kalenteri

Musiikkikritiikki, ikuinen aihe - loputon suo

Olen  taas lukenut sanomalehtiä, niitä kahta joita tilaan, kurkistin erääseen nettilehteenkin. Oikein voimakkaasti nousi mieleeni kysymys, keitä varten musiikkiesitysten arvioita kirjoitetaan? Miten kirjoitusten tyyli/tyylittömyys liittyy lehden muuhun linjaan? Onko suurissa urheilulehdissä samantekevää, mitä ja miten joku esittelee tilaisuuden, kunhan nyt vain on jotain? Esimerkki:

"100 tuoreinta, - - -, Kotimaa, Ulkomaat, Talous, Urheilu, Viihde, Kulttuuri, Kirjat, Autot, Ruoka, Terveys/Seksi, Pääkirjoitukset"

Olen poistanut tuosta nettilehden otsikkoluettelosta yhden kohdan, joka liittyy paikallisuuteen, mutta huom: kulttuuriotsikon alta löytyy niin klassinen kuin pop/rock-musiikkikin, mutta kirjat saavat ihan oman osaston. Se toinenkin urheilulehti kyllä korostaa paperilehdessä kirjallisuutta niin, että joskus se aiheuttaa vastareaktion kirjoja kohtaan…Surullinen mikä ei liene ollut tarkoitus? Ja nettilehdestä kulttuuri löytyy jostakin – jos löytyy.

 

 

Tulee usein mieleen, että esityksistä pitäisi olla kahdet erilaiset arviot: yhtenä mielipiteenä kun saattaa olla esim. sellainen musiikkitiedettä opiskelevan/opettavan kirjoittajan, joka hallitsee ja haluaa käyttää monimutkaisia erikoistermejä joita sujuvasti tulkitsee vain toinen teoreetikko. Siltä sektorilta olen nähnyt myös karmean ”lyttäyksen” jonka taustalta löysin - arvioijan nimeä hiukan raaputtamalla - henkilön oman, tutkimukseen liittyvän kissanhännännoston (pianistin istuma-asennon vaikutus tulkintaan… kuuluiko konserttiarvioon?)Vihainen Arghhh!

 

 

Suora esimerkkilainaus: ”- - - vihitty sinfonisen kollektiivin latenttiin kreatiivisuuteen. - - - soiviin ketjureaktioihin, musiikkimyriasmien myrskyissä kaiken kokeneen lohikäärmeensielun karkkisvengaavaan kelailuun…”  Tiedän, että tässä on suoria ja kätkettyjäkin viittauksia kohteena olevaan henkilöön, osin oivaltaviakin, mutta ajatellen tulevia sinfoniakonsertteja, onko tuo omiaan täyttämään niitä 4-6 tyhjää riviä lavan edestä? Olisin itse siirtänyt tuollaisen tekstin jonnekin alan lehteen ja nettisivuille sanasaivartelujen luvattuun maahan, missä taituruudelle olisi annettu asianmukaisen arvostus...

 

 

Samaan vaihtoehto 1 -ryhmään mielestäni kuuluvat sellaiset kriitikot, joiden kirjoituksista paistaa leipääntyminen monikymmenvuotiseen omaan työhön. Vain joku ulkomainen erikoisuus saattaa heillä tuoda pintaan jonkinlaista tunnettakin ja tuntemuksia, muulloin tosi harvoin uskalletaan innostua tai raivostua, eritellään vain historiaa, vertaillaan teoksen muualla tapahtuneita toteutuksia, analysoidaan arvioitavan esityksen yksityiskohtia, ohimennen ehkä nostetaan esille muutama senkertaisen tuotannon nimi. Ja lopetetaan pitkä arvio negatiiviseen loppulauseeseen tai toisinaan juttu jopa aloitetaan yleismoitteella.Järkyttynyt

 

 

MITÄ tuollaiset teoreettiset arviot palvelevat? Tässä tulee mieleen taas ne lehtien yleiset linjat.  Kun ”kuuluu olla” sitä kulttuuriakin, ei ole väliä, synnyttävätkö julkaistut kritiikit kiinnostusta esityksiä kohtaan ja kannustavatko ne epävarmoja katsojia menemään mukaan ja muodostamaan ihan omat mielipiteensä? Ai niin, eihän urheilulehdissä taidakaan olla tärkeää, saavatko orkesterit ja oopperat uusia katsojia/kuulijoita, meillähän on ministerinkin tehtävä yhdistetty kulttuurista ja urheilusta!



Oman mielipiteensä - joka jokainen kritiikki on - voisi tuoda esille, en oikein löydä sopivaa sanaa, ehkä pyöreämmin?  siis yhtenä osana kirjoitusta. Ennakkotutustuminen materiaaliin, oopperasta esim. libreton lukemiseen ja kokonaisuuden hahmottamiseen levyjä kuuntelemalla voisi auttaa ja poistaa pelkän luettelomaisuuden. Vai?

 

 

Toinen tapa olisi antaa samaan aikaan samassa lehdessä (sarja ammattilaiset ja sarja maallikot!) puheenvuoro sellaisille kuulijoille, jotka tuntevat esityksen itsessään, mielessään, sielussaan, ehkä muistoissaan yhdistävät johonkin muuhun elämykseen, sellaisille, jotka ovat ensimmäisiä kertoja mukana tai ovat olleet vuosikymmenet, jotka ehkä haluavat sanoa vain että soitettiin/laulettiin hyvin/huonosti, ei kolahtanut/kolahti, unohdin heti, jäi kytemään ajatuksiin, haluan kuulla uudelleen kun en oikein saanut kiinni eka kerrasta, herätti uteliaisuutta jne jne.

 

 

Esimerkiksi Kansallisoopperan Julius Caesarin saamat ristiriitaiset arvostelut herättivät oman uteliaisuuteni myös siksi että halusin muodostaa oman mielipiteeni,  ja onneksi voinkin katsoa ja kuunnella kokonaisuutta avoimin mielin. Tänään olen lukenut Tampereen Tannhäuserista koululaismaisen kirjoituksen ja toisen, valikoivan ja erittelevän arvion. Omat tunnelmani koen huomenna. Enkä ikinä haluaisi niitä eritellä sanomalehdissä, edes palkkiosta...SilmäniskuLeveä hymy

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

20.08 | 12:22

Vuonna 1956 Suomen ooppera otti nimekseen Suomen Kansallisoopperan. Gooletin, kun jäi kaivertamaan 🤔

...
20.08 | 11:55

Minähän vain toistin papukaijan tavoin illan juontajaa.. en oo tarkistanut, mistä laskeminen on aloitettu..

...
20.08 | 11:50

Odotinkin jo tätä postausta 🤗. Kiitos! Muuten - eikö Kansallisooppera ole kuitenkin vähän vanhempi kuin 50v.?

...
28.05 | 10:32

Ketä häiritsee, ketä näköjään ei tuo mukanahyräileminen. Minä kuulun vaikeisiin tapauksiin. Hyminät ja hörppimiset sun muut häiritsevät vähän, joskus paljon.

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS