, teiden kunnostus) 22 vastausta, elinkeinoelämä 17, Itämeren vaalinta, uusiutuva energia ja muut ympäristöasiat 12 kertaa.  Ilkat Kantola (sd) ja Kanerva (kok) mainisevat - tämän jutun mukaan - ainoina koulutuksen.

 

KUKAAN ei mainitse kulttuuriaSurullinen. Kivat hei. Ei vieläkään tärpännyt, nimim. Pettynyt Äänestäjä.

 

Yle Ykkösellä oli maanantai-illan rauhoituksena Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla: Gustav Mahler Sinfonia nro 1 D-duuri ”Titaani” (joht. Hannu Lintu). Oli se ihana konsertti sekin..♥ Toisen osan kontrabassosoolon soitti sykähdyttävästi äänenjohtaja Kati Salovaara.

 

Tässä Areena-tärppi:Music smileys http://areena-v3.yle.fi/radio/2700935  Miksi juuri Jean Sibelius  nousi Suomen musiikkielämän kirkkaimmaksi tähdeksi? Millaisen perinnön hän jätti musiikkimaailmalle ja Suomelle?  -   Roman Schatzin vieraina ovat Radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestari Hannu Lintu ja musiikkitieteen tohtori Antti Vihinen.

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

28.05 | 10:32

Ketä häiritsee, ketä näköjään ei tuo mukanahyräileminen. Minä kuulun vaikeisiin tapauksiin. Hyminät ja hörppimiset sun muut häiritsevät vähän, joskus paljon.

...
21.05 | 13:04

Sitä on noissa kapellimestareissakin kaikenlaista ulkopartituurillista hörppijää ja viheltäjää. Tarttis tehrä jotain. Myötätuntoni on puolellasi.

...
05.05 | 23:11

Myöhästyneet syntymäpäiväonnittelut täältä! Siis "erään syntymäpäivän" vastikään viettäneelle seuralaiselle! Terv. Krooninen muuttolintu, konsertin missannut.

...
27.02 | 20:20

Juu kiitos muuten kyllä, mutku se Turun konserttisali on niin korva-epäystävällinen, etten voisi käydä kuuntelemassa niin antautuen kuin Musiikkitalossa.. ☺

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS