En yleensä näe painajaisia. Silloinkin, kun elän unennäköjaksoja, unet eivät ole olleet mielestäni painajaisia vaikka joskus hyvinkin intensiivisiä.
Mutta viime yönä näin unta, jonka voin tulkita painjaiseksi, sillä se liittyy kiinteästi reaalielämään. Unessa piti hoitaa eräs asia sovittuun aikaan sovittuun paikkaan, ehkä ihan elintärkeäkin asia.
Sovitussa paikassa vuoroa odotellessani tapasin tuttujakin, tai ainakin sellaisia ihmisiä joiden kanssa syntyi helposti keskustelua, ohittelin jonossa muita, mutta sitten tajusin että olinkin unohtanut kotiin jotain minkä piti olla mukanani
juuri siellä.
Ei kun takaisin hakemaan sitä – ja loppua unesta en muistakaan.
Sen muistan, että herätessä olo oli aika huono.
Koko yö oli ollut katkonainen. Menin – tyhmä – ”ajoissa” nukkumaan, jo puoleltaöin, ajatellen että herään myös aikaisin aamulla ja puuhastelen
tämän päivän aikana kaikkea sitä mitä viikolla olisi pitänyt tehdä. No joo, heräsin eka kerran vajaan kolmen tunnin yöunen jälkeen, pakottauduin nukkumaan uudelleen, heräsin taas (viideltä?
kuudelta?), silmäilin sanomalehdet ja nukahdin. Kun oikeasti heräsin, en muista paljonko kello on ollut, mutta nyt kun naputtelen tätä, on jo keskipäivä.
Kuuntelin tässä taustalla Areenasta ohjelmaa Aamusydämellä, aiheena unettomuus http://areena.yle.fi/tv/2467077.
Makuuhuoneeni seinässä on Aarikan puinen pikku naulakko, jossa roikkuu kaikenlaista, muistoja minun mielestäni,
jonkun muun mielestä pölyn kerääjiä. Olemme oikeassa! Viereisessä naulakossa on lisää muistoja, mm. lapseni ensimmäiset nahkakengät (valkoiset vauvantossut) ja jotain muutakin ”entiseen elämään”
liittyvää.
Aarikan naulakon ovat vallanneet korut, riipukset joita olen joko saanut tai jopa itse hankkinut niinä vuosina kun vielä käytin sellaisia kaulassa roikkuvia –
nythän roikkuu itse kaula, joten mitään ylimääräistä en enää kaulan seutuvilla käytä.. Yksi riipuksista on Leviltä ostettu pieni Lapin noitarumpu, jotain harmaata metallia. Muistan, että
ostin sen suojatakseni itseäni arkielämässä riehuvalta työpaikkakiusaamiselta.. auttoiko vai ei, jää selvittämättä.
Levin ay-kurssit sinänsä olivat aika merkittäviä – mutta ne eivät kuulu tähän sen enempää kuin että Levi/Kittilä paikkakuntana taustalla
olen viime aikoina seurannut mielenkiinnolla Suomen Kuvalehden raportointia Kittilän kunnallishallinnon monimutkaisista kähmintäkuvioista. Vaan se onkin jo aivan toinen juttu.