kalenteri

Eipä uskoisi, että..

.. siivoskelen täällä valtavan rojukasan keskellä (lue: remontin sekoittamassa kodissani)! ei siis uskoisi kun mistään sitä ei huomaa. 

Joka puolella pölyä nostattavista paperikasoista osui käteeni erään lääkärikeskuksen mainoslehdestä talteen ottamani tutun lääkärin pakina jonka otsikko on ”Ystävällisyys luo terveyttä”.  En ole tullut merkinneeksi päivämäärää, koska juttu on julkaistu, keltaisella yliviivaustussilla olen korostanut asioita jotka ovat olleet mielestäni muistamisen arvoisia.Cool

En aio kopioida tähän koko kirjoitusta, mutta jotakin. Koskettaa Wanhaa Rouvaa läheisesti edelleenkin, vaikka juttu on jo vanha.
Se alkaa sanoilla ”Toiset ihmiset ovat meille tärkeitä. Tarvitsemme toisiamme selvitäksemme jokapäiväisestä elämästä.”

- - - ”Peräti kolmasosa suomalaisista asuu yksinään. Vaikkei yksin asuminen välttämättä tarkoita yksinäisyyttä, vaara on kuitenkin olemassa. Yksinäisyyden ja siihen liittyvän masennuksen parasta ehkäisyä on keskustelu toisen ihmisen kanssa. Ja erityisesti sellainen keskustelu, jonka jälkeen tuntee mielihyvää ja kokee saaneensa voimaa. Erään tutkimuksen mukaan jo 10 minuutin mukava puhelinkeskustelu vastaa terveysvaikutuksiltaan lyhyttä kävelylenkkiä.”Hehe


- - - ”Tutkimusten mukaan menneiden muisteleminen laskee stressihormonien tasoja. Ja stressin helpottaessa elimistön kuluminen vähenee. - - - Mielihyvän myötä ihminen saa uutta energiaa. Mielihyvää tuottavan kanssakäymisen edellytys on, että osoitamme toisillemme kunnioitusta. Muistan potilaan, joka kertoi olevansa hyvällä tuulella. Syynä oli se, että hänen pitkäaikainen naapurinsa, joka ei koskaan aikaisemmin ollut tervehtinyt, oli aamulla sanonut hänelle ”hyvää huomenta”.Leveä hymy

Tämä lääkäri madalsi ainakin meikäläisen verenpainetta ja stressin tasoa, sillä hänellä oli aina aikaa pysähtyä keskustelemaan ja kuuntelemaan, jossakin sattumalta tavatessamme. Hyvin hän on yhteiskunnassa edennyt, ehtiikö enää tehdä tutkimusta tai pitää potilasvastaanottoa..Hämmentynyt


* * * Itse tein tämän päivän "kävelylenkin" äsken..{#smileys123.tonqueout}

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.

espoolainen ystäväsi | Vastaa 03.12.2013 18.58

Kiitti kaveri "kävelyretkestä"

Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

14.12 | 20:42

Tulipa onnellinen olo kuvakusesta ja muutamista levytysuutisista.

...
08.12 | 16:23

Kiitos vielä Ystävä mahtavasta upeasta konserttielämyksestä!

...
31.10 | 18:41

..

...
31.10 | 18:34

Meillä käännetään yksi 'pääkello' aikaan, loput saa kuka haluaa ja jaksaa, käännellä. Mutta autoni kello on aina mukamasjoajassa. Ei ole myöhästyisen vaaraa.

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS