.. ja heilui kuin räsynukke
ja kotimatkalla 2,5 tunnin ajan vuoroin virnisti, vuoroin heilautti kädet naamalle..
”miltähän se näytti.."
Yllätyksien konsertti.
Ensimmäinen yllätys: miten kauan Soile
Isokoski onkaan ollut ”koko kansan rakastama” laulaja? (Jopa koko maailman rakastama, joku sanoisi.) Syntyi ystävänpäivänä vuonna 1957, ensikonsertti vuonna 1986. Wanha Rouva on nurjana sopraanolaulun kuulijana kaivannut
hänen esityksiinsä enemmän särmää, silo-suloinen laulu ei ole saattanut meikäläistä hurmoksiin
. Vaan näyttää siltä, että kun
Ms. Isokoski saa ympärilleen superbändin ja oikean kapellimestarin, niin johan irtoo!
Radion Sinfoniaorkesterin konsertissa Isokoski lauloi siis Sibeliusta, mm. Men min fågel märks dock icke ja Var det en dröm. Perinteisen pianonkilkutuksen oli korvannut tietenkin orkesteri
ja nyt Colin Matthewsin orkestroimana (myös kantaesityksiä!). Kyllä kelpasi kokonaisuus Wanhalle Rouvalle.
Ylimääräisenä
saimme Sibeliuksen ainoan itse orkestroiman kappaleen Arioso (?) – sali oli riemuissaan – ja myös laulajatar, joka harvinaisen suoraan ilmaisi ilonsa ja kiitoksensa myös kapellimestarille..
Konsertin aloitti kantaesitys (Ylen tilaus), Minna Leinosen sävellys Scatterings,
jännittävä, taidokas, salia hyvin virkistävästi käyttävä: parvilla oli kolme, ei kun neljä pienempää kokoonpanoa jotka sieltä huhuilivat ja vingahtelivat toisilleen ja lavalla musisoivalle orkesterille
16 minuutin ajan. MagicFinger piteli sävelten langat sormissaan ja yleisö oli erittäin innostunut kuulemastaan.
Wanha Rouva myöskin. - Anders Hillborgin Dreaming
Riverin muistan yhtenä esimerkkinä tällaisesta ”kolmiulotteisesta” musiikista. Ajatella, olen kuullut senkin jo kolme kertaa, eka kerran Avanti!n Suvisoitossa kymmenen (!) vuotta sitten.
Toinen yllätys: Kun konsertin päätösteos Wilhelm Stenhammarin sinfonia nro 2 g-molli oli
railakkaasti saatu maaliin, kapellimestari ilmoitti, että ”halusitte tai ette, meillä on vielä yksi ylimääräinen!” ja se oli niin täydellinen ja niin täydellisesti ajateltu konsertin päätös:
Nocturne Sibeliuksen näyttämömusiikista Belsassarin pidot, ihanat huilusoolot soitti orkesterin uusi soolohuilisti Yuki Koyama. Täydellistä, niin lintumaista☺..
Kolmas yllätys: illan sankari ilmaisi backstagella harvinaisen suoraan myös oman ilonsa.
Neljäs yllätys: Lemminkäinen pakoilee Wanhaa Rouvaa, mutta ”kyllä sä sen saat”, well,
Tampereen Tötteröön olisi sittenkin pitänyt majoittua kun Lemminkäinenkin oli Tampereella. Noh, yritän olla kärsivällinen. Ja toivon etten aiheuttanut rasitusvammoja kenenkään käsivarsiin.. (Yle
Teema torstaina 16.4. klo 19). Lemminkäistä♥ odotellessa voin tietenkin kuunnella ja katsoa tätä http://areena.yle.fi/tv/2418894.