Kadonnutta aikaa etsimässä, Jälleenlöydetty aika. Toista vuotta olen nyt urakoinut tätä Kadonneen ajan viimeistä osaa,
viime yönä pinnistin viimeiset sivut. Luulin jossakin vaiheessa etten ollut päässyt sitä kokonaan loppuun aikaisemmin, mutta merkintöjeni perusteella (huutomerkkejä! tekstin ympyröintejä!) olin kyllä sen aikoinaan
lukenut. Noin vuosina 2007/2008.
Proust ei todellakaan ole kirjailija jota kannattaa jatkuvasti
lukea yöllä, muuten aina jotain jää huomaamatta, mutta toisaalta, kun talo on hiljainen ja unessa (periaatteessa), me olemme kahden kesken, Marcel Proust ja minä. Hän
kertoo, pohdiskelee, minä kysyn ja ihmettelen että miten voikaan pukea elämää, tunnelmia, tapahtumia sanoiksi noin. Juuri noin. Sanat! – Ja eläkeläisellähän ei muuta olekaan kuin aikaa, esimerkiksi
yöllä lukemiseen.
Vai?
Jo
joskus aikaisemmin on mielessäni välähtänyt, että ”kolmas kerta toden sanoo”, tässäkin. Jos näen sen päivän, että kotini on suurinpiirtein ns. järjestyksessä, silloin istun
sohvaan tyynyjen keskelle, pistän Wagneria soimaan ja otan käsiini ensimmäisen, vuonna 1968 ilmestyneen suomenkielisen Proustin, ”Combray”, ja siitä nirvanasta minua saa hätyyttää pois vain eräs konserttisaleissa
vaikuttava musiikin taikasormi.
Ja rakkaat nuoret.
"Pitkät ajat menin varhain nukkumaan. Toisinaan silmäni kynttilän tuskin sammuttua
painuivat kiinni niin nopeasti etten ehtinyt edes ajatella: "Nyt minä nukahdan." Ja puoli tuntia myöhemmin heräsin siihen ajatukseen, että piti yrittää nukkua; - - - " Näin alkaa sarjan ensimmäinen osa.
Ihan väkisin innostaisi jatkamaan..
Viimeisen osan sivulta 412: "Kyllähän jos puhe on meidän sydämestämme, runoilija oli selvästi oikeassa puhuessaan ”salaperäisistä
langoista” jotka elämä katkoo. Mutta vielä enemmän totta on, että elämä kehrää kaiken aikaa uusia lankoja ihmisten ja tapahtumien välille, se antaa niiden mennä ristikkäin ja saattaa ottaa kaksikin
lankaa kerrallaan paksuntaakseen kudoksen, niin että menneisyytemme ohuimman kohdan ja kaikkien muiden kohtien välille muodostuu rikas muistojen verkko, jonka yhdyslangoista olemme vapaat valitsemaan.
Voi sanoa että jos yritin muistaa asiat sellaisina kuin ne olivat olleet enkä vain käyttänyt niitä alitajuisesti, jokainen asia jonka olin nyt käytössäni muuttanut
pelkäksi raaka-aineeksi oli ollut minulle aikoinaan elävä ja omalla persoonallisella tavallaan tärkeä."
"..elämä kehrää kaiken aikaa uusia lankoja ihmisten ja tapahtumien välille.." 
Viimeisessä osassa Proust käy läpi elämäänsä, tuttaviaan, ystäviään, pohtii alkamassa olevan suurteoksensa ehtimistä valmiiksi, hänen
terveytensä oli heikko (astma ym).
”Sillä kun on arvioitava
kulunutta aikaa, vain ensimmäinen askel tuntuu raskaalta. Ensin on vaikea kuvitella, että niin paljon aikaa on kulunut, mutta sen jälkeen on yhtä vaikea käsittää, ettei sitä ole kulunut enempää.”
Onko Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä tarkoitettukin vain meille, joilla on elämää
takana jo enemmän kuin edessä päin?
- Proust menehtyi 51-vuotiaana.
Wikipedia: Marcel Proustin hauta Père Lachaisessa Pariisissa