Maaliskuun iduksen (15.3. vuonna 44 eaa Julius Caesar murhattiin) lehdissä tänä vuonna 2012 oli
kaksi minulle henkilökohtaista murheellista tietoa: runoilija Lassi Nummi on kuollut ja levykauppani lopettaa toimintansa – ainakin fyysisenä kauppaliikkeenä Hämeenkadulla ja ainakin näillä näkymin.
Juuri tänään olin suunnitellut meneväni hakemaan liikkeestä varaamani Dmitri Hvorostovskin Rahmaninov-levyn ja tilaamaan Brett Deania ja
Håkan Hardenbergerin Piazzollaa.
Jotkut tilanteet ja asiat jäävät pyörimään mieleen. Hardenbergerin Piazzolla-esitys
Oblivion takertui minuun tiukasti yli 3 vuotta sitten Esa-Pekka Salosen 50-vuotisbileiden juhlakonsertista Tukholman Berwald-hallista (en valitettavasti päässyt paikalle henk.koht.) Tallensin juhlasta tehdyn TV-ohjelman digiboksille, ja aina kun haluan
hyväntahtoista hupia ja korkeatasoisia musiikkiesityksiä samassa ohjelmassa, pistän kaksituntisen gaalan näkymään ja kuulumaan ja nauran Esa-Pekan ja yleisön ja orkesterin mukana. Ja kuuntelen Oblivionia henkeä pidätellen.
Lassi Nummi tuli elämääni vuonna 1989 Tampereen Sävel –kuorofestivaaleilla jossa esitettiin Leonid Bashmakovin Nummen runoelmaan säveltämä
Requiem. Myönnän, en muista teoksen esityksestä sen erikoisempaa, mutta käsiohjelmassa ollut kahdenkymmenenyhden runon kokonaisuus – sitä luin vuosikausia, usein ja yksin ja ääneen. Etsin sieltä runoa jopa omaa kuolinilmoitustanikin varten, mutta en
pystynyt tekemään lopullista valintaa. (Myöhemmin ehdolle on tullut eräs kohta Marcel Proustin
Kadonnutta aikaa etsimässä -kirjasarjan osasta Pakenija…)
”Kuoleman unessa
missä kaikki jotka rakastivat
tietävät kohtaavansa,
ikuisessa iltahämärässä
kun päivän helle on ohi,
ikuisessa aamuhämärässä
kun yön varjot irtoavat syleilystään,
ikuisessa päivänkoitossa –
anna meidän kohdata toisemme
sinussa
ja saada rauha
- meidän, jotka maan päällä rakastimme ja
pyrimme kohden toisiamme.
- meidän, jotka emme koskaan päässeet lähelle toisiamme
ja meidän, jotka elimme lähekkäin
toinen toistamme kaivaten. . .”
Kun yön varjot irtoavat, runo nro 10, jatkuu vielä pitkään. Kokoelman ensimmäinen, nro 1, on
De Profundis ja viimeinen 21:
Lux Aeterna.
"... Suuri kevät koittaa! Silloin kaikki puhkeaa viheriöimään,
silloin jokainen lehti on sana, jokainen puu on kieli
ja kaikki ne ylistävät sinua, ylistävät kevättä
ja aamun ikuista valoa."
Lux Aeterna.