kalenteri

Tipattomat tunnelmat Tampesterista

”Ajattelepa tätä. Aina kun nostat lasiasi, se nousee pieneen skoolaukseen paremman maailman puolesta. Juuri parhaillaan tuet nimittäin esimerkiksi Suomen Mielenterveysseuraa ja sen kaltaisia hienoja asioita, joihin tämän Kanresta-ravintolamme koko tuotto menee.”    Ei ollut drinkkilasia, oli kahvikuppi sillä paperialustalla josta tuo teksti on poimittu.

Paikka Tampere-talon Fuuga.



Harvoin minun on ollut niin vaikea muodostaa mielipidettäni jostakin esityksestä kuin viime sunnuntain Tannhäuserista, jota olin odottanut. Odotuksen syitä oli kolme: Wagner, Lintu ja Suovanen, Wagner ja Lintu tasaveroisesti. Siitä, kun viimeksi olin ollut Tampere-talossa oopperaa katsomassa, oli kulunut jo 20 vuotta enkä muistanutkaan, miten hankalat talon istuimet ovat tällaiselle pätkälle oopperaesityksessä: korkeat selkänojat itsessään rajoittavat näkyvyyttä vaikka ei edessä istuisikaan pitkä tai muuten kookas ihminen. Ja oopperahan on mitä suurimmassa määrin audiovisuaalinen tapahtuma.



Ei alkanut hyvin. JärkyttynytPutosin tuolin uumeniin ja verenpaine nousi… Olin oopperamatkan järjestäjältä toivonut paikkaa vasemmalta (tietyistä syistä!) ja olin saanut paikan oikeasta reunasta… Mutta kun kapellimestari loikkasi korokkeelleen ja musiikki alkoi, otin rennon asennon ja antauduin. Pitkän alkusoiton aikana näyttämön hehkuvan punaiseen esirippuun heijastettiin lemmekästä tekstiä, sen lukeminen – jos sitä yritti – oli vaikeaa koska esiripun kangas aaltoili ja valot muodostivat kuviota sen tekstin alle, suomennos roikkui katonrajassa. Ei siis lukemista, vain katselua ja kuuntelua.



Kun esiripussa olleet otteet Korkeasta veisusta sekä ohjaaja Kiljusen aatoksista  sammuivat ja esirippu avattiin, räiskähti silmille punainen lavastus jonka oli tarkoitus kuvata Venusvuorta (toisissa käännöksissä Venusberg on Venuskukkula…). Siitä alkoi epätasainen ja mietityttävä tulkinta ritari Tannhäuserista, maakreivistä, pyhiinvaeltajista, kilteistä ja pahoista tytöistä/naisista, kilpalaulannasta jonka tarkoitus on a) osoittaa minnelaulajien paremmuus tai/ja  b) hurmata maakreivin puhtoistakin puhtoisin sukulaisneito Elisabeth joka ei ainakaan julkisesti tiedä miesten haluista yhtään mitään…  



En todellakaan aio selostaa koko kolmituntisen teoksen juonta tämän enempää, sitä mieltä olen kuitenkin että minun oopperavarastossani tämä ooppera on yksi niitä joiden näyttämöllinen modernisointi olisi tehtävä todella varovasti ja tyylikkäästi, monestakin syystä.  Nyt ohjaaja oli yrittänyt saada kovin monta tasoa näkyviin yhtä aikaa. Kuka muuten on määrännyt että modernisoidussa oopperassa lavastuksen ja puvustuksen täytyy olla myös pääosin rumaa?Hämmentynyt Kansallisoopperan Julius Caesarin näyttämön ilmava väljyys tuli väkisinkin mieleen  positiivisena toteutuksena, negatiivisena taas Merikannon Juha.



Kaiken häiritsevän oheisen vuoksi tämä toteutus pitäisi nähdä ja kuulla toisenkin kerran, varsinkin kun minulle arvotussa huonossa paikassa oli helppo kiinnittää huomiota kaikenlaisiin seikkoihin jotka ehkä paraatipaikalla olisi voinut sivuuttaa. Ensimmäisen väliajan jälkeen siirryinkin istumaan aivan eteen ykkösrivillle. Siinä ei kukaan ainakaan ollut edessä ja siitä voi tervehtiä orkesterin tuttuja ja seurata kapellimestarin hienoa työskentelyä, niin tarkkaa ja niin vähin elein laulajille osoitettiin sisääntulot ja niin suurin elein innostettiin orkesteria suuriin volyymeihin ja napakasti hiljennettiin pianissimoihin! Kysyin jälkeen päin pariltakin muusikolta, millaista oli soittaa oopperaa, molemmat kiittivät Hannua "jonka johdolla se oli niin hienoa”...Hymyilevä  Niinpä.



Tannhäuserin solistit olivat sitä mitä ”oikeat” kriitikotkin ovat lehtiin kirjoitelleet, naiset loistivat, miehistä kiitokset bassolle, muutamille pikkuroolien esittäjille ja baritonille varsinkin siinä Wolframin laulussa iltatähdelle. Sankaritenori oli surkea. Mahtoi hänelläkin olla tuskaa laulaa nimiroolia ja vetää osaansa ja olla näyttämöllä melkein koko ajan, laulaa kuin peruna kurkussa… Oi voi ja voi kun ajattelen että jos Tannhäuserina olisi ollut Jonas Kaufmann!!!!! - Oopperan  lopussa, olikohan lyhyiden aplodien syy esityksessä vai yleisössä? Olen tottunut useampiin kiitoskumarruksiin, ns. huonommissakin (makuasioita!) teoksissa. Hm.Hehe



Backstagella minulla oli ilo tavata juuri ne henkilöt, jotka halusinkin tavata ja joita halusin kiittää Sydänja muutama muukin joiden tapaaminen aiheutti mielihyvää, sinne kipaiseminen onnistuu nopeimmin jos istuu vasemmalla permannon tietyillä riveillä…



Summa summarum: live-Wagner innostaa minua aina kaivamaan esiin omat W-levytykset ja soittelemaan niitä, niin nytkin, olohuoneeni pöydällä pönöttää jonkinmoinen pino - mutta Wagnerit vasta sitten kun on soitettu tarpeeksi monta ihailevaa kertaa Tampere Filharmonian Uljas Pulkkis -levyä, jolla on niin kuvaava nimikin, Tales of Joy Passion and Love, solisteina pohojalaassyntyynen Kari Kriikku, hyvä-ääninen baritoni Gabriel Suovanen ja puikoissa Hannu Lintu. Hieno levy!HymyileväCoolCool

 

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

20.08 | 12:22

Vuonna 1956 Suomen ooppera otti nimekseen Suomen Kansallisoopperan. Gooletin, kun jäi kaivertamaan 🤔

...
20.08 | 11:55

Minähän vain toistin papukaijan tavoin illan juontajaa.. en oo tarkistanut, mistä laskeminen on aloitettu..

...
20.08 | 11:50

Odotinkin jo tätä postausta 🤗. Kiitos! Muuten - eikö Kansallisooppera ole kuitenkin vähän vanhempi kuin 50v.?

...
28.05 | 10:32

Ketä häiritsee, ketä näköjään ei tuo mukanahyräileminen. Minä kuulun vaikeisiin tapauksiin. Hyminät ja hörppimiset sun muut häiritsevät vähän, joskus paljon.

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS