Tarhapöllö
Tarhapöllö se oksallansa
oli niin viisas, viisas,
koska hän ei puhunut
mitään:
Suomessa sekin jo piisas!
Tarhapöllö se oksallansa
laululintuja kuulee,
makumestari olevansa
laulun maassa luulee.
Ystävät ympäri tarhapöllön
mietteensä
somasti sorvaa.
”Koska sulle ei ääntä suotu,
sulla on varmaan korvaa!” Suvi-illan
vieno tuuli…
Suvi-illan vieno tuuli
huokaa vuoren alta,
hongikon polkua hopeoipi
kuuhut taivahalta.
Hiljaa huojuu korven honka,
kaukana käkö kukkuu,
vaieten astuvi vaeltaja,
mielen murhe nukkuu.
Erotessa
Muistelen minä sinua:
satakielet soittelevat
yössäni hämärtyvässä.
Muistelet sinä minua:
lepinkäiset
lentelevät
pääsi päälle istumahan.
Muistelemme toisiamme:
kaksi kaunista kesällä,
kesälehti kolmantena.
Näin unta kesästä kerran
Näin unta kesästä kerran,
kuinka paistoi päivä Herran,
paistoi mulle, paistoi muille,
paistoi köyhänkin pihoille;
vihersi tuhannet virvet,
sinersi sataiset järvet,
iloitsi ihanat nummet,
tarinoivat metsän tammet,
puu puheli, kukka kuuli,
- köyhä sen todeksi luuli.
Luuli tullehen kesänsä,
aukaisi povensa auki,
suven hellän hellitellä,
ilman lintujen iloita –
vingahti
vihainen tuuli,
ulvahti salolla hukka,
taivas viskoi talven lunta,
kylä kylmiä sanoja.
En ma kerran sen perästä
ole nähnyt kesästä unta.
Ja nyt, Eino Leino sivuun ja William Shakespeare esiin:
”Kuka siellä” – ”Seis ja tunnussana!” – ”Kauan eläköön kuningas!”
Matka on alkamassa.
