Itkeskelin eilen. Seurasin netissä streeminä lähetettyä RSO:n konserttia jossa 76-vuotias amerikkalainen kapellimestari
David Zinman irrotti orkesterista ja Mahlerin Kutosesta (Sinfonia nro 6, a-molli) jotain sellaista mitä ei usein pääse kuulemaan. Kun myöhemmin kuuntelen ja katson ohjelman Areenasta, voin omalta kohdaltani tarkistaa, miten tunnekuohuni jakautuvat
Mahlerin ja sen esittäjien välillä – jos siis voin. Oliko oma mieleni erityisen vastaanottavainen huikealle Mahler-tulkinnalle eilen? Useimmiten on. Miten musiikki voikaan olla niin valtavaa, niin vaikuttavaa, niin sydämen pohjalta kouraisevaa?
Ylen toimittaja vertasi kapellimestaria Paavo Berglundiin – aivan, olen samaa mieltä, mutta tunnen erään toisenkin suomalaisen, ns. nuoremman polven kapellimestarin jonka johtamistyylissä on paljon berglundmaisia piirteitä…
Tänään aivan vahingossa (?) avasin bookmarkeistani Arte LiveWebin http://liveweb.arte.tv/fr/cat/Classique/
ja oi voi ja voi, ylimpänä siellä minua kutsui
Leipzigin Gewandhausorkesterin ja kumppaneiden Tuomaskirkossa nauhoitettu
Matteus-passio… lienee niitä kaikkein autenttisimpia tulkintoja kuin mitä Bachin Matteuksesta voi olla? Ei minun tätä pitänyt ollenkaan ruveta seuraamaan (2 h 50 min), ajattelin vain jättää sen soimaan taustalle, mutta tässäpä nyt istun koneella, yritän
vangita jotain ajatuksiani ja koko ajan vilkuilen kuvallista ja taivaallisen musiikillista tarjontaa Leipzigista. Kyyneleet, ne eivät taaskaan kysyneet, saako tulla - passioilla (lue: Bachilla) on minuun sellainen vaikutus, muistan eräänkin Johannes-passion
Domissa vuonna 2006…
”Niin, Bach on sellaista…”
Äkkiseltään tuntuu siltä ettei tällaista tulkintaa voisi kokea missään muualla kuin pitkien Bach-perinteiden Saksassa ja autenttisella esityspaikalla? Ei ainakaan usein.
Juhlava katedraali antaa oikean ympäristön ja ajattoman arkkitehtuurin silmäniloa. Mielenkiintoinen asettelu: kuoro, orkesteri, solistit, kaikki urkuparvella, mutta katedraalihan on valtavankokoinen, omassa Domissamme
ei onnistuisi noin.
Esityksessä kaikkeen on kiinnitetty tarkkaa huomiota, solistit ovat huippuluokkaa joka ikinen
, ympäristö, orkesteri ja kuoro,
kaikki henkivät kunnioittavaa suhtautumista musiikkiin. Taidolla tehty TV-kuvaus tuo elävänä esiin kuulun poikakuoron, teksteihin ja musiikkiin sulautuvat solistit joita on hajautettu kuorojen keskelle, hienon johtajan, koko esityskoneiston. ”Partituurinlukija”
on osannut asiansa
, yksityiskohtien poiminnat ovat tarkat (esimerkiksi kontrabasso n. 2 h 10 min alusta) ja ne korostavat musiikkia elävästi. Tässä olisi erinomainen,
melkeinpä pakollinen oppitunti kaikille musiikki-TV-taltiointeja tekeville!
Tunnen suurta sympatiaa poikakuoron punottavaposkisia lapsia kohtaan, once in a lifetime –kokemus loistaa heistä. Solisteista evankelista ponnahti suosikkilistani kärkisijoille tämän esityksen ansiosta, toivottavasti
saan hänen nimensä lopputeksteistä - ja kyllä, hän on Wolfram Lattke. Loistava kontratenori
Stefan Kahle näyttää niin nuorelta kuin olisi juuri siirtynyt Tuomaskuorosta solistiksi, kuorosta joka muuten juhlii tänä vuonna 800-vuotisjuhliaan! Kapellimestarina Tuomaskanttori
Georg Christoph Biller. Orkesteria oli ilo myös katsella, ei näkynyt ainuttakaan kärsivää naamaa, otsaryppyä, alaspäin roikkuvaa suuta, päinvastoin, soittajista huokui levollinen (ja iloinenkin) tunnelma.
Itkupilli-elämysmatkailija on nyt tyytyväinen ettei ripsissä ollut vielä maskaraa… Ja kas kumma, kuin huomaamatta vierähti melkein kolme tuntia.
