.. onnen kätkeköön, riimitteli Eino Leino aikoinaan. Tuo erittäin tuttu ja tunnettu juttu ei siis ole mikään raamatunlause tai direktiivi, huom.
Wanha
Rouva oli taas konsertissa, kas kummaa. Samalle ja seuraavalle illalle kasaantui yhtäkkiä useita tilaisuuksia, siis arpomaan! Ei liene yllättävää että RSO-Groh-Lintu/Melartin-Hindemith-Sibelius
tuli valituksi keskiviikkona, torstai on pyhitetty toipumiselle ja ilta torstaisen konsertin TV-lähetykselle, samppanjalle ja Mövenpickille.
Olin arponut aivan oikein, menin siis henkilökohtaisesti paikan päälle jo keskiviikkona
ja jätin torstain lipun käyttämättä. Televisio hillitsee esitystä ehkä turhan paljon, minun makuuni.. edellinen ilta tuplakonserteissa on ”perhejuhlaa”
. Tämä oli tänä syksynä jo toinen tällainen kokemukseni.
Tänään televisiokonsertin jälkipuheessa Taideyliopiston rehtori Tiina Rosenberg käytti
viisaita sanoja mm. siitä että (mistä Wanha Rouvakin aina saarnaa
) on oltava paikan päällä kuulemassa
jotta musiikista saa parhaan kokemuksen. Rosenberg on selvästi ihminen paikallaan, taideyliopiston pomona, rauhallisesti hän kiteytti muutamaan lauseeseen ajatuksensa musiikin kuuntelusta ja omasta kokemuksestaan tänä iltana, myös
Taideyliopiston tehtävästä ja sen mahdollisuuksista.
Olin kuullut eräältä tutulta, joka nykyään myös toimii tuossa taideyliopistossa,
että Rosenberg on fiksu ihminen, tänään ihan lyhyetkin puheenvuorot vahvistivat sitä. Opetus- ja kulttuuriministeriön yli- joku? käytti jo huomattavasti epämääräisempää byrokraattikieltä
vaikka olikin joskus nuorena opiskellut pianonsoittoa ja nykyisin kuljettanut lapsiaan kuoro(?)harrastuksen parissa – politiikan virkamies siis. Ei kertonut konserttikokemuksistaan Musiikkitalossa, ilmeisesti niitä ei suuremmalti ollut? Onneksi
sai nyt rautaisannoksen loisteliasta musiikkikulttuuria!
Mutta sitten: en kerrokaan konsertista yhtään mitään
enempää, siis lepo! kaikki te ystäväni jotka ette oikein jaksa innostua näistä säveltäjä-, solisti- ym vuodatuksistani.
Sitä paitsi, kell’ onni on se onnen kätkeköön. Eilinen ilta oli sellainen että ”siitä ei puhuta”, kun ei voi kertoa kaikkea sillä sanat eivät riitä ja/tai
sanat ovat liikaa. Eilisillan vaikutuksen olen saanut kokea itsessäni tänään rauhallisuutena, iloisuutena, ihmetyksenä että miten voikaan musiikki kaikkine oheisineen vaikuttaa näin. Jälleen kerran.
Paluumatka oli taas sarjassa Kuljettajat näkötestiin! kun 80 km:n nopeusrajoitusalueella paahdetaan koko matkan satasta,
ja tieosuuskin oli vielä sellainen että niitä hirvivaara-merkkejä oli tien sivussa tasaiseen tahtiin. 
Tämä
muuten ihan mukava ja ihan hyvin ajanut kuljettaja jätti ottamatta matkustajan kyytiin kahdessakin paikassa. Eka tapahtui Kampin montussa kun rakastavaispari suuteli ja halaili viimeiseen sekuntiin terminaalin puolella. Kuski, joka seurasi kellotaulua,
aloitti peruuttamisen laiturista pois heti kun kello napsahti 22.00. Siellä montussa on todella katsottava peruutuspeiliin ettei kolauta naapuribussin perään/kylkeen/nokkaan!
Samoin eräältä välipysähdysetapilta kyytiin aikonut ei ollut pysäkillä bussikatoksessa silloin kun siinä on aikataulunmukaisesti oltava, siis takavalot vain näkyivät bussin perässä huitovalle
nuorelle (?) naiselle.
Wanha Rouva, joka näki tämän kaiken, oli nyt niin kova ja niin illan tapahtumien maailmoissa, ettei viitsinyt huudella kuskille mitään, ei sen paremmin ylinopeuksista kuin siitä ettei kuljettajan
pää kääntyillyt yhtään ylimääräistä.. Seuraava bussi tuli tunnin kuluttua.
Joulukuuta odotellaan.
Ja Ligeti-levyä. Ja vaikka mitä muuta.
Ahaa. Areenaan on tullut nyt Sibeliuksen Ykkösenkin tallenne. http://yle.fi/aihe/rso/torstaisarja-4
Minähän sanoin! (siis ajattelin), että Sibba oli varmasti pidempi kuin ohjelmassa ilmoitettu 38 minuuttia! Tallenne kertookin että 40 minuuttia on soitettua aikaa. Kiitos, Hidastuksen Mestari,
tykkäsin tästä versiosta..
-