.. ja yhdeksän muuta. Turun kaupungissa on sentään jotain hyvää
. Musiikkia! Kulttuuria! Ilmaista! Wäinö Aaltosen museossa Itäisellä Rantakadulla on pyörinyt jo kauan tiistai-iltojen konserttisarja jonne vain ohjelmalehtinen maksaa. Noin normaalisti, aina ei sekään..
Sarjalla on taiteellinen johtaja, pianotaiteilija Henri Sigfridsson, ja konserttisarjaa muodostetaan yhdessä Turku Ensemblen kanssa.
Tiistaina 18.10.2013 estradilla oli entisen työmaani opettajia,
laulun yliopettaja Jouni Kuorikoski, baritoni, ja säestyksen lehtori Mikael Kemppainen. (Konserttisarjan taustalla puuhahenkilönä kolmas pitkäaikainen tuttu ja ystävä.
) Olipa mukava kuulla ja tavata heitä pitkästä aikaa. Ja oli hienoa kokea myös erittäin hyvin laadittu konsertin ohjelmajärjestys ja loistavien taiteilijoiden esittämän ohjelman tuottama mielihyvä. (Niitä muita taidokkaasti laadittuja ohjelmiahan kuulee RSO:ssa, kai se muistetaan?
) Museon konserttitila oli täynnä, ja syystä!
Museon akustiikka konserttitilanteissa saattaa joskus olla hiukan ongelmallinen, avoin tila, kova kaiku, kiviseinät. Omaa istumapaikkaa
miettiessäni valitsin sattumalta hyvin: edessä istuvien ihmisten välistä pystyin näkemään vakavan, esittämiään lauluja kunnioittavan laulajan ja näkymättömiin jäävä pianisti heijastui
peilikuvana museotilaa rajaavasta pleksiaidasta. Napakymppi!
Ohjelman alussa oli harvinaisempaa herkkua: Ralph Vaughan Williamsin kolme laulua. Ihmettelin, miksei noita englantilaisia lauluja esitetä meillä
enemmän, oopperat mukaan lukien! (Onko muita englantilaisia oopperoita kuin Benjamin Brittenin Albert Herring ja Ruuvikierre? kysyy nimim. Vähän Tietämätön).
Nämä laulut virittivät odotukset, mielenkiinnon ja tarkkaavaisuuden tiukille ja korvat herkille taajuuksille.
Chopinin Masurkka välisoittona ja sitten Merikanto-osastolla minut(kin) valtasi yksi lempilauluistani, Muistellessa, sanat J.H. Erkko. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän kertyy muistoja, 
onneksi suurin osa ikävistä unohtuu ja ne parhaimmat jäävät.. Tämä laulu on suosikkini myös sillä Gabriel
Suovasen levyllä joka on puhelimeni muistiin (matkaseuraksi) tallennettu.
Maailman pauhinassa
Sinutko unhotan?
Sinua
muistellessa
Unhotan maailman.
Sinua muistellessa
Mieleni rauhoittuu.
Maailma
pauhatkoonkin,
Mieleni rauhoittuu.
Kuvasi sydämmeeni
Suloa ammentaa,
Kuvasi
mielestäni
Pahuuden kukistaa.
Sinua muistellessa
Katselen taivaaseen,
Tarkastan
kotijärven
Tyynehen syvyyteen.
Jokaisen laulusetin väliin oli sijoitettu Mikaelin loihtimaa pianohelmeilyä. Schubert-osastossa Jouni antoi jo pikku lupauksen Winterreisesta: Der Lindenbaum. Sitä täydensivät Du bist die Ruh ja suosikkilaulu
Ständchen.
Paussin jälkeen sain/saimme eläytyä Brahmsiin. Laulajan komeasti kajauttamat säkeet kimposivat Wäinö Aaltosen veistosten lomaan ja kaiku vastasi. Kyllä, kyllä
pidän Brahmsista! Iltani kruunasivat nuo Vier ernste Gesänge. Raamatun teksteihin Johanneksen säveltämät.
En lukenut laulujen tekstejä etukäteen, vaikka käsiohjelmassa
olikin tietoa kiitettävästi, laulut auf Deutsch ja myös suomeksi. Tiistai-illan musiikki, sen tulkit, laulaja ja pianisti, antoivat ajateltavaa ilmankin. En ole näitä
Vakavia lauluja koskaan – tietääkseni – kuullut konsertissa, minun onneni oli saada kuulla ja elää ne nyt uljaana lopetuksena konsertille joka pysyy mielessäni kauan. Että pedagogit saavatkin kokoon palkkatyönsä
ohella tällaisen illan!
Kiitos ja kumarrus, ystävät!!
Backstagella kiristin Jounilta hiukan sitä Winterreisea että koska koska koska?! Kuulemma joskus. Hm.
Hyvä ilta.