Heräsin lauantaiaamuun jo viideltä, ihan itsekseni, ilman herätyskellon pirinää. Hm. Teki mieli kääntää kylkeä ja vetää peittoa ympärille tiukemmin
ja yrittää saada uudelleen kiinni unesta
, mutta koska alkamassa oli päivä jolloin on lähdettävä
kauppaan ja täydennettävä hengissäpysymisvarastoja, ajattelin että no, haenpa lehdet ja siitä se päivä sitten alkaa. Kerrankin olen liikkeellä ajoissa.
Kerätessäni
lehtiä eteisen lattialta rupesin kuulostelemaan, mitä epämääräistä ääntä portaikosta kuuluu, talo kun muuten on hiirenhiljainen. Vieläkö se lehdenjakaja nyhjää rapussa, yleensähän
meille tulevat aamun aviisit viimeistään kolmelta. Käytävävalokin paistoi kirkkaana, ovisilmästä se näkyi, remontin uutuus: automaattisesti liikkeeseen reagoiva valaistus! Uteliaisuus heräsi, miksi se valo oli niin
kirkas vaikka ei portaissa kuljettukaan? Venytin aamu-unista, lyhyttä (154 cm) kroppaani ja kurkistin ovisilmästä. JOKU NUOKKUI PORTAISSA.
Ylempänä näkyi jotain, ikään kuin vaatekappale, takkiko? Alempana, siinä mutkassa josta portaikko kääntyy alaspäin, siinä istui joku kaiteeseen nojaten. Hahmo kasassa. Nukkuiko? Ei metelöinyt,
liikehti ilmeisesti hiukan niin että syntyi pientä, kahisevaa ääntä.
Tässä vaiheessa pulssini rupesi hakkaamaan ja hengitys melkein pysähtyi. Alitajunnasta nousivat
pintaan parin vuoden takaiset yölliset kauhun hetket 
kun kerroksessamme, portaikossa ja ovissa, häiriköitiin niin että
tarvittiin poliisia tilanteen rauhoittamiseksi. Siitä tilanteesta (jouduin soittamaan hälytyskeskukseen ja menemään alas avaamaan poliiseille oven) jäi sellaiset vauriot, että vieläkin säpsähdän rajusti, kun
jostakin kuuluu äkkinäisiä, kovia ääniä joille ei heti näy selitystä. 
Jätin makuuhuoneen oven raolleen, mutta menin sänkyyn lukemaan lehtiä, tai siis silmäilemään, eipä niissä varsinaisia uutisia ollutkaan ja jos olisi ollut, en olisi pystynyt keskittymään.
Paikallinen urheilulehti harrastaa edelleenkin isoja valokuvia, isoja kaupallisia mainoksia ja pieniä uutisjuttuja, siinä toisessa oli suurin osa (pienemmässä formaatissa) niitä uutisia jotka olin lukenut netistä jo edellisiltana.
Asiatarjonta oli lehdissä jotenkin yksipuolista. Oliko toimittajien aikaa syönyt olympialaisten seuraaminen?
Jossakin välissä mystinen mytty takkeineen oli häipynyt portaikosta. Olinko herännyt ääneen jonka hän kenties oli aiheuttanut kompuroidessaan portaissa?
Lähes ainoa asia, josta olen ollut piinallisessa remontissamme iloinen, on tuo automaattisesti syttyvä kirkas valaistus
. Kun tulen öisin itäisestä pääkaupungista konsertti- tai oopperamatkalta kotiin, on ihan mukavaa, kun valo tervehtii tulijaa jo ulko-ovella.
Mutta entä jos joku muukin on rapussa
tervehtimässä? Miten tuo tämän aamun hahmo oli päässyt sisään? Ovet ovat lukossa
eikä sitä entisenlaista ovikoodiakaan enää ole käytössä, on vain ovipuhelimet. Yläkerroksissakaan ei nyt eilen illalla ja/tai yöllä ollut äänekkäitä bileitä, joista olisi voinut kuvitella
jonkun väsähtäneen vieraan poistuneen ja uupuneen matkalla.
Nyt, tässä portaikon mysteerimyttyä ihmetellessäni aamu onkin vierähtänyt pitkälle, suhmurainen
sumu näyttää olevan vallitseva olotila ulkona. Joku huoltohenkilö kiertää katuja keltaisella traktorilla harjaten pois kaduille levitettyä hiekkaa, taitaa siis helmikuun 22. päivän säätila olla plussalla.