kalenteri

Marraskuussa

Mixed feelings. Sekavat tunteet/tunnelmat/ajatukset.

Tultuani yöllä Helsingin kaupunginorkesterin konsertista en suinkaan, sänkyyn ehdittyäni, nukahtanut heti, muutama sivu Mammuttiakin piti tutkia – mutta sitten kahdesta kahdeksaan nukuin sikeästi, heräsin hiljaiseen pyhäinpäivän aamuun.

Wikipedia: Pyhäinpäivä on kristillinen pyhimysten, marttyyrien ja vainajien muistopäivä. Alun perin pyhäinpäivä on ollut 1. marraskuuta, kuten se on monessa maassa edelleenkin, mutta Suomessa sitä vietetään nykyään välille 31.10.–6.11. osuvana lauantaina.

Sanomalehdet tänä aamuna olivat tavallista pulleammat (eivät ilmesty huomenna), joten ne veivät aikaani runsaat 2 tuntia. Enemmänkin olisin saanut kulumaan, mutta alitajunta tökki jättämään jotkut pidemmät jutut ”tutustun tarkemmin joskusSilmänisku” –osastoon, siis Wanha Rouva pois pois sängystä!

Jossakin kohtaa sanomalehtiä lukiessa tuli hillitön itku, ehkä siinä, kun silmiini osui pohjalaissyntyisen vanhuksen kuolinilmoitus ja sen muistosäe:


Kädet paljon työtä tehneet
mua lasna hoivanneet;
kädet väsyneet, kädet rakkaat
puolestani rukoilleet.
Ne peitteellä hiljaisina
lepäävät suonin sinisin.
Ne viimeisen – viimeisen kerran
ovat käyneet ristihin.


Tämä vanhus, melkein 100-vuotiaaksi elänyt, oli vain 18 vuotta nuorempi kuin oma äitini. Monentahoiset ajatukset laukaisivat haikean ikävän niin menneisyyteen kuin tähän hetkeenkin. Miten paljon jättäydyinkään elämän ruuhkavuosina mukamas-kiireen taakse? Surullinen
Kun lopulta vääntäydyin pois sängystä ja muutamat tavalliset, ns. pakolliset aamurutiinikuviot oli kuvioitu, suljin mielestäni pois suurimman osan niistä tekemättömistä isoista puuhista joita olin ajatellut - ja ajattelen - näinä parina päivänä puuhata. Oli pakko (?) tulla tänne koneelle.

Hyvällä ystävälläni on syntymäpäivä, ja kun Hesarissa oli uutinen että koko maassa noin 50000 postilähetystä on perjantaina jäänyt postinjakajien työtaistelun vuoksi jakamatta, mietin, ehtikö onnittelukorttini perille, pistin sen postilaatikkoon vasta torstaina. Sähköpostissa oli viesti joka pani hälytyskellot soimaan mielessäni, ei mitään syntymäpäivästä. Kunnioitan kuitenkin ystäväni parahdusta, hän ottaa yhteyttä sitten kun jaksaa. Näinhän se on.

Mutta eilinen, Gustav Mahlerin Sinfonia nro 6 a-molli, "Traaginen". Piti olla antoisa Mahler-kokemus, yhteinen lapseni kanssa, me Mahler-fanit. Molemmat kuitenkin poistuimme Musiikkitalosta ristiriitaisissa tunnelmissaHämmentynyt, syvempään yhteiseen pohdintaan ei ollut aikaa kun kummankin bussit lähtivät jo klo 22. Ihailimme käyrätorvien loisteliasta soittoa koko pitkän sinfonian ajan, cornon äänenjohtaja Ville Hiilivirta http://www.duerkhorns.de/fileadmin/downloads/Zeitungsartikel_Ville_Hiilivirta.pdf  ja ”meidän talon entinen”, klarinetistin vuorotteleva äänenjohtaja  Anna-Maija Korsimaa olivat lavalla ne, joihin minä kiinnitin eniten huomiota, yhteissoittoa läpi koko sinfonian. Useammin kuin kerran mielessäni häivähti, millainen kokonaiselämys olisi ollutkaan, jos kapellimestarin korokkeella olisi ollut eräs toinen - ei riitä että huitoo sinne tänne, pitää olla myös persoonaa!Kuiskaus

Konsertin kantaesitys oli virolaisen Erkki-Sven Tüürin De Profundis. Käsiohjelmassa olleessa esittelyssä säveltäjä kertoo teoksestaan mm. näin ”--- on kuin hiljainen rukous, joka hitaasti kasvattaa voimia ja muuttuu yhä intensiivisemmäksi, kunnes se lakipisteeseen saavuttuaan haihtuu hohtaviin korkeuksiin.”  Minulta, maallikolta, tuo teos hohtavine korkeuksineen vilahti ohi, erään toisen mielipide oli että ”alku- ja loppuosa olivat hyvät, keskiosan olisi voinut jättää pois”. Hämmentynyt Hm. Vaikuttiko uusi istumapaikka kuunteluni intensiivisyyteen – tai sen puuttumiseen? Asioita paremmin tutkineet ovat kuitenkin kelpuuttaneet paikat kiitettäviksi.

Katsoin ja kuuntelin syyskuun alussa Teemalta RSO:n ylikapellimestari Linnun avajaiskonserttia ja saman säveltäjän toista tilausteosta, klarinettikonserttoa Peregrinus Ecstaticus (loistava solisti Christoffer Sundqvist), sen perusteella odotin tästäkin – jotain aivan muuta.

Ennen konserttia ilta oli Wanhalle Rouvalle iloisten harvinaisempien tapaamisten suma, se tasapainotti jonkin verran konserttimatkakokemustani. Eräs nuoripari jota kuulemma yhdisti musiikkiHehe (molemmat niitä ihania ”meidän talon entisiä”), seuraavaksi käveli vastaan käyrätorvensoittaja (tuota samaa sarjaa), HKO:n alttoviulisti (entisiä TFO:n muusikoita ja ”meidän talon..”) ja konserttisalissa kanssamme samalle riville tuli väliajan jälkeen istumaan eräs opettaja, upea taiteilija ja hieno, keskusteleva persoona, yksi niitä joita kaipailen entiseltä työmaaltani. - Joo joo, emme keskustelleet enää konsertin aikana!{#smileys123.tonqueout}

Tänään on paistanut aurinko, edes muutaman hetken. Eilinen/viimeöinen sadekin sateli tyylikkäästi vain silloin, kun olin Musiikkitalon suojissa tai bussissa.

Taloremontin viimeiset asennukset jatkuvat ensi viikolla, pitäisiköhän remppamiehille tehdä hiukan tilaa kylpyhuoneeseen ja eteiseen? Ei sen vesimittarin asennuksella olisi niin väliä, mutta ovipuhelin olisi kyllä OK..

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.

WRR | Vastaa 03.11.2013 12.56

Ne joko on tai ei.. ne siivet

Sirkka | Vastaa 03.11.2013 11.44

Ilmeisesti viime konsertin "kapulta" puuttuivat siivet koska et saanut kaikkea irti konsertista. No, ehkä muutaman vuoden päästä hänkin keloaa sinulle.

Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

14.12 | 20:42

Tulipa onnellinen olo kuvakusesta ja muutamista levytysuutisista.

...
08.12 | 16:23

Kiitos vielä Ystävä mahtavasta upeasta konserttielämyksestä!

...
31.10 | 18:41

..

...
31.10 | 18:34

Meillä käännetään yksi 'pääkello' aikaan, loput saa kuka haluaa ja jaksaa, käännellä. Mutta autoni kello on aina mukamasjoajassa. Ei ole myöhästyisen vaaraa.

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS