.. ja kauden ensimmäiseen oopperanäytökseen. Rakastan Suomen Kansallisoopperan iltapäivänäytöksiä!
Kun kello 14 alkaa esitys, niin esimerkiksi eilen olin kotona (kaupan kautta) jo hiukan kello 20:n jälkeen. Vähäisiä ongelmia tosin tuli ulko-ovella, sillä
oven lukkopesä oli jotenkin sekaisin, ei suostunut yhteistyöhön avaimeni kanssa. Onneksi sisäpihan lukko suostui.
Muistan eräänkin yön talvella kun tulin Helsingistä, ulko-ovi oli jäätynyt kiinni!
Ei auennut millään vaikka kiskoin kaikin voimin, lukko kyllä toimi. Sisäpihan puolella olevat ovet oli jo teljetty kulkukieltoon remontin ja pihalla olevien kaivantojen takia. Melkein meni silloin Wanhalta Rouvalta sormi suuhun –
kunnes muistin, että rapuissa on yhteinen ovikoodi ja samat ulko-ovien avaimet, siispä A-rapusta sisään ja kellarikäytävää pitkin omaan eteiseen ja kotiin. Huh.
On aivan eri asia, jos/kun tulen silmät
onnesta nurin ja pulssi sataa takoen sinfoniakonsertista joka on kaapannut minut ihmettelemään, miten tällainen tunnelma on mahdollista?
Silloin ei pikku esteet haittaa eikä niitä edes aina huomaakaan.
Suunnitelmia tehdään, kalentereita täytetään ja tyhjätään. Tältäkin viikolta Wanhan Rouvan allakasta putosivat pois esimerkiksi
Turun kirjamessut, luultavasti ihan alitajunnan komennuksesta. Ko. tapahtuma on aina ollut mukava, kirjahyllyjä täyttävä ja kukkaroa tyhjentävä. Ehkä taas ensi vuonna? sitten kun näen, onko kirjahyllyihini tullut
oikeasti tilaa remontin aikana tehtyjen kierrätysharvennusten ansiosta.
Toiseen aikaan siirtyi myös eräs
sovittu kävelyretki ja toinen, aiottu tervehdystapaaminen oikeasti vanhan (kohta 89 v), entisen työkaverini luokse. Tuliko jotain muuta tilalle vai miksi näin? Noh joo, pitäisihän tämä muistaa suunnitelmia tehdessä:
toivelaulukonsertin
jälkeen Wanhalta Rouvalta kuluu aina ainakin yksi vuorokausi tunnelma-ajatusmaailmassa, mietiskellessä ja
muistellessa.
Mutta eilen olin Suomen Kansallisoopperassa. Pitkästä aikaa! Kiitos ystäväni, joka oli hommannut minulle lipun. Hienosti paikka oli ihan eka parven eka riviltä, mutta huonosti viereeni asettautui pariskunta
jonka herrapuoli lemahti vanhalta viinalta niin yököttävästi että osa esityksestä meni kärsimyksen puolelle.
Kenkiäkin nitkutteli, saattoi herralla olla vähän tuskainen olo joten jalkoja piti liikutella.. Väliajalla vaihdoin paikkaa keskemmälle eka riviä, johon ihan ilmeisesti jokin seurue oli jättänyt tulematta. Kiitos heille!
Oopperan viimeinen näytös olikin huomattavan paljon mukavampi.
Gaetano Donizetti: Don Pasquale. En koko aikana ihan ymmärtänyt ko. teoksen valintaa ohjelmistoon. Vaikka rooleissa oli kaksi lempilaulajaani (se kolmas olisi valitettavasti ollut vasta iltanäytöksessä), hekään eivät pystyneet kokonaan korvaamaan teoksen tyhjää ja ummehtunutta juonta.
Jos jotain elämää suurempaa viisautta pitää oopperateoksesta löytää, minä löydän sen mieluummin jotenkin sujuvammasta tarjoomuksesta.
Tämä Don Pasquale -produktio on saanut kyllä kohtalaisen hyviä arvioita, mutta myös tylyjä haukkuja, on siis selkeästi jakanut mielipiteitä. Ne jutut mitä olen lukenut, ovat painottaneet enemmän
roolisuorituksia, orkesteria, kapellimestarin taitoja (?) ja myös lavalla eräässä kohtauksessa trumpetilla serenadia soittanut muusikko on saanut kehuja, ihan syystäkin.
Wanha Rouva ei vain oikein jaksanut innostua, epookki oli siirretty uudempaan aikaan,
1950-luvulle, mutta henkinen pöly leijaili kuitenkin näyttämöllä. Totesin, että olen varmaan jotenkin sinfonisesti addiktoitunut, sillä tämä lauluteatteri jätti liian vähän tilaa omalle mielikuvitukselleni,
en oikein jaksanut seurata jatkuvaa mukamas-juonittelua..
Tahtoo kuvitella itse!! Olen tosikko kun en ns. buffa-oopperaa
(puskafarssia) ihan purematta niele. Siis en ainakaan nyt. Juonesta olisi voinut saada kunnolla hauskankin draaman, mutta eilisestä minulle jäi sellainen olo että oli jääty kummallisesti puolitiehen. Lavastuksistakin tuli mieleeni
ne vanhat pahvirakennelmat joita teatterilavoilla on nähty jo vuosina n-1.. Viimeksi Julius Caesar oli riemastuttava esitys,
uudistaminen oli tehty reippaasti.. ja musiikki oli loistavaa. 
Mutta muuten
oli mukavaa olla taas pitkästä aikaa oopperassa. Ei sitä joka paikkaan ehdikään, eläkeläisillä on kuulemma aina kiire
ja toden totta, nyt on myös valta ja oikeus jättää joskus jokin suunnitelma toteuttamatta kun kotonakin on niin mukava köllötellä..
Olen kyllä jo tehnyt
listaa, mitä haluaisin tällä kaudella päästä oopperaan katsomaan ja kuulemaan: Bella figura baletista, oopperoista Don Giovanni siksi että pääosissa ovat mm. Claire Rutter ja Tuomas Katajala, Ruusuritari
Melanie Dienerin vuoksi – ja tietenkin yhdistelmä Karita Mattila ja Jorma Silvasti Jenufassa. Rusinoita pullasta! Bella figura ja Jenufa ovatkin minulle aivan uusia tuttavuuksia.
Orkesterimontusta huomasin sen toisen oopperaystäväni. Sain hänet puhelimella kiinni esityksen
jälkeen, olipa todella hauska rupatella kuulumisia. Kun tarpeeksi kauan elää, syntyy tällaisiakin, etäisiä/läheisiä 35 vuoden ystävyyksiä! Tämä muusikko oli leirinjohtajana silloin muinoin, kun oma
pikku (!?) poikani oli elämänsä ensimmäisellä musiikkileirillä, jonne hän pääsi kun oli just ehtinyt täyttää 12 vuotta, mikä oli osallistumisen alaikäraja.
Lauantai-illan huumaa: Uutisvuoto.
Ja supervieraat.. Tämänkertaisten vieraiden sanallinen anti väläytti maukkaasti
(mauttomuuksien keskellä) esiin sitä maailmaa, josta hyvin voisi rakentaa ihan oman kokonaisuuden vaikkapa radioon. Näitä on tiedetty olevan, näitä kulttuuri-ihmisiä joilla on sana hallussaan. Miksi siis meille tarjotaan niin paljon tyhjää hömppää?
Ai niin, ennen oopperaa oltiin jäätelöllä/kahvilla läheisessä ravintolassa. Nam!
Sunnuntai-iltana, 6.10.2013:
Televisio, Yle Fem -kanava, lähettää usein ruåttalaisia ohjelmia. Tässä
yksi, jota suosittelen lämpimästi http://arenan.yle.fi/tv/2016518 , sattumalta eksyin katsomaan sitä tänään. Useimmat edellisistäkin jaksoista on vielä nähtävillä
jonkin aikaa.
Fråga kultureliten
- Avsnitt 5/5
- Längd: 43 min