Kuva kaapattu elokuvan nettimainoksesta - jos siis tulee näkyviin kuvana, ei numerosarjana..
Noin kolme ja puoli tuntia. Vanhahtavaa, nopeasti puhuttua englanninenglantia, englanniksi tekstitettynä. Tekstitys häiritsi alussa, kunnes opin ohittamaan sen, sillä
puheesta ja puheen ja näyttelemisen yhteisvaikutuksesta ymmärsi paljon enemmän kun vain seurasi uskomattoman hyviä näyttelijäsuorituksia ja kuunteli, nappasi kiinni sen minkä kykeni. Simon Russel Beale Learina eli
osaansa vallan sokaisemana, narsistisena, ja myöhemmin mieleltään murenevana vanhenevana kuninkaana. Juonittelua oli hänen ympärillään kyllä niin runsaasti että ei ihmekään, jos persoona hajosi.. (Lewyn
tauti, sen määritelmän olen jossakin nähnyt vilahtavan Learia selittävänä, taudin syntymekanismia ei tunneta.) Pääosan esittäjä, 53-vuotias Russel Beale oli henkilögallerian vaikuttavin persoona,
vaikka kokoelmassa ei heikkoja tyyppejä ollutkaan. Minun mielestäni. (Voidakseen koota kaikki tämän esityksen synnyttämät ajatukset yksi katsominen ei maallikolle ihan riitä, taas kerran.)
Simon Russel Beale vanhenee kovasta ja korskeasta itsevaltiaasta mieleltään ailahtelevaksi vanhukseksi
esityksen aikana, hän panee itsensä likoon estottomasti ja kokonaan. Meno ja vauhti näytelmässä on kova, lopussa ruumiita on pitkin ja poikin näyttämöä. Aika oli julmaa ja toiminta raakaa.
Näyttämöllä tehdään monta mielenkiintoista roolia, yhtenä esimerkkinä vaikkapa Edgar, Glouchesterin herttuan poika (Tom Brooke). Pitää vaikean roolinsa kasassa
kaikkien vaiheiden läpi. Persoona kasvaa ja muuttuu. Tässä tuli taas bonuksena elokuvatun esityksen hienous, näyttelijöiden kasvot, ilmeiden kertomat tunteet – sellaista tavallisessa teatterikatsomossa ei oikeastaan pääse
näkemään. (Veljekset menivät Wanhalta Rouvalta vähän sekaisin, nimi korjattu nyt 6.5.)
Jos tässä nyt änkytänkin, yritän vain
koota itselleni yhteen nippuun monitahoisen näytelmän synnyttämiä tunnelmia. Sen ainakin tiedän, että konkreettinen, henkilökohtainen kiinnostukseni Shakespearen raskaampiin teksteihin lisääntyi taas. Parempi
myöhään kuin ei milloinkaan? Luulisin. Sonetit kun ovat jotain aivan muuta.. Näitä juttuja ei lueta kuin pokkari-dekkareita, tekstissä sanoilla ja sanojen järjestyksellä
on varmasti sellainen merkitys että.. en oikein malttaisi odottaa että voisin ruveta niillä täyttämään kaiket koti-illat.
YouTubessa on keskusteluja joissa näyttelijät ruotivat Lontoon National Theatren Lear-esitystä. Loistavaa! https://www.youtube.com/watch?v=xgXM0b6PaHw,
https://www.youtube.com/watch?v=IV7KFy8I39w
ja https://www.youtube.com/watch?v=MhgIhN_3mMk.
Tämän esityksen teatterilavalle ohjasi Sam Mendes. - Kunhan ehdin syventyä, videokeskusteluista saanen sitä tukea jota elokuvateatterin näytelmän
nopeassa tempossa jäin omassa riittämättömyydessäni kaipaamaan, toista esitystä King Learista ei eilisen jälkeen enää ollut.
Illan oheishuomio:
pienehkö teatterisali on viihtyisä. Nykyisissä elokuvateattereissa on moderni tekniikka, sen teho koettiin myös eilen, kun Learissa raivosi luonnonvoimien(kin) myrsky tai – koska näytelmän tapahtumaympäristönä
oli kasvoton sotilasdiktatuuri – kun sodan äänet, kuten pommikoneiden jyrinä ja ujellus kuuluivat joka puolella, olimme keskellä niitä tapahtumia, mutta saliin ei satanut vettä eikä pommeja tullut niskaan. Me
olimme turvassa ja vangitsevan esityksen takia unohdimme 
oikeassa maailmassa tälläkin hetkellä tapahtuvat tragediat.
Nämä henkilöt olivat varmaan nähneet esityksen useammin kuin kerran, ainakin ovat ammattiarvioijia: http://www.newstatesman.com/2014/02/no-laughing-matter-king-lear , http://www.nytimes.com/2014/01/27/theater/king-lear-on-an-epic-scale-starring-simon-russell-beale.html?_r=0.
Olin viettänyt mukavan päivän, noin 5 tuntia, espoolaisen
ystävättäreni kanssa, ahmimme vatsamme täyteen pizzaa ja jäätelöä, keskusteltiin asioista, katsastettiin torinreunan tavaratalon tarjontaa, ja epäilimme että Wanha Rouva nukahtaa illalla lämpöisessä
ja pimeässä elokuvateatterissa King Learin aikana. Mutta yllätys yllätys! ei huomioita ainakaan pidemmistä unijaksoista..
Hyvä maanantaipäivä.
Tosin kuulin myöhemmin, että ei kaikilla.